Vauhtimäkikävely


Päivän treeni sopii myös tällaiselle toipilaalle: vauhdikas kävely mäen päälle ja vielä vauhdikkaampi alastulo ehdalla Stigalla. Tämä on hyötyliikuntaa hauskimmillaan!

Lähdimme valloittamaan koko perheen voimin Kaisaniemen nyppylää siihen aikaan illasta, kun muut lapsiperheet olivat jo nauttimassa iltapalaa. Onneksi myös miss N on saanut itselleen oman menopelinsä. Lasten ei tarvitse enää odotella malttamattomina vaihtopaikalla, vaan he voivat viilettää omaa (hurjaa) vauhtiaan alas hankeen. Tai siis melkein omaa... Miss N saa vielä toistaiseksi isän tai äidin kelkkailukaveriksi mukaansa. Viimevuotinen läheltä piti –halaus puun kanssa on vielä turhan tuoreessa muistissa.

Kun silmä vältti, pikku N oli koristellut uuden Stigan synttärijuhlista saaduilla glittertarroilla. Miss N on onnesta sekaisin tuijottaessaan ratissa hymyilevää Arielia. Ja kuten arvata saattaa, ratti viuhtoo vimmatusti eikä jarruja turhaan kuluteta.


kuva: www.clasohlson.com

Ei kommentteja