Kookospalloja, lakritsataateleita ja Star Warsia


Emme käyneet tälläkään hiihtolomalla maapallon toisella puolella lomamatkalla, sillä vaikka lapset lomailivatkin, me vanhemmat paiskimme töitä. Iltaisin me kuitenkin lensimme avaruuteen koko perheen voimin. Star Wars -leffaillat olivat hiihtoloman ehdoton kohokohta.

Nelisen vuotta sitten poika aneli, että saisi nähdä Star Warsin. Hän käytti sitä kuuluisaa, kulunutta perustelua: "Kun kaikki muutkin saavat." Pidimme pintamme ja hyvä niin. Nyt molemmat ymmärsivät paremmin mitä leffoissa todella tapahtui. Ainakin tyttären leffojen katsomisen jälkeen antamista referaateista päätellen hän oli sisäistänyt juonesta ja hahmoista kaiken olennaisen. Innokas selostus kävi mullekin hyvänä kertauksena siitä, mitä olin juuri itsekin nähnyt.

Meillä katsotaan leffoja ilmankin herkkuja, mutta hiihtoloman kunniaksi ja lasten pyynnöstä pyöräytin kookospalloja. He olisivat mieluusti auttaneet sekoittamisessa, mutta valmistin massan huomaamattani alta aikayksikön samalla kun odottelin lapsia keittiöön. He saivat kunnian muotoilla suklaapallot ja pyöräyttää ne kookoshiutaleissa.

15 suklaapallon resepti 

10 taatelia
2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl kookoshiutaleita
2 rkl (kukkurallista) raakakaakaojauhetta
hyppysellinen himalajansuolaa
2 rkl espressoa
0,75 dl kylmäpuristettua kookosöljyä

Yleiskone silppusi taatelit massaksi ja kookosöljy suli mukavasti kuumaan espressoon. Muuten valmistaminen oli vain ainesten yhteen sekoittamista. Toiseen satsiin (kylläpä vaan, ensimmäinen erä katosi hetkessä) laitoin sekaan gojimarjoja. Toimivat hyvin! Suklaisen ystävä voi pyöräyttää pallot kaakaonibseissä.

Toinen loman bravuureista oli lakutaatelit. Valmistaminen oli turhankin helppoa:

Ota matala pakasterasia.
Laita sinne taateleita.
Ripottele päälle lakritsinjuurijauhetta.
Sulje kansi.
Ravista.
Avaa rasia ja nauti. 

Lapset eivät olleet uskoa silmiään, kun näytin heille miten ne valmistettiin. Niin helppoa ja herkullista. Tässä täydellinen makeanhimon taltuttaja!

Perheen pienimmäinen on menossa ystävänsä luokse yöksi ja pojat lähtevät illalla katsomaan leffaan Star Warsin viimeisimmän jakson. Arvatkaapa mitä laitan leffaan menijöille matkaevääksi!


4 kommenttia

  1. Sekä kookospallot,että lakritsitaatelit on mun lemppareita. Helppoja, nopeita tehdä ja todellakin vetävät vertoja karkeille. Ostan nykyään mieluummin taateleita kun karkkia. Fazerin sinistä ei voita mikään mutta nämä peittoaa kyllä kaikki muut karkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna mun alkoi tehdä mieli Fazerin sinistä...
      Mun pitää käydä taas ostamassa lähikaupasta kilon leka luomutaateleita. Näitä kuluu, kun lapsetkin ovat hurahtaneet herkkuun. Näitä kun ei lasketa karkeiksi vaikka makeita ovatkin ;)

      Poista
  2. Oi, mä en ollut kuullutkaan lakritsitaateleista! Lakritsijuurijauhetta onkin kaapissa valmiiksi, täytyy seuraavalla kauppareissulla ostaa taateleita. Epäilen vahvasti että siitä tulee mun uusi ykkösherkku, saa nähdä jyrääkö salmiakki-Pantterit :)

    VastaaPoista
  3. Ovat todellisia hyvän mielen herkkuja <3 Kerro sitten mulle saivatko salmiakki-Pantterit varteenotettavan kilpailijan.

    VastaaPoista