Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hoka One One Test Run. Näytä kaikki tekstit
19.5.2019
Likkojen lenkki | HHM-osallistuminen arvottu
Lauantaiaamuna mut kaapattiin autokyytiin puoli seiskalta. Kaupunki oli hiljainen ja HCRD näkyi katukuvassa ainoastaan ohittaessamme Eltsun. Aika monta juoksutapahtumaa mahtuukin yhteen päivään ympäri Suomea. Me suuntasimme kohti yhtä niistä, Likkojen lenkkiä.
12.5.2019
HHM-arvonta
Niinhän tässä nyt taas kävi, että ilmoittauduin ja pääsin jälleen kerran HHM:lle jänikseksi. En siis havittele vielä tässä vaiheessa kautta enkkoja, vaikka olinkin vielä alkukaudesta suunnitellut toisin, vaan yritän auttaa muita juoksijoita saavuttamaan omat tavoitteensa.
(Postauksen kuvat ovat vuoden 2017 ja 2018 HHM:lta.)
9.10.2017
Juoksutreffit Turussa
Sataa kaatamalla ja on pilkkopimeää. Tuuli repii värit puista. Lehdet ovat pehmeää muussia lenkkareiden alla. Liukastelen ja muistelen viikon takaista lenkkiä Turussa. Vaikka aurinko ei näyttäytynytkään, saimme juosta upeissa maisemissa passelissa syyssäässä.
Tunnen itseni yksinäiseksi kellon lähestyessä puolta kahtatoista. Koko maailma on nukkumassa. Olen aivan yksin hikoilemassa Kaivopuistossa. Näen litimärän ketun. Siinä kaikki. Turun juoksumessujen järkkäämällä kimppalenkillä pääsin juoksemaan hyvässä seurassa. Miten lenkit voivatkaan poiketa toisistaan näin valtavasti.
26.9.2017
Juoksumessut on hyvä syy lähteä retkelle Turkuun
Vauhtisammakko järjestää toimistollaan (Sirkkalankatu 13, Turku) la 30.9. maksuttomat juoksumessut toistamiseen yhdessä juoksumerkkien maahantuojien/edustajien kanssa.
Päivä ei ole kuitenkaan perinteistä messupönötystä, vaan pääset mm. testaamaan lenkkareita ja urheilukelloja. Ja mikä parasta, jokaisella ständillä on porukkaa, joka todella tuntee tuotteensa.
30.8.2017
Ei eksymisvaaraa – Kaisaniemen juoksu 3.9.
En ole viime aikoina loistanut järjen jättiläisenä, ainakaan suunnistustaitojeni vuoksi. Nyt on kuitenkin löytynyt Midnight Runin lisäksi toinen juoksukisa, jossa eksyminen on mulle miltei mahdotonta, olin kuinka rättiväsynyt tahansa. Nimittäin Kaisaniemen juoksu, jonka reitillä olen lenkkeillyt jo yli 30 vuotta.
23.8.2017
Hoka One One Test Run
Hoka One One -lenkkareista on tohkattu jo jonkin aikaa. Yksi tykkää, toinen ei. Yksi malli sopii yhdelle, toinen toiselle. Niin se menee. Mutta kokeilemattahan asia ei selviä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




