Tuttu naama yöjuoksulla

Kaivarissa ei ollut taaskaan ruuhkaa sunnuntai-iltana yhdeltätoista. Tapasin yöjuoksullani sentään yhden tutun yli vuoden takaa. Ikävuosia hänelle on kertynyt rutkasti, mutta askel on pitkä ja vetävä! 

Selvisi, että mies on harrastanut yöjuoksua Kaivarissa jo 29 vuoden ajan. Taisin juosta ensimmäistä kertaa Kaivarin ympäri samoihin aikoihin kun hän aloitti yöjuoksunsa. 

Lenkille pukeutuminen on todella haasteellista tähän aikaan vuodesta. Olin pukenut jälleen yhden kerroksen liikaa, joten olo oli ahdistava ensimmäisestä kilometristä lähtien. Tuuleton 4 asteen lämpö on aivan toista, kuin merituulen pieksemät muutamat plussa-asteet. No, eiköhän hytiseviäkin lenkkejä ole lähiaikoina tiedossa. 

Su 16.11. | peruslenkki 6 km | 34:46

Niken naisten yöjuoksukampanja on pyörinyt viime vuonna ympäri Euroopan suurkaupunkeja. Helsinkiin se ei kuitenkaan rantautunut. No, onneksi meillä on Midnight Run!

Elämänohje

Puolitoistavuotias Mini-tyttönen löysi kirjastaan kuvani. Harmaa fleda ja rillit, jalat autuaasti mutkalla. Jep, sehän olen minä. Mutta miksi taluttaja?

Sitä mietinkin hartaasti aina eiliseen saakka. Pöydälläni oli täysijärkinen ja kattava ohjeistus erääseen meneillään olevaan juttuun. Yksi lause osui silmääni. Asiayhteydestään irrotettuna se on melko järjetön, mutta kuvaani yhdistettynä se suorastaan puhkeaa kukkaan:

Ole hyväntuulinen ja vastaanottavainen. Sovi taluttajan kanssa, 
että kun väsyt, nykäiset hihasta ja sitten huilaamaan/riisumaan 
puku pois.


Nyt mulla on ikioma elämänohje. Tiedän, millainen minun tulee olla. Voin tukea toiseen. Tiedän, ettei mun tarvitse selvitä kaikesta yksin. Välillä pitää relata. Ja jos homma karkaa lapasesta, heitän vain vaatteeni pois.




Ma 10.11. | lenkki pitkin Kaivarin rantoja samalla, kun Miss N oli jumpassa | En ottanut tarkkaa aikaa, enkä mitannut matkaa. Nautiskelin tuulesta, sateesta ja kevyistä jaloista. 

Dekkarikuningas kylässä

Sateisen huuruinen tiistai-ilta. Jääkaappi kaipaisi maitotäydennystä. Vatsa kurisee. Kaikki tämän hetken ulkopuolinen unohtui kuitenkin täydellisesti, kun pääsin kuuntelemaan Johnny Knigan järjestämässä dekkari-illassa tappavan hyvää kirjailijaa Jo Nesbøta.

Jo Nesbøn haastattelu oli vangitseva. Jarkko Nieminen (kyllä, aivan oikein, tennistähti ja -legenda itse!) vei keskustelua eteenpäin sulavasti ja miesten välillä oli selvästi kemiaa. Oli mielenkiintoista kuulla Harry Hole -dekkareiden luomisprosessista ja uusimman kirjan traileri Bio Rexin valokankaalta oli pysäyttävä. Kun lopuksi näyttelijä Paavo Kerosuo luki pätkän Isänsä poika -kirjasta, olisin halunnut illan jatkuvan. Arjen hälinä oli kaukana. Olin päässyt sisään illan tunnelmaan. Ja huomasin, etten ollut ainoa.

Perheessämme Nesbø on tunnetuin lastenkirjoistaan. Valloittava Tohtori Proktori on tullut tutuksi niin suomeksi, kuin ruotsiksikin. Pierupulveri ja Proktori ovat yhtä erottamattomat lasten jutuissa, kuin välitunneilla poikani ja jalkapallo.

Jono dekkareiden signeeraukseen kiemurteli läpi Bio Rexin lämpiön. Kiikutin Nesbøn eteen illan viimeiseksi kirjaksi lasteni pyynnöstä Tohtori Proktorin ja suuren kultaryöstön.

Nesbøn mukaan kirjailijan ammatissa on hienoa, että voi aamulla maata sängyssä vielä tunnin verran herättyään ja sitäkin hetkeä voi kutsua työskentelyksi. Tämä tekee varmasti vaikutuksen poikaani. En ihmettelisi, jos aamu-uninen ja sängystä äärimmäisen hitaasti nouseva pikkupoika päättäisikin tämän kuultuaan ryhtyä kirjailijaksi biologin sijaan. Ensin toki täytyisi oppia kirjoittamaan.