Hoka359 kiertää 2.5. Mustikkamaata


Jännitin Hoka359:n ensimmäistä yhteislenkkiä. Joutuisinko juoksemaan yksikseni koko puolitoistatuntisen? Se olisi voinut olla hyvinkin mahdollista, sillä sain idean, pistin sen alulle ja järjestin lyhyellä varoituksella ensimmäisen lenkin.

Meitä oli tapaamispaikalla lopulta kolme, ihania, pöliseviä, fiksuja juoksijanaisia. Yksi tuttu juoksupiireistä, toinen täysin uusi tuttavuus. Juoksimme vauhdikkaammin kuin oli tarkoitus ja aivan eri lenkin kuin mistä oli alkujaan puhe, mutta muuten kaikki meni kuten oli ajateltukin!


Unohdin kysyä kuvatuilta saanko julkaista heidän kuvansa blogissa. Minttu tuskin pahastuu kuvasta, eikä varmastikaan pennullakaan ole siihen vastaan panemista.

Keskiviikkona 2.5. Hoka359 (kyllä, kirjoitan kaiken nyt yhteen helppouden vuoksi) kiertää Mustikkamaata. Tapaaminen on klo 18:00 Kalasataman metroasemalla, alhaalla kadulla pääsisäänkäynnin edessä. Lähdemme juoksemaan siitä suoraan kohti Mustikkamaata. Nappaamme Isoisänsillan alusta pyörällä tulleet mukaan, siihen kun on kätevä jättää fillari. 

Mukaan voi tulla ilman ilmoakin, mutta Pikkulitenin Facebook-sivuilla olevaan tapahtumaan voit kertoa josko olet tulossa mukaan ja kummasta lähtöpisteestä. Osaamme sitten hetken odotella jos jostain syystä tulet muutaman minuutin jälkijunassa. 

Yhden kiekan pituus on noin 2,2 kilometriä. Kierrämme sen ensin vastapäivään, sitten myötäpäivään. Jatketaan tätä niin pitkään kuin jaksamme ja kyydistä saa hypätä silloin kun siltä tuntuu. Mustikkamaalle ja sieltä pois juoksuineen lenkille tulee mittaa noin 90 minuuttia. Vauhdista kysellään multa ja syystäkin. Tällä kertaa pidetään vauhti tosi maltillisena. Ainakaan mulla siitepölyn täyttämät keuhkot eivät salli sankaritekoja. Toki jos mukana kovempia menijöitä, mikään ei estä porukan jakautumista kahtia. Siis sillä varauksella, että meitä on mukana muitakin kuin allekirjoittanut. 

Kaikkien ahkerasti Hoka359-tapahtumissa mukana olleiden kesken arvotaan Hoka One Onen lenkkarit. Toisenkin arpajaispalkinnon sain, siitä juttua myöhemmin. 

Tulevia lenkkejä touko-kesäkuussa: keskiviikot 2.5. | 23.5. | 6.6. | 13.6. 
Tervetuloa mukaan juoksemaan!

Ei kommentteja