HCR on siis jo huomenna?!

Helsinki Spring Marathonille osallistuminen ei ollut mitenkään järkevä veto ajatellen Helsinki City Runia. Kisavauhtinen maraton pitkiksenä puolimaratonille treenatessa ei sisälly yhteenkään näkemääni treeniohjelmaan. No, tulipahan juostua ja nyt eletään sitten sen mukaan.

Maratonin jälkeen olen juossut hitaita +/- 5 kilometrin pituisia lenkkejä. Jalat ovat olleet juostessa tavallista painavammat, mutta tällä viikolla ne ovat alkaneet väläytellä toipumisen merkkejä. Jotta juoksu ei kuitenkaan olisi huomenna HCR:lla turhan kevyttä, aloitin keskiviikkona pyöräilykauden. Pakarat ja reidet huutavat hallelujaa, mutta siitä huolimatta ne saavat pistää huomenna parastaan.

Fyysisesti en ole muutenkaan ihan parhaassa terässä. Mulla alkoi tiistaina elämäni pahin, kivulias niskajumi, joka ei ota loppuakseen. Eilen sain jo itse puettua paidan päälleni ilman apua, tänään pää jo melkein kääntyy vasemmalle. Huomisesta ei vielä tiedä, mutta onneksi tässä on vielä yksi yö välissä. Positiivista jumissa olevasta niskassa on se, ettei hammaskipu tunnu nyt miltään. Onneksi saan jättää tulehtuneelle hampaalle hyvästit maanantaina.

Huominen ei kaikesta huolimatta jännitä lainkaan. Ei vaikka kävinkin jo haistelemassa juoksutunnelmaa hakiessani juoksunumeron Kisikseltä. Itse asiassa tämä on mulle vain pitkä lenkki, jonka pääsen juoksemaan kerrankin mieheni kanssa yhdessä. Valmistaudun siihen samalla tavalla kuin peruspitkiksiin: Syön aamulla normaalin aamiaisen, nautin lounaan viimeistään kaksi tuntia ennen lenkille lähtöä ja muistan lähtiessä solmia lenkkarit hyvin. Ei sen kummempia kiemuroita. Puolikkaat ovat mulle maukkaita välipaloja maratonien välissä.

Olen kovassa lähtöryhmässä ja veikkaan, että vauhti tulee olemaan mulle liian kova. Alussa sinnittelen joukon mukana, jottei kukaan joudu mun takiani siksakkaamaan. Sopivan hetken tultua siirryn juoksemaan omaa vauhtiani.

Tiedän, etten pysty alittamaan vielä tässä vaiheessa siitepölykautta ja näillä krempoilla Helsinki Half Marathonin viimevuotista aikaa. Tavoitteita täytyy kuitenkin olla. Jos ajanotto pysähtyisi lukemaan 1:55, olisin äärimmäisen tyytyväinen. Ja jos ei suju millään... No tuleehan niitä aina uusia juoksuja.


Iltapäivällä en olisi varmaankaan saanut kuvaa kisatoimiston seinästä ilman sen edessä poseeravia juoksijoita. Jos karsastaa jonoja ja tungosta, siinä tapauksessa kannattaa hakea juoksunumero jo ennen lounasaikaa. 

Äitisikin on joskus ollut tyttö

Perheessäni on kaksi pikkufutaajaa, poika ja tyttö. Jalkapallossa on paljon hyvää, sellaista mitä soisi näkevän viheriön lisäksi myös aikuisten työpaikoilla ja kouluissa:

Reilu peli 
Kaikki pelaa
Kaveruus
Toisen kunnioittaminen
Erilaisuuden hyväksyminen
Tasa-arvoisuus

Valitettavasti muutama ajattelematon (tai peräti tahallinen lausahdus) voi viedä pohjan jaloilta periaatteilta. Tai ainakin siinä vaiheessa, jos niihin ei puututa ja varsinkin jos niiden kitkemiseksi ei tehdä mitään.

Poikani osallistui joukkueensa kanssa äitienpäiväturnaukseen. Aurinko paistoi (no ehkä liikaakin) ja fiilis sekä järjestelyt olivat hyvät. Joukkueessa oli neljä ponnaripäätä, joista kaksi oli tyttöjä. Kovia, peräänantamattomia pelaajia kaikki.

Ennen erästä matsia parkkeerasin peppuni ja reppuni vastustajan vaihtopenkin viereen. Eipä aikaakaan, kun korvistani alkoi tulvia savumerkkejä. Tokaluokkalaiset pojat hörähtelivät ja hihittivät, kun huomasivat poikani joukkueessa olevan tyttöjä. Puheet tytöistä ja heidän taidoistaan olivat alentavia ja kuin suoraan junttisovinistin suusta. He dissasivat tyttöjä minkä ehtivät.

"Vastustajilla on kolme tyttöä. Noi me voitetaan varmasti." 
Olivat molemmissa väärässä.

Asennevamma on usein perinnöllistä, vaikkei sen tarvitsisi olla. Useimmiten naisen kunnioittamisen malli tarttuu omien kotiseinien sisäpuolelta. Pienillä eleillä, ohimennen sanomisilla.
Kenen mielipiteillä perheessä on aidosti väliä? 

Kymmenen porukassa ei tarvitse olla kuin yksi asennevammainen, joka saa osan joukosta mukaansa. Isojen reisilihasten sijaan todellista vahvuutta osoittaa niin kentällä, työpaikalla kuin koulussakin, jos uskaltaa sanoa suupaltille vastaan. Pikkuisten ja isompienkin poikien olisi hyvä muistaa muulloinkin kuin näin äitienpäivänä, että omakin äiti on ollut joskus tyttö.

Kuinka moni uskaltaisi sanoa täydestä sydämestään samat sanat äidilleen? 
Haluaisitko kavereittesi haukkuvan omaa äitiäsi yhtä karuilla ilmaisuilla?

Pelin edetessä poikien suut eivät enää käyneet samaa tahtia, sillä tällä kertaa sekajoukkue oli vahvempi. Veikkaan, etteivät kerro kavereilleen hävinneensä tytöille.

Äitienpäivä ja valkovuokot ovat erottamaton parivaljakko. 

Ylävitonen toimiville geeleille!

Olen kärsinyt vatsavaivoista 19 maratonilla. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Pahimmillaan olen joutunut käymään bajamajassa viisi kertaa neljän ja puolen tunnin maratonilla. Jos vatsa on voinut suht hyvin, siinä tapauksessa energiataso on romahtanut viimeistään puolimaratonin kohdalla. Geelit auttaisivat energiatason ylläpitämisessä. Ne taas saavat mulla vatsan rullalle. Kumpi on pienempi paha?

Olin jo luopunut toivosta, että löytäisin itselleni sopivan energiageelin maratonille. Powerbarin geelikarkit ovat olleet hyviä, mutta olen kyllästynyt niiden metsästämiseen. En halua tilata tarvitsemiani energiageelejä netistä, vaan haluan kävellä lähimpään urheilukauppaan ostamaan niitä.

XXL:ssä käydessäni High5:n tuotteet olivat hyvin esillä. Olin huomannut merkin Bodom Trailin yhteistyökumppanilistassa ja olin käynyt talvella googlaamassa muiden juoksijoiden käyttökokemuksia. Nappasin saman tien mukaani maratonille tarvittavan määrän geelejä.

Geelithän pitää testata ennen maratonia. Näin muistan lukeneeni lukuisia kertoja eri blogeista, kirjoista ja maratonartikkeleista. Niinpä testasin, samalla väsäten asiakkaan nettisivuja oman työpöytäni ääressä.

Ei kouristuksia
Ei ällötystä. 
Kelpaa!

Pari päivää ennen Helsinki Spring Marathonia aloin nauttia geelien lisäksi saman valmistajan Zero-juomaa. Pari tuntia ennen maratonia join juomaa kolmisen desiä. Sen jälkeen vain kostutin suutani vedellä starttia odotellessani.

Päätin jättää suosiolla urheilujuomat väliin  ja keskittyä veteen ja omiin geeleihini. Tämä oli mulle täysin uudenlainen taktiikka. Nappasin ensimmäisen geelin jo 6,5 kilsan kohdalla ja sitä seuraavan  puolimaratonin kohdalla. Välijuomapisteillä join vain vettä. Loppupuoliskolla nautin geelin 3,5 kilometrin välein eli jokaisella juomapisteellä. Kolme geeleistä oli kofeiinipitoisia ja yllättävää kyllä tällainenkin kofeiiniaddikti sai niistä potkua.

Kaikki mukaan ottamani geelit eivät mahtuneet SpiBelt-juoksuvyön taskuun. Onneksi kisapaikalla tapaamani Katja vinkkasi rintsikoiden monikäyttöisyydestä. Niinpä tungin toppiini isommat, enemmän nestettä sisältävät IsoGel-pussukat. Kuppikoko kasvoi kertaheitolla!

Kerrankin energiaa riitti alusta loppuun asti ja juoksu oli tasavauhtista. Vaikka näkyvää hikeä ei tälläkään kertaa irronnut, en tuntenut kuitenkaan pakottavaa janoa. Yleensä jano iskee jo alkumatkasta. Vatsavaivatkin johtuivat aamulla väliin jääneestä vessakäynnistä, eivät geeleistä.

Toivottavasti jatkossakin geeliostosten teko on yhtä helppoa kuin maitokaupassa käynti, sillä High5 vakuutti jo ensimmäisellä käyttökerralla tositoimissa. Kun kerran on löytänyt sopivan geelin, niin ei sitä viitsi hevillä vaihtaa toiseen. Vähän sama juttu kuin lenkkareiden kanssa.