Koukussa!

Lanko halusi tutustuttaa meidät geokätköilyyn Ruotsin reissullamme. Aloitin samoihin aikoihin Instagramissa. Tilihän mulla on ollut passiivisena jo muutaman vuoden, mutta nyt tuntui siltä, että mulla on jotain laitettavaakin sinne. Jäin koukkuun molempiin kertaheitolla.

Pääset mukaan arkeni kuvavirtaan oikeasta palkista löytyvästä Instagramin logosta. Jatkossa keskitän geokätköilyt sinne. Tässä kuitenkin kuvasatoa ensimmäisestä kerrasta:

 Mukana oli 8-vuotiaat serkukset ja lankoni.

Systerini mies hoiti koordinaattien lukemisen.

Majava oli ehtinyt käydä reitillä ennen meitä. 

Kaikialla oli vihreää sammalta. Voin vain kuvitella kuinka mystiseltä metsä näyttää sumun keskellä. 

Saimme kiipeillä välillä kinkkisessäkin maastossa. 

Ensimmäinen geokätkö tarkkailtavana. 

Kätkö on ollut samalla paikalla jo useita vuosia. 

Seuraava kätkö löytyi kiehtovasta autiotalosta. 

Olisin mielelläni jäänyt kuvaamaan taloa pidemmäksikin aikaa. 

Tapettikerroksia oli ainakin riittävästi. Talosta on joskus pidetty hyvää huolta. 

Kuinkakohan moni lapsukainen on nähnyt unia tässä pinnasängyssä?

Leivinuuni on nähnyt parhaat päivänsä. 

Ullakkoportaat olivat vielä kuljettavassa kunnossa. 

Ilmanvaihto toimi. 

Vaikutti siltä, että osa talosta oli vielä rakenteiltaan kunnossa. 

En ollut ainoa, joka pysähteli alati kuvaamaan yksityiskohtia ympärillämme. Opin retkellämme, miten erotan jatkossa naaras- ja uroshirven papanat toisistaan. Tärkeää tietoa kaupunkisuunnistuksessa!


Kolmas aarre löytyi ensimmäisen lailla jykevän kivimuurin kätköistä. 

Pääsimme sähköaitojen yli kätevästi, sillä ne eivät olleet vielä näin varhaisessa vaiheessa kevättä päällä. Sen sijaan piikkilanka-aitojen kanssa piti olla tarkkana, jos ei halunnut vaatteitaan rikki. Tästäkin möyrimme ali niin pienenä kuin vain mahdollista. 

Kanssaseikkailijat

Säässä ei ollut valittamista. Ruotsalainen maaseutu näytti parhaat puolensa. 

2 kommenttia

  1. Hei, löysin blogisi blogit.fi sivulta ja olen itsekin geokätköilijä. Koukuttava harrastus kerta kaikkiaan. Reissuistamme voit käydä lukemassa http://maarithm.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että löysit blogiini, Maarit! Geokätköily on koukuttavaa, totta tosiaan :) Kiitos linkistä, täytyypä käydä tutkailemassa seikkailujasi.

    VastaaPoista