Pyhäkoulussa

Naapurustossani oli lapsena rykelmä kerrostaloja ja hurjan paljon lapsia. Pienessä maalaiskunnan taajamassa ei ollut 70-luvulla juuri harrastusmahdollisuuksia, mutta jos joku keksi jotain, muut seurasivat mukana. Samoin oli pyhäkoulun laita. Sitä pidettiin muistojeni mukaan perimmäisen talon kellarin askarteluhuoneessa. Vanhemmat taisivat olla myös iloisia tästä hengen nostatuksesta, saivathan he kokonaisen tunnin ns. omaa aikaa sunnuntaiaamuun.

En tainnut täysin ymmärtää, keiden ympärille pyhäkoulun tarinat kietoutuivat. Järkytykseni oli suuri, kun näin kuvan Jeesuksesta ja Jumalasta, kahdesta partasuusta. Olin luullut, että Jeesus on Jumalan vaimo, olihan Jumala isä ja heistä puhuttiin aina yhdessä.

Keskityin siitä lähtien pyhäkoulussa tarrojen keräämiseen. Ne olivat kivoja. Etenkin lampaat.

Nostalginen kiiltokuva-arkki on napattu Askarteluaitan sivuilta.

Ei kommentteja