Ryhti kuntoon | hypopressivekurssilla 2-3/9


Viimeisten parin viikon aikana olen kävellyt rinta rottingilla, pää miltei pilviä hipoen. Olen jättänyt "anteeksi että olen olemassa" -asenteen muille. Ei, musta ei ole todellakaan tullut ylimielinen kakkiainen, vaan syynä on yksinkertaisesti hypopressiveharjoittelun mukanaan tuoma ryhtiliike.

Hypopressiveharjoitus koostuu kahdeksasta liikkeestä. Pelkkä liike itsessään ei riitä, vaan vatsa on muistettava pitää rentona, samoin olkapäät. Hengitys syvänä ja rinta avoimena. Näiden lisäksi itse kustakin puristetaan vielä muutama lisämilli kyljistä ennen liikkeen aloittamista. Ihmeellistä, miten pienellä, kohdistetulla venytysliikkeellä onkin niin suuri vaikutus, myös hypopressivesalin ulkopuolella.

Olen kasvanut pituutta kuin huomaamatta. Vielä en ole saavuttanut jättiläisen mittoja, mutta kenties saan ennen pitkää takaisin iän mukana kadonneen sentin. Pitänee jossain vaiheessa vetää merkki olkkarin seinään lyijykynällä ja ottaa mittanauha esiin.

Sininen helmikuun taivas ja valoilmiö talon seinässä. Kääntyessäni ympäri, näin Aleksanterinkadun jouluvalot. 

Sain ensimmäisen maratonohjeeni viime vuosituhannen puolella Stadionin neukkarissa HCM-infossa. Siellä muistuteltiin ryhdin tärkeydestä, jotta askel ei ala laahata: 
Ajattele, että roikut henkarissa.
Ainakaan viimeisimmän pitkiksen aikana ei ollut tarvetta henkarille, vaan ryhti pysyi luonnostaan. Hypopressiveharjoitusten anti yltää näköjään pitkälle, varmasti myös maratonmaaliin saakka.

Su 2.2. pitkis | 13 km | 1:31:55 | 7:04 min/km

PS. Kannattaa lukea hypopressiveohjaajani Miian blogikirjoitus hypopressivestä: https://vaumii.fi/hypopressive-aivan-uudenlainen-tapa-vahvistaa-keskivartaloa/

Ei kommentteja