Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sudio. Näytä kaikki tekstit

Juoksutreffit Turussa


Sataa kaatamalla ja on pilkkopimeää. Tuuli repii värit puista. Lehdet ovat pehmeää muussia lenkkareiden alla. Liukastelen ja muistelen viikon takaista lenkkiä Turussa. Vaikka aurinko ei näyttäytynytkään, saimme juosta upeissa maisemissa passelissa syyssäässä.

Tunnen itseni yksinäiseksi kellon lähestyessä puolta kahtatoista. Koko maailma on nukkumassa. Olen aivan yksin hikoilemassa Kaivopuistossa. Näen litimärän ketun. Siinä kaikki. Turun juoksumessujen järkkäämällä kimppalenkillä pääsin juoksemaan hyvässä seurassa. Miten lenkit voivatkaan poiketa toisistaan näin valtavasti.

3 viikonlopussa 3 juoksukisaa


Kolmonen on onnenlukuni. Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tulevien viikonloppujen kolmen suoran kanssa. Veikkaan, ettei onni auta mua maaliin puolikkaalla, kympillä, eikä varsinkaan maratonilla. Parhaiten pärjään lihasvoimalla ja pitämällä pollan kylmänä.