Avantoon totuttelu aloitettu


Pakkohan se on uskoa, että uinti on salakavalasti ujuttautunut elämääni, niin pitkään kuin ehdinkin sitä vältellä. Tilatessani Wigglestä vast´ikään energiageelejä, pistätin pakettiin myös uimapuvut mulle ja tyttärelleni, ne kun kuluvat kovassa käytössä samaan tapaan kuin juoksuvaatteetkin.

Talviaikaan uimakertoja tulee automaattisesti pari viikossa tyttären uimakoulun aikaan ja varmasti käymme yhdessä myös Yrjönkadulla rentoutumassa. Vaikka avantouinti ei nyt mulla olekaan kymmentä vetoa kummempaa, lasken senkin uimiseksi, vedessä kun sielläkin ollaan.

Avantouintikausi alkaa 1.11. Jäästä ei tosin ole varmaan silloin tietoakaan, mutta vesi on takuuvarmasti kylmää. Olen jo aloittanut totuttelun Vuosaaren uimahallin kylmävesialtaissa. Viimeisimmällä keralla maltoin odottaa hengen salpautumisen loppuun ja kävinpä vielä uudemmankin kerran kastautumassa. 29-asteinen vesi pisteli iholla sen jälkeen ihanasti.

Laskujeni mukaan ehdin upottautua kylmäaltaaseen ainakin 15 päivänä marraskuun alkuun mennessä. Ehkä kauden ensimmäinen kerta avannossa onkin sitten äänetöntä kiljahdusta pidempi ja uskaltaudun uimaan vähintäänkin muutaman metrin päähän portaista. Kerrankin marraskuussa on jotain odotettavaa.

Kuvat avantouintipaikasta otettu elokuun alussa. Portaat asetetaan jotakuinkin laituriin kiinnitettyjen kumiveneiden kohdalle. 

3 kommenttia

  1. Avantouinti on niin kivaa! Olen käynyt jo useampana talvena mutta trendi on edelleen sama: kun vesi on 8-asteista, siellä pystyy uimaan. Sen alle kun mennään niin keskityn vain kastautumiseen enkä enää sukella. Toisaalta, jos toisella ja kolmennella kerralla olen vedessä muutaman hengityksen ajan, niin samalla vaivalla sitä ehkä ottaisi muutaman uintiliikkeen. Mutta se vaan tuntuu turvallisemmalta kyykistyä rappusella että pääsee nopeasti pois :D Nyt olen käynyt järvessä (vesi vielä 18-asteista) ja maauimalassa, mutta kun maauimala sulkee ovensa syyskuun lopussa niin siirryn sisätiloihin. Jalkani ei kestä juoksua eikä kävelylenkkeilyä niin syksy alkaa uiden. Lokakuussa pääsen minäkin sitten piipahtamaan kylmäaltaassa, maauimalassa kun ei sellaista ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Henna, että pääset liikkumaanedes uiden. Tylsää, että kävely ja juoksu ovat toistaiseksi pannassa. Mä en uskalla sukeltaa tosi kylmässä vedessä, mutta uimavetoja yritän lisätä kerrasta toiseen. Varmaankin ensimmäiset viikot menevät kastautuessa ja odottaessa, ettei henki ole enää salpautunut. Siitä pikku hiljaa pidennän avannossaoloaikaa. On se vaan niin ihanan kauheaa <3

      Poista
    2. Ja vaikka luulisi että on tottunut vuosien saatossa kylmään veteen, niin joka kerta sen ensimmäisen kastautumisen jälkeen on sellainen tsihihihi-olo :D

      Poista