Arvonta: Kuinka kauan aiot juosta?

Vaihtaessani vaatteita Berliinin maratonin jälkeen aloin tavalliseen tapaan rupatella viereisellä alustalla vilauttelevan italialaisen naisen kanssa. Small talk on helpointa virittää juostujen maratonien määrästä. Olisin lentänyt vastauksesta pyrstölleni, jollen olisi ollut jo istumassa.

Nainen oli juossut 120 maratonia. Tarkistin laskimesta, että se tekee ilman mutkitteluja 5063,4 kilometriä.  Ensimmäisen maratoninsa hän juoksi tasan 20 vuotta aiemmin Berliinissä. Seuraavan kerran hän oli aikeissa juosta maratonin viikon kuluttua omassa kotikaupungissaan.

Uusi tuttavuuteni aloitti maratonien tahkomisen lasten ollessa täsmälleen saman ikäiset, kuin omat lapseni ovat nyt. Koskapa lapsille ei ollut mahdollista saada hoitajaa sormia näpäyttämällä (ai kun kuulostaa tutulta!), he joutuivat alussa sopimaan miehensä kanssa kumman vuoro on tällä kertaa osallistua maratonille. Kun minä olen yöjuoksija, uusi tuttavuuteni oli vannoutunut aamulenkkeilijä. Hän starttasi aamuviideltä muun perheen vielä nukkuessa.

Utelin häneltä 120 juostun maratonin salaisuutta. Kuulemma hän juoksee maratonit maltillista vauhtia eikä juokse henkilökohtaisten ennätysten perässä. Hän myös kehui asuinseutunsa lenkkeilykelejä, eli hän voi juosta läpi vuoden täydellisessä juoksusäässä.

Tapaaminen pisti mietityttämään kuinka monta maratonia vielä juoksen. Tuleeko jossain vaiheessa Forrest Gumpmainen stoppi juoksuun? Vai lopettaako jokin ruumiinosa yhteistyön?

Eräs tuttuni kertoi äidistään, joka päätti lasten muutettua kotoa juosta 10 maratonia. Nyt ne on juostu, mutta silti häntä houkuttelisi juosta New Yorkin maraton vielä uudemman kerran. "Jos nyt vielä yksi..."

***
Sitten päästäänkin arvontaan. Vastaa alla oleviin kysymyksiin joko Pikkulitenin Facebook-sivulla tai blogissa. Kommenttinsa jättäneiden kesken arvon kirjahyllystäni kirjan Juoksijan harjoitusopas - Askeleet Cooperista maratoniin.

Arvon kirjan nimipäivänäni 26.10. Onnea arvontaan ja iloa juoksupolulle!

* Kuinka monta maratonia tai puolimaratonia aiot vielä juosta? Miksi?

* Jos et ole juossut pidempiä matkoja numerolappu rinnassasi, onko sinulla ajatuksissasi juosta joskus maraton tai puolikas? Miksi? Mikä on tähänastisin pisin lenkkisi?


9 kommenttia

  1. Puolimaratonista voisin aloittaa. Ihan siitä ilosta, minkä hidas ja ajan kanssa matkaa tehty juoksu antaa. Puoleen vuoteen en saanut juosta ollenkaan, nyt pikkuhiljaa akaa sujumaan polvileikkauksen jälkeen. Olisihan se itselle mahtava etappi, että nyt on viimeistään polvi kuntoutettu.Tähän asti pisin, no varmaan joku 10 km. postin.tuomaa(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että olet saanut polvesi kuntoutettua. Puolikas on mukava matka. Mulla tulee jostain syystä 16-17 kilsan kohdalla totaalinen stoppi, astmakohtaus tai muuta sellaista, jonka takia tekisi mieli keskeyttää. Olen kuullut että monella muullakin nuo kilometrilukemat ovat ne vaikeimmat puolimaratonilla.

      Poista
  2. Maratoneja juoksen ainakin yhden - nimittäin ensimmäisen maratonini tulevana viikonloppuna! Puolikkaita on tulevaisuuden suunnitelmissa varmaan useampikin, ensi kesänä jo neljättä kertaa Paavo Nurmen puolikkaalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lupaan pitää sulle peukkuja. Sulla on varmaankin perhosia aika lailla masussa :)

      Paavo Nurmi on kiinnostanut mua jo useamman vuoden. Ehkä juoksen siellä kokonaisen ensi kesänä?!

      Poista
  3. Mulla on tuo kirja, joten arvontaan en halua osallistua :)

    Mun tavoite on juosta joskus ainakin yksi maraton, puolikkaiden määrä saa olla lukemattomia :D Niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Takana kun on vain yksi puolikas, niin vaikea sanoa mitä tuleman pitää. Hyvällä fiiliksellä sitä mikä hyvltä tuntuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. Niin kauan kun tuntuu hyvältä ;)

      Puolikkaan jälkeen kynnys kokonaiselle on paljon matalampi, varsinkin kun on nähnyt kuinka työ tuo tulosta. Määrällisesti mulla ei ole juurikaan eroa puolikkaalle ja maratonille treenaamisessa. Pääsääntöisesti juoksen liian vähän ;) Kokonaiselle treenatessa pitäisi mahduttaa juoksukalenteriin myös yli 20 kilsan lenkkejä. Mulla ei tahdo löytyä niille tarpeeksi aikaa.

      Toivottavasti pääsen joskus lukemaan sun raporttiasi ensimmäiseltä kokopitkältä!

      Poista
  4. Ei ole vielä tullut pidempiä matkoja juostua, mutta toivottavasti tulevaisuudessa ainakin puolimaraton. :) Alkanut juoksu kiinnostamaan yhä enemmän ja enemmän! Vielä ei ole kovin pitkiä matkoja tullut juostua, mutta jostainhan se on aloitettava! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Vaikka sanonta "hitaasti hyvää tulee" on tosi kulunut, se on silti aivan totta. Kaikki juoksijat ovat aloittaneet nollilta. Ja mulla itselläni se on jokavuotista, sillä talvella en saa / voi juosta. Niinpä kevään ensimmäiset lenkit ovat kaikkea muta kuin nautintoa. Otan silloin matkan varrelta paljon kuvia, pysähtelen juttelemaan koirille ja kävelen osan matkasta. Sitten ihan kuin itsestään lenkit alkavat taas pikkuhiljaa sujua entiseen tapaan.

    Tsemppiä lenkkipolulle!

    VastaaPoista
  6. Jos nyt yhden maratonin ja puolikkaan vuosittain juoksisi triathlonkisojen ainakin toistaiseksi. Maraton ajoittuu minulla pakostikin aina loppusyksyyn, kun ne muut kisat ja niihin valmistautuminen on etusijalla ja maratonista palautumiseen menee niin paljon aikaa.

    VastaaPoista