HCRD:n yhteislenkkiä vetämässä

Helsinki City Running Clubin kaikille avoimet maksuttomat yhteislenkit pyörivät taas aktiivisesti Helsingissä. Hain mukaan ohjaajarinkiin jo viime syksynä, mutta valitettavasti siinä vaiheessa, kun hakuaika oli jo umpeutunut. Olin ajatuksissani kirjannut dediksen väärälle päivälle. Keväällä porukkaan kaivattiin onnekseni täydennystä, ja ilokseni mua pyydettiin messiin. HCRD-jengi oli pitänyt luvatunlaisesti hakupaperini tallessa.

Juoksutreffit Turussa

Sataa kaatamalla ja on pilkkopimeää. Tuuli repii värit puista. Lehdet ovat pehmeää muussia lenkkareiden alla. Liukastelen ja muistelen viikon takaista lenkkiä Turussa. Vaikka aurinko ei näyttäytynytkään, saimme juosta upeissa maisemissa passelissa syyssäässä.

Tunnen itseni yksinäiseksi kellon lähestyessä puolta kahtatoista. Koko maailma on nukkumassa. Olen aivan yksin hikoilemassa Kaivopuistossa. Näen litimärän ketun. Siinä kaikki. Turun juoksumessujen järkkäämällä kimppalenkillä pääsin juoksemaan hyvässä seurassa. Miten lenkit voivatkaan poiketa toisistaan näin valtavasti.

Olisiko se suuri rakkaus nyt tässä?

Keski-ikä on tuonut tullessaan harmaita hiuksia, naururyppyjä ja jalkavaivat. Ihan mieluusti juoksentelen ryppyisenä hopeakettuna, mutta ottaisin mielelläni takaisin ne vetreämmät ja ehjät jalkani.

Olen metsästänyt tarpeeksi leveälestisiä lenkkareita, joihin saisin mahtumaan levenneet räpyläni. Tänään taisin osua napakymppiin.

Kesäkukkia ja porrastreenejä

Taivaalta tippuu parhaillaan säkkikaupalla lunta. Kevät rykäisee kolme askelta eteenpäin ja pistääkin yllättäen pakit päälle. Mitään uutta ja yllättäväähän tuossa ei ole, mutta kyllä olisin mieluusti katsellut aurinkoa useammankin päivän peräkanaa. Onneksi eiliset XXL:n ja Röhnischin järjestämät yhteistreenit sujuivat auringoisemmissa merkeissä. Vaikka tuuli upposikin luihin ja ytimiin, sitä ei enää parin porrasvälin jälkeen tuntenut enää missään.

Ulkopuolinen olo juoksupiireissä

Olen juossut suurimman osan maratoneistani ulkomailla omatoimimatkojen yhteydessä. En ole kuitenkaan ollut vielä Tukholman maratonristeilyillä enkä fiilistelemässä Paavo Nurmen patsaalla ennen Helsinki City Marathonia. En kaivannut juoksun yhteisöllisyyttä ennen kuin pääsin haukkaamaan siitä ensipuraisun.

Kaveri pyysi mut Facen Kestävyyttä pintakaasua -ryhmään. Sitä kautta juoksevien sometuttujen määrä kasvoi ekspotentiaalisesti. Alkaessani juosta entistä enemmän kotimaan kisoja, olen päässyt tapaamaan somesta tuttuja myös kasvotusten. Osaa kutsun nykyään sydänystävikseni. Jokainen saamani kaveripyyntö muilta juoksijoilta lämmittää mua hurjasti.