Juoksuvuosi 2019 ja uuden vuoden juoksuresepti


Vaikka monella onkin musta sellainen kuva, että ainahan mä olen juoksemassa, niin silti todellisuus ei ole ainakaan vuonna 2019 kulkenut käsi kädessä olettamuksen kanssa. Juoksutilaston mukaan tämä on ollut kilometreissä laskettuna vaatimattomin sitten vuoden 2015. Mitä taas olen saanut aikaiseksi, onkin sitten toinen juttu. Täytyy myöntää, että panos-tuotos-suhde on kyllä ollut kohdillaan.

Aikaansaannoksia 2019

Vuoden pääkisoja ei kannata tunkea siitepölyn täyttämälle vuoden alkupuoliskolle. Juoksu ei yksinkertaisesti kulje samaan malliin, kuin puhtaammilla keuhkoilla. Huhtikuiseen Helsinki10:een meni 3 minuuttia ja 11 sekuntia kauemmin, kuin vaativammalla Midnight Runin reitillä elokuun lopussa. Vuoden enkaksi kympillä tuli tältä erää 49:21. En olisi päässyt varmaan sekuntiakaan nopeammin... tai no, ehkä kolmisen sekan verran.

Juoksuvuoteen mahtui myös hupijuoksuja, Color Obstacle Rush poikani ja Yritysmaratonviesti duunikavereideni kanssa. Kirsikan kanssa juostun Helsinki Trail Runin voi lukea samaan joukkoon, sen verran hauskaa siellä oli. Ensimmäinen eksyminen ensimmäisissä polkujuoksukisoissani on sekin mainitsemisen arvoinen saavutus. Lisäksi tuli käytyä naapurikaupunginosassa kisailemassa. Vielä vajaan vuoden verran saan pitää kiertopalkintoa vessakaapin päällä paraatipaikalla.

HHM:n jänistely meni puihin nestehukan vuoksi, joten keskityin olemaan hyödyksi reitin varrella toisella tapaa. Ensimmäiset 12 kilometriä etenin tasaista, noin 5:20 keskivauhtia, mutta loppu sujuikin sitten mm. istuskellen tyynynä ojassa. Twilight Runin puolikkaalla onnistuin tiukentamaan vauhtia loppua kohden ja sain kirjattua kauden parhaaksi puolimaratonin tulokseksi 1:54:20. Aikaakin tärkeämpää oli päästä eroon juoksu- ja kisapelosta, joka oli muuttamaisillaan rakkaan harrastukseni luonnetta.

Juoksin neljä täysin toisistaan poikkeavaa maratonia. Helsinki Spring Marathonilla petti polla. Juoksu ei huvittanut, mutta maaliin oli silti päästävä. Paavo Nurmi Marathonilla opettelin juoksemaan orjallisesti sykkeiden mukaan sekä pääsin osaksi ihanaa juoksijanelikköä ja Berliinin maratonilla juoksin läpi kaupungin ystävien kannustaessa virtuaalisesti. Maratonurakan kruunasi jänistys Vantaan maratonilla

Tottahan toki tavoittelin ajatuksen tasolla ennätystä etenkin päämatkallani maratonilla, mutta käytännössä se oli mahdotonta käytettävissä olleen ajan ja terveyden puitteissa. Ei ole kuitenkaan hullumpaa ensi kesän lappujuoksuja silmälläpitäen, että palasin maratonkunnossani vuoden 2017 tasolle. Edistystä sekin, tai peräti työvoitto. 

Tämän lähemmäksi juoksua en ole joulun aikaan päässyt. Tukholman reissulla meidät ohitti Slussenilla useampikin TSN Runningin kimppalenkkiryhmä

Tiedän täsmälleen, millä eväillä pystyn parantamaan ennätystäni, jos muu elämän kuormitus antaa sille mahdollisuuden:

Jatkuvuus

Laskelmieni mukaan juoksin vuoden 2019 aikana yhdeksäntoista 90-minuuttista tai sitä pidempää lenkkiä. Kolme pisintä olivat mitaltaan hieman alle 2,5 tunnin mittaisia. Tulen varmasti kestämään maratonin paremmin, jos saan juostua pitkiksiä jokaisella terveellä viikolla tulevan juoksuvuoden aikana. Vuoden pisin lenkki oli hieman alle 24 kilometriä pitkä. Neljän tunnin alittamiseen ei siis tarvita kolmen tunnin tai 30 kilometrin rypistyksiä ennen kisoja. Kolmen ja puolen tunnin maratonaikaan toki niistäkin on varmasti hyötyä.

Viikkokilometrini olivat menneellä juoksukaudella nollasta 55:een. Tällä systeemillä on kyllä mahdollista pitää kuntoa yllä, mutta epäsäännöllisyydellä ei saa kehitystä aikaiseksi. Parasta palata kahden kovan ja yhden löysemmän viikon juoksurytmiin. Näin vähemmistäkin kilsoista saa järkevämmän cocktailin aikaiseksi.

Gamla Stanissa ja Kuninkaanlinnan kulmilla olisi ollut tilaa vaikka kuinka juoksemiseen. 

Monipuolisuus

Rakastamiani reippaita lenkkejä kertyi vuoden mittaan ainoastaan 17. Keuhkoni eivät antaneet armoa, joten ne määräsivät marssijärjestyksen. Veto-/intervallitreenejä ei ollut niitäkään huippumäärää. Jos keuhkoni eivät rajoita ensi kautta, silloin viikottaiset vauhtiärsykkeet ovat iso, selkeä askel kohti haaveiden juoksua.

Sain Harri Mannermaan laatimasta juoksuohjelmasta kaipaamiani lisä-ärsykkeitä, jotka mursivat totutun treenikaavani. Se auttoi selvästi! Vuodelle 2020 mulla ei näillä näkymin ole ammattitaitoista takapirua apunani, joten täytynee kaivaa uusia ideoita netin syövereistä ja kysellä juoksijakavereilta treeniesimerkkejä.

Yksi suurimmista haaveistani on päästä juoksemaan Tukholman maratonin uudistettu reitti. Se taitaa jäädä myös ensi kesänä unelman tasolle. 

Nousujohteisuus

Eheä juoksukausi alkoi toukokuun alussa ja päättyi heinäkuun lopussa. Viime kaudella ei tullut todellakaan rohmuttua liikoja kilsoja. Onneksi olin saanut tyydyttävää juoksupohjaa aikaiseksi jo ennen juoksuohjelman aloittamista, sillä muuten olisin varmasti rikkonut itseni. Nousujohteinen treeni tuotti hedelmää. Tämä pitänee ottaa tulevan juoksukauden punaiseksi langaksi. En ala rehkiä heti täysillä, vaan lisään panoksia pikku hiljaa.

Pohjat kunnossa

Vuoden 2019 lenkit olivat pääosiltaan kevyitä, 6-12 kilometrin pyrähdyksiä. Ilman niitä ja aktiivista arkiliikuntaa sekä aikaisempina vuosina hankkimaani peruskuntoa en olisi kyennyt taas kerran 3:51 maratonaikaan. Sen sijaan, että olisin junnannut peruskestävyyssykkeen alarajalla, nostin suurimmassa osassa lenkkejä sykkeitä pk1-alueen ylärajalle. Niillä kilometreillä oli suuri merkitys monella tapaa.

Tulen jatkossakin keskittymään sykkeisiin ja minuutteihin kilometrien sijaan. Vuonna 2020 aion kuluttaa kuntosalilla muutakin, kuin juoksumattoa. Lihaskunnossa on vielä paljon tehtävää, eikä ikäkään anna armoa. Täytän keväällä 48 vuotta. Ero 40- ja 45-vuotiaaseen Poppikseen on järisyttävän iso. Orastava rapistuminen on nyt tosiasia samalla tapaa, kuin harmaa kuontalo. Siitäkin huolimatta olen innoissani uuden vuoden alkamisesta. Tuntuu siltä, että kaikki on vielä mahdollista saavuttaa.

Vuodesta 2020 tulee loistava, aivan varmasti!

Ei kommentteja