Arvioitavana Garmin 245 Music



Hyppäsin Suunnon kelkasta takaisin Garminiin kolme vuotta sitten. Syynä ei ollut kellon toimimattomuus, vaan olin lopen kyllästynyt ostamaan vähän väliä uusia sykevöitä. 

Pitkään moitteettomasti palvellut Garmin 230 on alkanut osoittaa pienoista kisaväsymystä. Etenkin akun kesto on alkanut huolestuttaa. Joudun lataamaan kelloani tiheämpään kuin vielä vaikkapa puoli vuotta sitten. Aloin vilkuilla jo syksyllä sille mahdollista seuraajaa. 

Mitä ominaisuuksia sykemittarissa pitää olla?

Vaatimuslistani uudelle sykemittarille on varsin lyhyt. Niin kauan, kun juoksen pääasiallisesti asfaltilla kaupunkiympäristössä, en tarvitse siihen useamman satelliittijärjestelmän muodostamaa dataa, saati noususuunnittelua tai ilmanpainemittaria. Urheilukellon on näytettävä mulle juostu matka, tahti ja syke. Haluan saada puhelimen ilmoitukset näytölle ja musiikin kuuntelu kellon kautta on plussaa. Akun on kestettävä maratonin verran gps ja musiikki päällä ja mieluusti vielä kotimatkankin ajan. 

En ole valmis maksamaan sykemittarista edes 350 euroa, joten senkin vuoksi on vain hyvä, ettei mulla ole tarvetta määrättömään määrään lisäherkkuja. 

Päätin pysyä tutussa merkissä, vaikka Suunnolta ja Polarilta olisi varmasti löytynyt vastaavia kelloja samalla budjetilla. Olen niin sinut Garminin käyttöliittymän kanssa, että löydän kellosta kaipaamani ominaisuuden miltei vaikka silmät kiinni. Kaipaan juuri nyt helppoutta.

Tarjoushaukka vauhdissa

Garmin Forerunner 245 Musicin hankkimista vauhditti kaksi seikkaa:

1. Sykemittarin hinta romahti joulun jälkeen. Kyseisen mallin ohjelmiston päivittämisestä ollaan tuskin vielä luopumassa, joten ilmeisesti kyseessä on varastojen tyhjennys ennen uusien mahdollisten mallien lanseerausta.

2. Haluan tulla uuden kelloni kanssa tutuksi jo ennen helmikuussa alkavan juoksuvalmennuksen alkua. Vaikka kellon logiikka on tuttu, tässä mallissa on kuitenkin uusia, perehtymistä vaativia lisäominaisuuksia. Ei ole myöskään hullumpi juttu, että vanha sykemittarini toimii edelleen. Se saa toimia varakellona.

Sykkeen mittaaminen ranteesta

Tämä on ensimmäinen rannesykemittarini. Kello tuntuu istuvan hyvin paikoillaan, kiitos ranteelleni sopivan kellotaulun koon, sekä helposti kiristettävän rannekkeen. Yllätyksekseni kello ei tunnukaan ahdistavalta, vaikka pidän sitä ranteessa huomattavasti kireämmällä kuin edellistä sykemittariani. 

Käytän rannesykemittausta päällä juostessani kevyitä lenkkejä. Reippailla juoksumattolenkeillä ja intervallitreeneissä rannemittaus näyttäää sykkeet selvästi yläkanttiin, eivätkä ne sitten tipahda korkeuksista alas edes loppuverkan aikana. Saadakseni yksityiskohtaisempaa ja luotettavampaa dataa, otin käyttöön sykevyön. 


On motivoivaa seurata kellon näytöltä viikkokilometrien karttumista lenkki lenkiltä. 

Ohjekirja ahkerassa käytössä

Luetko ohjekirjan ennen laitteen käyttöönottoa? 
No en minäkään. 

Tällä kertaa olen kuitenkin käynyt kellon ominaisuudet läpi ohjekirjan sivuja käännellen. En halua, että multa menee sivu suun joku sellainen ominaisuus, josta olisi oikeasti hyötyä. 

Kello oli helppo parittaa sykevyön kanssa, samoin kuulokkeet. Langattoman verkonkin sain kohdilleen, kun tein sen ensimmäisen kerran läppärillä. Sain lisättyä toisen verkon suoraan kellosta, kun olin perehtynyt laitteeseen hieman enemmän. 

Spotifyn käyttöönotto oli polttaa käämit, sillä en saanut sitä ensimmäisellä kerralla skulaamaan. Mutta jo toisen yrityksen jälkeen pääsin kokeilemaan musan kuuntelua lenkillä suoraan kellosta. Kännykästä ei olisi tuolla kertaa ollut iloa soittokoneena, sillä se hyytyi pakkastuulessa hetkessä. 

Olen myös huomannut, että vaikka kello olikin helppo kalibroida juoksumaton kanssa, se ei tehnyt juoksumatolla juoksua yhtään sen helpommaksi. 



Poimintoja urheilukellon herkuista

Olen pitänyt kelloa ranteessa välillä myös nukkuessani. Tarkastellessani kellon antamaa unen seuranta -dataa, ymmärrän vallan hyvin, miksi Oura-sormus koukuttaa käyttäjänsä. Tulen varmasti seuraamaan unitietojani jatkossa varsinkin niiden öiden jälkeen, jolloin olen käyttänyt osan vuorokauden pimeimmästä hetkestä juoksemiseen. On mielenkiintoista nähdä, tuleeko tieto muuttamaan parkkiintuneen yöjuoksijan tapoja. Tai onko se saadun tiedon valossa edes tarpeen?

Yhdistin kellostani löytyvän hätätilanneilmoituksen mieheni kännykkään. Ilkeiltä ihmisiltä se ei suojaa, mutta ehkäpä se voisi olla käyttökelpoinen sellaisessa onnettomuustilanteessa, jossa kännykkää ei jostain syystä ole mahdollista käyttää. Tosin kellon tulee olla yhteydessä mobiililaitteeseen, jotta hälytys on mahdollista lähettää. Tämä taitaa olla näitä muna vai kana -tapauksia. Luulenpa, että tätä herkkua ei tule juurikaan käytettyä. 

Kello kertoo (pyytämättä) harjoittelun tilan jokaisen lenkin jälkeen. Tätä ominaisuutta en voi missään nimessä ohittaa olkapäiden kohautuksella, vaikka analyysi tuntuukin joskus oudolta. Oma treenini on ehtinyt olla jo tämän lyhyen testausjakson aikana tuottavaa, tuottamatonta ja ylläpitävää. Kellon mukaan olin huipulla 5.1.2021.  Tästä linkistä löydät kattavan selityksen, mistä harjoittelun tilassa on oikein kyse. 

Garmin 245:ssä on maltillisemmin näitä Firstbeatin *) laskentateknologiaan perustuvia ominaisuuksia, kuin kalliimmissa malleissa. Ehkä seuraavaa sykemittaria hankkiessani painotan näitä enemmän valintakriteereissä. 

Perussykemittari Garmin 245 M

Tätä Garminia voi kutsua perusurheilukelloksi. Itse olen käyttänyt sitä ainoastaan ulkona ja juoksumatolla juoksemisessa sekä kotona jumpatessani. Omasta rehkimisestään saa kellon avulla irti sellaistakin tietoa, mitä ei tiennyt tarvitsevansa. Herkuistaan huolimatta sen hinta on (varsinkin näin alennusmyyntien aikaan) varsin kohtuullinen. 

Kattavan listauksen urheilukellon ominaisuuksista löydät tästä linkistä: https://buy.garmin.com/fi-FI/FI/p/646690/pn/010-02120-31

Siirtyminen Garminista toiseen sujui saumattomasti. Varmasti hyppäys merkistä toiseen olisi vaatinut enemmän keskittymistä ja mahdollisesti myös pidempää pinnaa. Garminin mobiilisovelluksessa päivitys alemmasta järjestysnumerosta ylempään näkyi lisääntyneinä tietokenttinä. Muuten meno tuntuu samalta kuin ennenkin. 

Kuukauden käyttökokemuksen jälkeen voin sanoa olevani tyytyväinen ostokseen. Jos Garmin 245 on käyttöiältään samaa luokkaa kuin pikkuveljensä 230, voin sanoa tätä peräti nappiostokseksi. Varsinkin, jos se toimii yhtä luotettavasti kilometristä toiseen. Sen selvittämiseen tosin tarvitaan vielä tuhansia juoksukilometrejä ja satoja latauksia. 


*) ps. Tulen kirjoittamaan huhtikuussa Firstbeatin hyvinvointianalyysistä. Sain sen yllätyksekseni henkivakuutuksen kylkiäisenä vakuutusyhtiöltä.  

1 kommentti

  1. Hei,suosittelisitko juoksua aloittelevalle? Olen miettinyt eri vaihtoehtoja mutta on vaikeaa valita😀😀.
    Kiitos postauksesta.

    VastaaPoista