Mutta mitä niille mummoille kuuluu?

Aika kultaa muistot. Kaipaamme tyttäreni kanssa niitä väsyneitä lauantaiaamuja, jolloin olimme jo kello seitsemältä matkalla uimahallille. Loppukesästä näimme aamun valkenevan, talvella ulkona oli jo pilkkopimeää. Oli ulkona kuinka lämmin tai kylmä tahansa, sänky houkutteli vielä siinäkin vaiheessa, kun olimme raikkaassa kaupunki-ilmassa. Söimme aamiaisen metrossa ja kello kahdeksalta tyttäreni hyppäsi uima-altaaseen ja aloitti viikon rankimman treeninsä. Tätä jatkui elokuulta aina koronakriisin alkuun saakka.

Pelastusmekko – tärkeä osa työmatkajuoksua

Korona-ajan toimistovaatetus ei ole yhtä virallista, kuin normaaliaikaan, mutta en voi kuitenkaan heittäytyä töissä kotitoimistounivormuun, eli collegeen ja juoksutrikoihin. Näyttäydyn siis tyhjyyttään kumisevalla toimistolla vaatteissa, jotka osuvat näiden kahden ääripään välivaiheelle.

Treenaan, mutta tavoite on muuttunut

Koronakriisi ei ole siirtänyt vielä yhtäkään niistä kisoista, joihin olen ilmoittautunut tänä vuonna. Vaikka niihin onkin vielä aikaa ja maailma ehditään aukaista pala palalta (toivottavasti), en ole siltikään tällä hetkellä täysin varma, olenko sittenkään lähtöviivalla jo loppukesästä. En ole huolissani juoksukunnostani, vaan mietintämyssyssä on aivan toisenlaisia syitä.