Olen kauhea ihminen, kun suuntaan toimistolle joka aamu. Niistän omassa bunkkerissani ja röhin satunnaisesti hihaani (opittu lapsilta!). En ole kuumeinen, sillä eihän mulla kuume nouse kuin todellisessa taudissa. Niinpä en ole oman mittatikkuni mukaan niin sairas, että pitäisi jäädä kotiin makoilemaan. Tämä tauti kun ei kaada sänkyyn. Uskon, että kuka vaan voi saada tämän missä tahansa kulkuvälineessä tai terassi-istunnolla. Toki multahan sen saa varmaan helpoiten. Ei tarvitse edes tuoppia ostaa, ei itselleen eikä mulle.
Työpäivän verran jaksan tsempata. Taidan olla tehokaskin. Unelmoin sohva-kaukosäädin-hyvä kirja-teekuppi -sessiosta. Todellisuus on toista. Töiden jälkeen vien lapsukaisen uimakouluun ja polskin samalla toisen kanssa, kiirehdin tarhasta jalkapallokentän reunalle ja hyvällä lykyllä ehdin tunkea kauppareissunkin johonkin väliin. Virta hiipuu lopullisesti iltaan mennessä ja tässä vaiheessa olen jo rätti. Seuraavaksi siirryn nojatuolin hoiviin. En hoida iltasatuilua. Siihen en kykene. Ja huutaisinkin varmaan, korvat kun ovat tukossa.
Tiedä häntä, kauanko tätä kestää. Kesäflunssat kun voivat kestää aina jussista mätäkuun loppuun. Toivottavasti tämä ei ole yksi niistä.
Huomasin tällaisen ilmoituksen kotimatkalla sähkökaapissa. Tästä tuli hyvä mieli.
Toivottavasti hyväntekijäkin huomaa tämän!
.jpg)
Ei kommentteja