Läsnä olemisen vaikeus | hypopressivekurssilla 4/9

Jännitysvatsani ei ole vaivannut aikoihin, mutta viime viikkojen aikana se on hiipinyt elämääni salakavalasti. Poukkoilevat ajatukseni lähettävät säteilyä vatsaan, joka kipristelee ja kipeytyy.

Ryhti kuntoon | hypopressivekurssilla 2-3/9

Viimeisten parin viikon aikana olen kävellyt rinta rottingilla, pää miltei pilviä hipoen. Olen jättänyt "anteeksi että olen olemassa" -asenteen muille. Ei, musta ei ole todellakaan tullut ylimielinen kakkiainen, vaan syynä on yksinkertaisesti hypopressiveharjoittelun mukanaan tuoma ryhtiliike.

Hengittämisestä | hypopressivekurssilla 1/9

Joogamatot, tyynyiksi taitellut viltit ja pienet jumppapallot oli aseteltu valmiiksi pieneen, intiimiin saliin meitä odottamaan. Rauhoittuminen tekee hyvää hektisen työpäivän päätteeksi. Alkukevääseen ulottuva hypopressivekurssi oli alkamassa.

Oma harrastus eli takaisin hypopressiven pariin

Olen jo pidemmän aikaa kaivannut kalenterimerkintää, joka seuraisi viikko viikolta, kalenteriaukeamalta seuraavalle. Onhan mulla toki juoksuharrastukseni, käyn salilla sekä vesijuoksen tyttäreni uimatreenien ajan, mutta multa puuttuu kuitenkin oma ajoitettu harrastukseni. Sellainen, jota en voi jättää noin vain väliin.

Hypopressive: lähtötilanne

Jännitin ensimmäistä hypopressive-tuntia miltei yhtä paljon kuin Berliinin maratonin lähtöä.

Pelkäsin, etten osaa tehdä pyydettyjä harjoituksia oikein.
Olin kauhuissani, joutuisinko paljastamaan talvihorrosta viettävät vatsamakkarani Miialle.
En halunnut paljastaa, etten ole treenannut keskikroppaani juuri lainkaan.

Mikä ihmeen kympin tyttö -syndrooma muhun oikein iski?

Pelot osoittautuivat jälleen kerran turhiksi.

Hypopressivestä apua useaan (juoksijankin) ongelmaan

Maali lähestyy. Viimeiset voimat on keskitettävä jalkoihin. Huomio herpaantuu keskivartalon lihaksista. Nyt on tärkeintä saada juoksu loppuun, muulla ei ole väliä.

Housuihin lorahtaa jotain lämmintä. Kuvittelin 41 kilometrin verran, että tämä maraton olisi erilainen. Mieluummin keskittyisin maalissa tuuletteluun kädet kohti taivasta, kuin peittelisin märkiä juoksutrikoitani.

Harva uskaltaa julkisesti myöntää, että ikävä vaiva liipaisee läheltä omaa napaa. Ei inkontinessiongelma kasvoja kaipaa, mutta mun on helpompi kertoa tulevasta hypopressive-kuntoutuksestani, kun voin puhua asioista niiden oikeilla nimillä.