IV Viapori Eko 1/2 Maraton

Suomenlinnan puolimaratonin lähdössä kuultua:
- Hei mitä mä teen, jos eksyn reitiltä, enkä tiedä mihin suuntaan mun pitäisi mennä?
- Pidä numerolappu visusti päällä. Saarelaiset tietävät kyllä maratonista. Eiköhän joku koiran ulkoiluttaja ota sut mukaan ja tuo tänne meille takaisin. 

 Odottelua Kuntomaneesin edessä 10 minsaa ennen H-hetkeä. 

Numerolaput ovat ihanan nostalgiset!

 Olen hehkuttanut Suomenlinnan puolimaratonia tutuille ja tuntemattomille eilisaamuisesta juoksusta lähtien. Kuulin tapahtumasta perjantaina ja alta aikayksikön olin ilmoittanut sinne itseni ja kaverini.

Vaikka olinkin pakannut kaiken valmiiksi ja luulin lähteväni ajoissa aamulautalle, sain kuitenkin pinkoa kunnon lämmittelyvauhtia Kauppatorille. Suokin lautalla saimme lämmiteltyä Lindan ja Mintun kanssa myös kielenkantojamme. Linda onkin jo ennalta tuttu tarhakuvioista ja Minttu on uusi, raikas tuttavuus. 

Onneksi otin kameran mukaani. Suomenlinna oli aamu-usvassa sanoinkuvaamattoman kaunis.

Mukulakivet ovat sateella vihoviimeinen juoksualusta. Lauantainen kaatosade oli enää muistoissa sunnuntaisessa, 11 asteen syyssäässä. Ensimmäisellä kiekalla oli jopa ehkä liiankin lämmin sää. 

Kun pääsimme saareen, meitä oli vastassa keltaiseen huomioliiviin pukeutunut nuorimies. Hän ohjasi lautalta kömpineeen lenkkariporukan oikeaan paikkaan. Järjestelyt sujuivat tapahtumassa muutenkin hyvin. Pelko eksymisestä katosi nopeasti. Pieniä koululaisia oli ripoteltu pitkin saarta ohjaamaan juoksijat oikeille poluille ja jos lapsukaisia ei näkynyt missään, silloin piti vain etsiä tietä näyttävä narunpätkä portinpielestä tai läheisestä puusta. 

Tästä juostiin ensin oikealle, sen jälkeen tiukka vasen ja alamäkeä vinhaa vauhtia...

Meitä juoksijoita otettiin puolikkaalle vain 50. Samanaikaisesti juostiin 7 kilometrin Maailmanperintöjuoksu. Tunnelma oli tosi kodikas. Olisi ollut hauska katsella yläilmoista, kuinka porukka veti siksakkina kolme seitsemän kilsan kiekkaa pitkin saarta aamuysistä lähtien. Vastaan pompahti risteäviltä juoksupoluilta kanssajuoksijoita, jotka muistivat hymyillä ja tsempata. Tunsin kuuluvani joukkoon.

Kipusimme kaveriporukassa mäkeä ylös ja samalla kisan kärki tuli meitä vastaan.

Emme olleet saarella ainoita, jotka tekivät outoja asioita aamuvarhaisella. 

En olisi hämmästynyt, vaikka tämän satumaailman keskeltä olisi hypähtänyt hobitti kirittäjäksemme.

Juoksimme Mintun kanssa 16 kilsan kohdalle jutellen tauotta. Minttu pystyi vielä kiihdyttämään loppua kohden ja sai odotella mua maalissa minuutin verran, ennen kuin ylitin maaliviivan 1:58 kohdalla. Todellinen taistelija oli kutenkin Linda. Hän ei ole kuulemma koskaan aiemmin juossut 10 kilsaa pidempää lenkkiä. Nyt hän veti kunnon konkarimeiningillä puolikkaan aikaan 2:12! Pääsimme jakamaan kisakokemuksia saunan lauteilla muiden juoksijoiden kanssa. Täydellinen päätös juoksulle!

Vesipisteitä oli reitin varrella kaksi. Musiikkiakaan ei oltu unohdettu. Non-stop -laulanta virkisti!

20 euron osallistumismaksuun kuului myös höyryävä lohikeitto läheisessä kahvilassa. Keittolautasellinen vaihtui kuitenkin kermalla höystettyyn liemikuppilliseen, sillä mulla alkoi olla jo hoppu kotosalle lasten luokse. Suomenlinnasta lähtee lautta sunnuntaisin puolenpäivän aikoihin vain kerran tunnissa. 12:20 lautalle oli siis pakko ehtiä. Saimme Mintun kanssa kunnon jälkihien virtaamaan spurttaamalla satamaan. Jalat olivat tönköt, mutta mieli korkealla!
Saisiko ensi vuoden juoksuun ilmoittautua jo nyt?

Juoksun aikana aurinko paistoi, mutta...

... Kauppatorille palattuamme syyssää oli heittänyt täydellisen kuperkeikan:

Su 27.10. | 21,1 km | 1 h 58 min | 5:50 min/km | viimeiset 5 km keskim. 5:20 min/km 

Mitä jos menisin juoksemaan viikonloppuna puolikkaan?

En ole kisakunnossa. Tai no, olenkohan koskaan ollutkaan? Joka tapauksessa syksyn juoksut ovat olleet niin ja näin, sekä ennen, että jälkeen Berliinin maratonin. Siksi yllätin itseni ilmoittautumalla Viapori Eko 1/2 maratonille. Itse asiassa ilmoitin kaksi juoksijaa. Katsotaan, josko vaikka  Maratonmamma päsisi mukaan.

Tiedossa on aikainen aamuherätys sunnuntaina. Onneksi kellot siirretään talviaikaan, joten varhainen herääminen ei tunnu ihan niin haastavalta. Reitti tulee olemaan takuuvarmasti kaunein ikinä: Suomenlinnan saaret ja Helsingin profiili.

Lähden juoksemaan nautiskelutunnelmissa ja kymiltäni. Juosta saa vaikka kolme tuntia ja hölkän jälkeen odottaa kunnon sauna ja kalasoppa!

En löytänyt tähän hätään kuvia Suomenlinnasta. Parin viikon takainen auringonlasku Linnanmäellä oli täynnä tunnelmaa. Kuvitelkaa tähän taustalle lasten iloista naurua. Täydellistä!

Hampurilaisravintoloissa on eroa

Viimeviikkoisella Lintsin käynnillä täyttyi pitkäaikainen toiveeni päästä testaamaan Midhillin hampurilaista. Vertaan pakostakin Midhilliä Tukholman tämänhetkiseen hampurilaispaikkojen ykköseen, Flippin´ Burgersiin.

Olimme tankkaamassa Flippinissä Tukholman maratonille. Ravintola ei sijaitse varsinaisesti ohikulkureitillä, vaan sinne mennään tarkoituksella. Silti se on alati täynnä. Saavuimme paikalle hetken avaamisen jälkeen ja olimme viimeiset, jotka onnistuivat saamaan pöydän jonottamatta. Ulkona oli torstai-iltana neljän pintaan aikamoinen lössi odottamassa pääsyään herkkuhampurilaiselle.

Molemmissa paikoissa ranskalaiset olivat suussasulavan maukkaat ja hampurilaiset olivat herkulliset. Olen yksinkertaisen, maukkaan hampurilaisen ystävä. Siksi Flippin´ Burgers vei voiton Midhillistä 10 vs. 8 1/2.

Flippinin pirtelö oli överiksi asti suureellinen: Ben & Jerry´s jäätelöä ja kastiketta. Sillä sai hymyn huulille ja masun kummulle. Midhillin pirtelö taas oli todellinen riman alitus. Tarjoilija kertoi, että he käyttävät Valion (perus)jätskejä. Ei siinä mitään pahaa ole. En vaadi Mövenpickiä, Kolmea kaveria tai muita herkkuja pirtelön pohjaksi, kunhan millkshake on täyteläistä ja maukasta. Midhillissä saimme kuitenkin vetistä litkua, jonka makumaailma ylätti. Tiedäthän sen maun, kun jäde on seissyt pakastimessa ja sen päälle on tullut jäähippuja. Kooltaan se ei myöskään vetänyt vertoja ruotsalaisserkulleen.

Midhillin tarjoilija otti tyynesti vastaan palautteemme koskien epäonnistuneita pirtelöitä. Hän kehoitti meitä käymään Citykäytävän Midhillissä, sillä "Tämä kun on vaan tällainen huvipuistoravintola." Mielestäni huvipuistoravintolan ei tarvitse olla "sinne päin", vaan lounarikasalle pitää saada myös siellä vastinetta. Varsinkin, jos ravintola ratsastaa perustajansa Michelin-maineella.

Flippin´on pieni ja viihtyisä. Hieman ahdaskin, kun jokainen neliö on pyritty käyttämään hyväksi. Tarjoilu oli rennon kohteliasta ja vaikka henkilökunnalla onkin varmasti paineita saada heitettyä jo syöneet asiakkaat ulos ja saada uudet pitkään jonottaneet sisään, tätä ei huomannut lainkaan. 

Pidän myös Midhillin sisustuksesta. Siinä on mukavaa rosoisuutta. Ravintola oli kuitenkin sotkuinen ja sekava. Tila on haasteellinen akustiikaltaan. Perheemme ei ole aivan hiljaisimmasta päästä, mutta silti kovaan ääneen tottunut Pikku N joutui välillä pitelemään korviaan. 

Yritin saada jotakuinkin siedettävän kuvan Midhillistä blogiin pistettäväksi, mutta täytynee tyytyä vain Flipin´ Burgersin sisustukseen:

Ensi vuonna nautimme Linnanmäellä varmaankin perinteisen vohvelitankkauksen varsinaisten ravintoloiden asemesta. Sen sijaan seuraavan kerran Kungsholmenilla käydessäni taidan koukata Flippin´ Burgersin kautta, jos vain matkabudjetti antaa periksi. Edellisestä kerrasta kun jäi sen verran hyvä maku suuhun.