Maraton vain muistoissa ja rupena kaulalla

Kaulallani oleva hiertymä herättää kysymyksiä ja kauhistuneita ilmeitä. Juoksureppu hinkkasi maratonin mittaan aimo arven, joka alkaa pikkuhiljaa parantua.

Jalat sen sijaan voivat vallan mainiosti. Kaksi kynttä lähtee varmaankin muutaman viikon sisään, muuta mainittavaa ei sitten maratonvaivoista ole. Pystyin liikkumaan hyvin jo heti maratonin jälkeen. Nousu lattialta pizzapicnicillä sujui samaisena iltana hieman hitaanlaisesti, mutta muuten jaloissa ja pakaroissa ei ole ollut sen kummempaa tunnetta, kuin että olen juossut hieman pidemmän lenkin. Maanantaiaamuna sekin olotila oli kadonnut. Kaiken lisäksi koko alkuvuoden piinannut polvivaiva katosi juostujen kilometrien myötä. Outoa.

Kivuttomat, nopeasti palautuvat jalat ovat olleet ilonani vasta puolen tusinan maratonin verran. Ensimmäisen maratonin jälkeen reisilihakseni hohtivat tulikuumina puoli vuorokautta. Olisin voinut paistaa aamumunakkaat niillä. Toisen juoksun jälkeen vältin rappusia muutaman päivän. Kerta kerralta vaivat ovat onnekseni vähenneet. Lihasmuisti on ihmeellinen asia!

Kotiuduin pikkuisten kanssa uimakouluretkeltä vasta ysin uutisten aikoihin. Mielessä on poltellut koko päivän virkistävä yöjuoksu helteisessä Helsingissä. Ehkä on kuitenkin parempi levätä vielä tämä ilta, varsinkin kun nyt on ensimmäinen koti-ilta yli viikkoon. Systerini perhe tuli maratonmatkalta mukanamme ja kuten arvata saattaa, pieni kotimme täyttyi hetkessä neljän serkuksen riemusta, äänistä, majoista ja pukuleikeistä. Parin yhdessä vietetyn päivän jälkeen täällä on nyt taas hiljaista. Kaipaan heitä jo nyt. 



Ei kommentteja