MIehet tightseissa ja meikit naamalla

Meillä rämisee ja paukkuu seuraavat viikot. Veikkaanpa, että naapurillekin selviää pikkuhiljaa, että Pikku N on hulluna KISSiin.

Sain kirjastosta ilmoituksen, että varaamani neljä DVD-paketillista KISSiä eri muodoissaan on saapunut. En ole nähnyt pojan ahmivan päivällistä sitä vauhtia aikoihin. Hän ei halunnut myöhästyä Rikun kirjastosta. Pakkasesta viis, kun KISS odottaa.

Taisin saada jo oman osani miehistä mustissa ja glitterissä illan lyhyestä maistiaisesta. 28 tuntia KISSiä. Mitä oikein ajattelin?

Tämä ei toimi mulla edes juostessa. Olen tainnut saada tästä yliannostuksen yläasteikäisenä. 

Ruma vai kaunis?

Olin vielä viime talvena toppahousunainen. Mielestäni on turha palella, kun vaatteetkin on keksitty. Toppikset ovat kuitenkin parhaimmillaan kelkkamäessä. Valitettavasti ne ovat bussissa kuin mukana kannettava sauna. Asiakaskäynnille niitä ei kannata pukea, jollei välttämättä halua strippaustuokiosta jään murtavaa keskusteluaihetta. 

Tämän talven löytöni on toppahame. Näin epämuodikkaalla hameella ei tästä blogista saa tekemälläkään muotiblogia. En ole vielä päättänyt, onko se ruma vai kaunis, mutta käytännöllinen kuitenkin.

Hame pitää mut lämpimänä, mutta sisätiloissakin olo on siedettävä. Mikä parasta, hameen saa helposti päälle ja pois, ilman sen kummempia kommervenkkejä, kiitos ylhäältä alas ylettyvän vetoketjun. Tarvittaessa hame käy avattuna vaikka torkkupeitosta. 

Löysin Tuxerin toppahameen IgorSportista 200 kruunulla. Untuvainen Deluxe-versio olisi maksanut yli tuplaten enemmän. Näytän napanaiselta tai nallekarhulta, kun yhdistän hameen muhkeisiin ylipolven säärystimiin ja toppatakkiin. Esteettisyydestä viis, kunhan on lämmin. 

"Hoppsan. En kjol som värmer." Nyt kun toppahametta osaa etsiä, niitä löytyy vaikka mistä. 



Pyjamajuoksu

Takuuvarma tapa saada osakseen hymyjä ja hyvän huomenen toivotuksia, on juosta kylän pääraittia yöpuku päällä.

Mies lähti lasten kanssa käsikseen ja unohti kännykkänsä. Urheilun jälkeen heillä on sen verran ohjelmaa ja tapaamisia, että katsoin parhaaksi kipittää perään. He olivat ehtineet tallustella jo aikamoisen matkan.

Tämä juoksu riittikin tälle päivälle. Selkä kammoaa liukkautta ja keuhkot pakkasta. Viha-rakkaus -suhde juoksumattoihin sen kun jatkuu...


Tämä biisi on jumputtanut päkopassani jo muutaman päivän. Korvamato ei ole pahimmasta päästä, mutta saisi vaihtua jo toiseen. Ostin aikanaan INXS:n levyn Kick c-kasettina New Yorkista. 


Samaiselta matkalta tarttui mukaani myös Milli Vanillin Girl You know It´s True. 
Mitä jos menisinkin tänään duuniin juoksutrikoissa ja jakussa? Auts, tämä on kasaria jos mikä!