Turhat juoksukilometrit


Ollessani juoksuvalmentaja Pasi Päällysahon koekaniinina vuosi sitten, mulle tehtiin useampaan otteeseen maratoonarin kuntotesti. Sen perusteella sain sykealueet, joiden rajoissa juoksin. Näiden lisäksi ohjelmaani oli merkitty ns. muukkoszone eli tunnin turhat, mukavuusalueen sykkeet, joihin ei kannattanut laittaa panoksia. Ne sijoittuvat maratontestissä määritellyn peruskuntoalueen ylärajan ja vauhtikestävyysalueen alarajan väliin.

Käytännössä kyseisellä sykealueella juokseminen väsyttää kroppaa, eli treeni ei toimi kevyenä eikä palauttavana treeninä. Se ei myöskään auta tavoitteeseen pääsyssä, toisin kuin hallitusti tehdyt reipaat lenkit ja vauhtivedot.

Tähän toki joku varmasti sanoo, että jokainen juostu kilometri on kotiin päin. 

Onhan se toki niin, ainakin jos pitää valita sohvan ja lenkkareiden väliltä. Ja toki näin peruskuntoa kohottaessani kaikki kilometrit tuovat lähemmäksi maalia. En kuitenkaan halua väsyttää itseäni turhaan noilla turhilla kilometreillä sitten, kun suunnitelmallinen juoksutreeni taas alkaa.


Clifton 5:t (ensi syksyn malli ja väri) odottavat iskemättöminä lenkille lähtöä. Kunpa jäät katoaisivat kävelyteiltä ja juoksupoluilta, niin pääsisin taas nauttimaan kevyistä, hitaista pitkiksistä. 

Olen hyvä esimerkki siitä, kuinka kehitys loppuu kuin seinään siinä vaiheessa, kun juoksumääriä ei ole enää järkevää kasvattaa. Juoksin lukuisia vuosia tuolla tutulla ja turvallisella muukkosvauhdilla, pienillä variaatioilla toki. En juossut ihan niin hitasti kuin olisi kannattanut, sillä hidas löntystelyhän on turhaa(?!). En myöskään kiristänyt vauhtia, sillä silloin olisin mennyt toisessa päässä vauhtiskaalaa epämukavuusalueelle. Ihan vaan koska juoksun pitää olla kivaa ja rentouttavaa. Turhat kilsat tuntuivat jaloissa, mutta niiden juoksemisesta ei ollut iloa siinä vaiheessa, kun seinä tuli maratonilla vastaan.

Opin intensiivisen valmennussuhteemme aikana Pasilta paljon. Opin rakastamaan reippaita lenkkejä, samoin vauhtivetoja. Tai no myönnettäköön, rakastan lähinnä niiden jälkeistä rentoutunutta ja onnellista olotilaa. Odotan silloin jo seuraavaa tiukkaa treeniä, sillä mikään ei tunnu voittavan juoksua.


Hoka One Onen Mach korvaa Clayton kakkosen. Olohuoneessa steppailun pohjalta lenkkarit vaikuttavat lupaavilta. Kunhan pääsen taas Eltsuun tekemään vetoja, osaan kertoa paremmin miten nämä toimivat. 

Monipuolisen juoksutreenin ansiosta tulokseni parantuivat vuoden 2016 kesällä hurjasti. Viime vuoden taas junnasin paikoillani hyvän alun jälkeen. Äsken hernesoppaa keitellessäni tajusin viimein perimmäisen syyn siihen. Palasin kevään lopulla pikkuhiljaa taas turvalliselle muukkoszonelle ja pitkiksetkin olivat enemmän siellä, kuin kevyellä sykealueella. Elämä kuormitti toki mua hurjasti, samoin kisatahti, mutta liikaa kuormitusta sai aikaiseksi pelkkä treenikin. Vaikka pidin lepopäiviä, ne eivät riittäneet kroppani palautumiseen.

Tulevalla juoksukaudella aion hidastaa kevyitä lenkkejäni ja vältellä turhien kilometrien lompsimista. Alan taas seurata tiukkaan sykkeitä, sillä niiden mukaan treenaaminen sopii mulle. Jossain vaiheessa kautta käyn varmaan taas Pasin testattavana, saadakseni osviittaa siitä, olenko oikeilla urilla vai en.

Turhat tunnit on aika raflaava termi, mutta ajatus sen takana järkevä. Jos sinäkin haluat saada uutta puhtia ja etenkin järkeä treenaamiseesi, käy ihmeessä testauttamassa tämänhetkinen kuntosi ja sykealueesi. Se kannattaa!

Jos Pasin teettämästä testistä herää kysymyksiä, pistä Pasille vaikka Messengerillä viestiä tai kirjoita ne tämän postauksen kommenttikenttään. 




Sain ilokseni nämä Hoka One Onen mallikappaleet testattavakseni. Hokan lähettiläänä mut voi bongata niin kisoista kuin Hokan testijuoksuistakin. Tule ihmeessä rupattelemaan!

5 kommenttia

  1. Sykkeitä minäkin tykkään käyttää treenatessa. Minä ajattelen omaksi nou-nou-alueekseni rasituksen aerobisen kynnyksen ja maratonvauhdin välillä, noin 5'25-5'35-vauhti, sykkeissä 145-150. Käytän tuota vauhtia kuitenkin aika usein vk-treenien lämmittelyssä. Minun on joskus vaikea nostaa vauhtia ylös, silloin saatan ottaa "lisälämmittelyn" juoksemalla vaikka kilsan verran tuolla rasitusalueella. Kauhean kiva vauhtihan tuo olisi kyllä juosta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tietyn sykealueen välttely ja lämmittely kuulostavat tosi hyviltä. Ennen esim. reipasta lenkkiä juoksen kevyesti kymmenisen minsaa ja siihen perään kolmisen kilsaa hieman reippaan tavoitevauhtia hitaampaa. Saan sillä tavoin jalat virkistymään tulevaa koitosta varten.

      Poista
  2. Kiitos muukkoszonesta :) Voinhan linkata postauksesi omaan blogiini? Oikeasti kirjoituksesi jotenkin tiivisti ja avasi tuon välimallin sykealueen, olen sen jotenkin hämärästi oivaltanut sanonnasta ”kevyet kevyinä ja kovat kovina” -sanonnasta, mutta nyt vasta todella ymmärsin nämä turhat kilometrit... niitä taisin keräillä koko toissa talven eikä kehitystä tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta saat linkata :) Hyvinhän sulla tuo viime kausi meni, vaikka turhia tunteja tulikin juostua treenatessa. Sulla on ollut tosi hieno nousujohteinen vuosi siitäkin huolimatta (tähän tulisi peukku jos sellainen löytyisi näppiksistä).

      Mä olin itse tässä kuopassa liki parikymmentä vuotta. Kuvittelin, että jos totutan kroppani juoksemaan tiettyä vauhtia, se muistaa sen maratonillakin. Ja sitten ihmettelin totaalista väsähtämistä. Onneksi juostessa ja muiden kokemuksia kuunnellessa oppii, vaikkakin mulla sekin on ollut hitaanlaista ;D

      Poista
  3. Hei. Sattui tulemaan vastaan tämä sinun vanha kirjoituksesi. Minä olen kyllä käsittänyt että Muukkonen kehottaa juoksemaan tunnin PK2 lenkkejä, eli peruskestävyyslenkkejä. Kirjoittaa blogissaan ”Jos käytetään perinteistä aerobisen sykealueen jakamista kahteen tasoon PK1 ja PK2, niin valtaosa juoksuharjoittelusta, myös pitkät lenkit, tulisi osua sykealueelle PK2. Tämä tarkoittaa siis juuri aerobisen kynnyksen alla.”. Ns. no go zone on VK1, joka sijoittuu PK2:n ja maraton vauhdin väliin. T: Antti Pesola

    VastaaPoista