Ensirakkauteni kuoli tasan vuosi sitten. Vaikka suurin sydämen polte osuikin 30 vuoden päähän, kyyneleet kostuttivat silti silmäni.
Emme koskaan tavanneet kuin unissani. Viimeisin tapaamisemme osui kesään 2006 Pariisissa odottaessani esikoistani. Ensimmäisenä yönä tapasin hänet yhdessä mieheni kanssa. Esittelin heidät toisilleen. Tarkoituksenamme oli suunnitella ensirakkaudelleni uudet käyntikortit.
Seuraavana yönä kävimme kolmistaan FNAC:issa nuuskimassa ideoita hänen uuden levynsä kanneksi. Halusimme luoda jotain erikoista, George Michaelin näköistä.
Tänäkin tapaninpäivänä soitin ensirakkauteni muistoksi Father Figure -kappaleen. Hän on edelleen mukana elämäni iloissa ja suruissa. Ensirakkauttaan ei koskaan unohda. Eikä musiikki ikinä kuole.
Ensimmäisen ja viimeisen kuvan väliin mahtuu elämäni teini-ikäisestä kahden koululaisen äidiksi.
Aiemmat postaukset sarjassa 9 asiaa minusta:
1) Ruokainhokki
2) Kirjat
3) Rituaali
4) Ratkoja
5) Manu
6) Kengännauhat
7) Panssarivaunu
8) Sisko
Ei kommentteja