Kisat motivoivat juoksemaan


Mikään ei ole parempi motivaattori, kuin lähestyvät kisat. Varsinkin, kun olet ilmoittautunut jänikseksi ja huomaat olevasi sellaisessa ryhmässä, jossa saa itsekin juosta ihan tosissaan. Ja kun lisää juoksuun vielä taukoamattoman hymyilyn ja mahdollisen jutustelun.

Viimevuotinen Helsinki Half Marathonin jänistys oli yksi parhaista juoksukokemuksistani, joten pistin jänishakupaperit sisään tämänkin vuoden puolikkaalle. Hakemusta jättäessäni en osannut sanoa varsinaisesta juoksukunnostani mitään, eikä mulla ole tälläkään hetkellä siitä sen suurempaa hajua. Kunhan ei alle viitosen kilometrivauhteja täydy revitellä, niin uskon olevani turvallisella alueella, eikä mun tarvitse stressailla yliaktiivisen sydämeni takia. Mut pistettiin parin muun kanssa 1:55-ryhmään ja uskon sen olevan just oikea juoksurytmin osalta.

Vaikka olenkin innoissani, että pääsen jänistämään alle kahden tunnin ryhmää, silti mua arvelluttaa, josko selviän jänistyksestä kunnialla. Ehkä se on liiallista itsekritiikkiä tai oman itsensä aliarviointia. Se on kuitenkin varma, etten ole vielä viimevuotisessa kunnossa. Oli syy mikä hyvänsä, mun oli aivan pakko päästä testaamaan, miltä kilometrivauhti 5:27 tuntuu ja kuinka se kohottaa sykettä varsinkin tällaisessa kuumuudessa. Hyvinhän tuo näytti sujuvan, kun kävin iltasella pyörähtämässä 50 minsan reippaan lenkin. Sykkeetkin olivat vain pykälän verran liian korkeat.


Olen jo tehnyt itselleni tasaisen juoksun taulukon, sillä ilman sellaista en olisi pystynyt viime vuonna jänistämään puolimaratonia. Oma vauhdinjakoni on muuten aivan liian nykivää, enkä halua että muut jänikset joutuvat laittamaan mun ailahtelevaan juoksuuni ylimääräisiä panoksia. Aika hyvin vauhdit pysyivät kylmiltään 5:27 keskarin molemmilla puolilla. Yllättäen 5:20 min/km tuntui kaikin puolin tutuimmalta vauhdilta.

Vaikka tässä vaiheessa kuntoon ei voi sen kummemmin vaikuttaa, aion kuitenkin juosta normaaliin tapaan pitkiksen tällä viikolla, samoin käydä tekemässä muutamat vauhtivedot. Ihan vaan siksi, että saan itselleni sopivan itsevarmuuden HHM:lle.


Lähdin yöjuoksulle auringon laskiessa. 

Ei kommentteja