Haaveiden maratonit

New Yorkin maratonin lähtölaukaukseen on aikaa vuorokauden verran. Tänä vuonna starttilistalla ei taida olla ketään tuttua, toisin kuin viime vuonna myrskyn takia perutulla

Haaveilen, että pääsisin itse joku päivä juoksemaan New Yorkiin. Lista unelmien maratoneista ei kuitenkaan ole aivan noin lyhyt. Sieltä löytyy myös ainakin Pariisi, Barcelona, Amsterdam, Kööpenhamina, Budapest, Wien ja Reykjavik. Jos ravistelisin vielä lisää aamutokkuraista päätäni, sieltä tippuisi aimo annos haaveiden maratoneja lisää. 

Viime viikonlopun Viapori 1/2 maraton on hyvä esimerkki siitä, että Suomestakin löytyy houkuttelevia juoksuja.  Kaupunkimiljöö vaan tuppaa loppumaan kesken suomalaisissa kaupungeissa. En saa valitettavasti samanlaisia kiksejä pellon pientareella hölköttäessäni, oli kuinka kaunista tahansa. Toisaalta, poikkeus vahvistaa säännön. Olisin juossut Suomenlinnassa mieluusti luonnon keskellä vaikka 42 kilometriä. 

Onneksi kaikkea ei tarvitse saada tässänytjaheti. Unelmia on silti hyvä olla. 

Täydellinen pk-lenkin rytmittäjä: Jay Z | Alicia Keys / Empire State of Mind


Ei kommentteja