Ihanan epämuodikas Rimini


Edellisestä rantalomasta on vierähtänyt jo seitsemän vuotta, joten tämänkesäisen matkakohteen valinta oli tavallistakin tarkempaa. Halusimme lämpöä, helppoa lomailua ja meripulikointia. Ja tietty herkullista ruokaa.

Läheltä löytyisi Baltiasta pitkää rantaa mutta arvaamatonta säätä. Kroatia tuntuu olevan nyt kaikkien huulilla, mutta se näkyy valitettavasti hinnoissa. Barcelona olisi toki helppo kaupunkilomakohde, mutta rantaelämä jäisi varmasti lasten kiusaksi vähemmälle.

Valitsimme lopulta matkakohteeksemme saman hotellin Riminillä, jossa mieheni kävi 30 vuotta sitten 15-kesäisenä äitinsä kanssa äkkilähdöllä Hassen sinisillä siivillä ja me kaksi 11 vuotta takaperin esikoistamme odottaessa.

Vähän jännitti mitä tuleman pitää.
Olisiko kaikki sopivalla tavalla kuten ennenkin?
Pitäisivätkö myös kanssamme reissaavat ystävämme kohteesta? 


Aurinkovarjoja ja -tuoleja silmänkantamattomiin. Ja ihana, vilvoittava merituuli. 

Epäilykset olivat turhia, sillä kaikki sujui kuten pitikin. Pakettiimme kuuluvat aurinkotuolit ja -varjot saimme automaattisesti, samoin pääsyliput läheiseen vesipuistoon. Saimme vesipuistoon myös ilmaiset bussimatkat sekä isot pyyhkeet rannalla lekotteluun. Meistä pidettiin hyvää huolta ja tunnelma oli todella kodikas. Perhevetoisissa hotelleissa on oma erityislaatuinen, sydämellinen palvelukulttuurinsa.


Matka Roomasta Riminille rassasi koko porukkaamme. Juna oli myöhässä metsäpalojen vuoksi ja siitä johtuen missasimme myös jatkokuljetuksen. Päästyämme vihdoin hotelliin puoli yhdeltätoista, 19 tuntia aamuherätyksestämme, kaikki halusivat vain nukkumaan. 

Kaupunginosassamme Riminillä näkyi lähinnä italialaisia turisteja. Erikoisuutena olivat lukuisat isovanhemmat, erityisesti mummit lastenlastensa kanssa. Mikäpä onkaan helpompi tapa viihdyttää lapsia vanhempien ollessa töissä, kuin täysihoito rantahotellissa.

Ranta oli sopivan matalaa myös lyhyemmillekin koiville ja hotellimme edessä oleva kävelykatu oli leppoisan rauhallinen. Niin rauhallinen, että uskalsimme antaa lastemme liikkua halutessaan siellä vapaasti. Jos he olisivat eksyneet, ihan varmasti mummoarmeija olisi osannut ohjata pellavapäät takaisin oikeaan hotelliin. Sillä kaikkihan varmasti tiesivät, missä hotellissa majoituimme.


Riminillä eri kaupunginosat järjestävät turisteille ties millaista ohjelmaa. Tässä lapsille kudotaan rannekoruja omalla nimellä. Lisäksi oli muun muassa futisskaba, johon poimittiin mukaan satunnaisesti keitä tahansa ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta. Ja kaikki nakitetut menivät mukaan. Yksikään ei hannannut. 

Päivärytmi asettui ruoka-aikojen mukaan:

7:30-9:30 aamiainen
12:15-13:30 lounas
19:15-20:30 illallinen

Ja tämän jälkeen vielä espressot hotellin baarissa ja herkutteluhetki läheisessä jäätelöbaarissa.


Iltapäiväretki Pesarossa

Aterioiden väliin sai mahdutettua vesielämää ja retkiä läheisiin kyliin ja kaupunkeihin. Onnistuin hankkimaan lomalla mukavat univelat, sillä illat venyivät ja aloitin usein päivän juoksemalla aamuvarhaisella, silloin kun muut porukastamme vielä nukkuivat.

En malttanut nukkua päivällä, vaikka siihen olisikin ollut mahdollisuus. Olisin saattanut nukkumalla missata vaikka hauskan vesijumpan, jonka loppukliimaksina oli jumppakaverin hartioiden hieronta jonossa seisten. Veden pärskyttelyssä yhdessä italialaisten mammojen ja mummojen kanssa oli jotain absurdia ja silti se oli tajuttoman hauskaa. En muista nauraneeni aikoihin yhtä paljon. Nauroimme toisillemme ja mitä suurimmassa määrin itsellemme. Aika vapauttava kokemus. 


Late Night Shopping -tapahtuma Riminin kaupungissa. Kauppojen sijaan pengoimme tyttäreni kanssa aarteita lasten kirppikseltä. Kukkaro keveni 1,20 eurolla. 

Kiitos neljän ruokalajin aterioiden ja ihanan löysäilyn, täytän nyt viimeisimmänkin millimetrin vaatteistani. Nautin siis lomasta kaikilla aisteillani (poisluettuna ne lasten lukuisat hermostuttavat riitaisat hetket). Nautin jopa rannalla varjossa makaamisesta ja meressä telmimisestä, vaikka ne eivät ole koskaan aiemmin olleet lempilomapuuhiani.


Santarcangelo di Romagna oli tunnin paikallisbussimatkan päässä. 

Ennen matkaa tapasin kotikadullani italialaisen naisen. Keskustelimme hänen kanssaan niin Helsingin ruokaravintolatarjonnasta kuin tulevasta lomakohteestamme Italiassa. Hän ihmetteli miksi lähdemme juuri Riminille, se kun ei ole edes italialaisten keskuudessa muodikkuudestaan tunnettu. Mutta ehkä juuri se paikassa viehättikin niin suuresti. Vaikka kyseessä onkin massiivinen turistirysä, sieltä löytää yhä aitoutta. Italialainen elämänasenne ja -riemu oli läsnä kaikessa. Tunsin olevani osa toista, eläväistä kultuuria ja hotellin suurta perhettä, josta osa vaihtui viikottain.

Teki hyvää elää kerrankin hetki kerrallaan herkullisesta ateriasta toiseen ilman sen suurempia suunnitelmia.

3 kommenttia

  1. Kuulostaa niin ihanalta ja rentouttavalta lomalta <3 Me emme ole käyneet perheellä koskaan etelän lomalla ja lasten kanssa olisi aivan ihana päästä 'epämuodikkaaseen' lomakohteeseen, jossa kaikilla olisi aikaa vain olla ja nautiskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa osaa antaa arvoa helppoudelle. Vikat päivät Roomassa eivät olleet lapsille unelmien täyttymys, mutta meille vanhemmille odotettu lisä lojumisen vastapainoksi. Suosittelen lämpimästi tätä epämuodikasta lomapaikkaa <3

      ps. Voin lähettää Maijaliisa tarkempia majoitustietoja yksityisesti, jos haluat.

      Poista
  2. Voi, se olisi hienoa, kiitos! Laita ihmeessä jos siitä ei ole liikaa vaivaa :)

    VastaaPoista