Juhannuksen juoksut


Jussista on jo kulunut tovi, mutta juhannusviikolla juostut lenkit jäivät silti kesäkuun viimeisiksi. Onneksi otimme Hoka359-yhteislenkillä varaslähdön, sillä muuten juhannusviikon juoksuaskeleet olisivat olleet hälyttävän vähäiset.

7 heikkoutta ja vahvuutta juoksijana


Lenkillä-blogin Elinalla oli mielenkiintoista pohdintaa juoksijan perfektionismin aiheuttamista loukkaantumisista. Itse edustan sitä toista vahinkoaltista ääripäätä, peruslaiskaa on-off -juoksijaa. Olen monesti miettinyt, mikä mut on pitänyt näinkin juoksukuntoisena, varsinkin kun olen helposti innostuvaa lajia ja pidän tavoitteellisesta juoksusta.

Kirjoittamisen ihanuus ja kauheus


Mietin monesti, millaista olisi olla kirjailija. Ammatissa itsessään on jo omat haasteensa, kuten kaikessa luovassa työssä, mutta mitä jos olisi jo lyönyt itsensä läpi ja odotukset olisivat kovat. Sekä omat, että muiden.

Mulla on kavereita, jotka miettivät blogin aloittamista, jotta voisivat saada sen kautta ”kaikkea hyvää”. Bloggaus on helppoa, kun ei tarvitse kuin istahtaa alas, kirjoittaa hetki, pistää muutama kuva kylkeen ja painaa enteriä. Oikeakielisyyskään kun ei ole vaatimuksena. Vai onko sittenkään helppoa? No, kirjan kirjoittamiseen verrattuna varmasti on.