Anteeksi, olin idiootti

Ette usko kenet tapasin lauantaiaamuna? Ensin jotakuta ei tapaa noin 15 vuoteen ja sitten törmäämme lenkkipolulla muutaman viikon välein.

Lenkkeilijöitä ei ollut aamukasilta vielä runsain mitoin liikkeellä, mutta me olimme. Nimittäin minä ja herra "SullaOnVieläPitkäMatkaMaratonille".

Ympyrätalo siintää siellä kaukana:

Mies oli maininnut musta yhteisille ystävillemme. Oli kertonut tavanneensa mut lenkillä. Joku kavereista oli todennut, että Instagramista päätellen mä juoksen paljon. Oli näyttänyt miehelle Insta-kuviani.

Sitä kautta mies oli löytänyt tiensä blogiini, jota olikin alkanut lukea. Ehdimme jutella yllättävänkin paljon siinä lyhyessä ajassa, kun juoksimme Baanaa pitkin. Tässä poimintoja:

"Tykkään sun blogistasi. Sulla on kiva tapa kirjoittaa. Teksti kuulostaa sulta."

"Aloin lukea sitä uusimmasta postauksesta taaksepäin. Aion lukea kaikki tekstit."

"Huomasin että olet kirjoittanut myös musta. Kiitti ettet laittanut mua siihen nimellä."

"Olen miettinyt tätä asiaa tosi paljon lenkeilläni. Ei ketään voi, eikä saa luokitella vauhdin tai ulkonäön mukaan."

"Voitko kirjoittaa sinne, että olen tosi pahoillani möläytyksestäni. Annathan anteeksi. Olin idiootti."


Nyt se on kirjattu blogiin ja anteeksi annettu.

Rajasin perjantai-illan juhlinnan jäänteet kuvan ulkopuolelle:

PS. Meillä taisi mennä vauhdit aika yksiin sen lyhyen pätkän verran. Ensi kerralla juoksemme varmastikin vähän pidemmän matkaa yhdessä, eikö vaan?

La 27.8. | 10,7 km | 1 h | 5:36 min/km





9 kommenttia

  1. Minäkin tykkään lukea blogiasi ja tavastasi kirjoittaa. 😊
    Mun täytyy muuten lisätä tähän oma harhaluuloni, joka mua vaivasi ennen kuin ymmärsin, että juoksua voi harrastaa juoksemalla eri pituisia ja eri tahtisia lenkkejä erilaisin sykkein. Ennen juoksin kaikki lenkit samalla vauhdilla, matka vain vaihteli. Silloin kuvittelin, että se vauhti, jota kukakin polulla etenee, on se vauhti, jota hänen on mahdollista päästä. Ja siksi mun oli aina pakko juosta kaikista ohi 😂 Nykyään osaan keskittyä omaan juoksuuni enkä häpeile sitä jos sattuu olemaan hitaan lenkin aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta ;)

      Mulla vasta sykepohjainen treenaus avasi silmät myös noille hitaille ja itselleni megavauhdikkaisiin lenkkeihin. Kuinkakohan monta vuotta olen juossut samoilla lenkkipoluilla, samoilla vauhdeilla. Se on toisaalta tosi mukavaa, sillä silloin voi laittaa autopilotin päälle. Nyt saan kiksit reippaista, revittelevistä lenkeistä.

      Poista
    2. Mä luulen, että nuo revittelevät, vauhdikkaat lenkit maistuvat nykyään niin hyvältä, kun välillä saa ihan luvalla juosta niin hitaasti että tuskin huomaa liikkuvansa :) Sitten taas kaipaakin sitä vauhtia. Äsken sateessa 6,5 kilometriä 48 minuuttiin, jo vain tekee mieli vk:lle pian :)

      Poista
  2. Mahtava juttu! Nostan hattua hänelle, joka paitsi tajusi toimineensa ajattelemattomasti, myös tunnusti virheensä ja pyysi anteeksi. Nostan myös hattua sinulle, joka annat anteeksi. Hyvin tehty, hyvä te.
    Mulla aikaisemmin juokseminen loppui ennemmin tai myöhemmin aina siihen, että juoksin liian lujaa. Nyttemmin olen oppinut, että hitaasti juokseminen se vasta kehittääkin ja on sitä paitsi tosi mukavaa verrattuna siihen, että juoksee verenmaku suussa itsensä näännyksiin joka lenkillä. Nyt ihan viime aikoina olen alkanut oppia myös sitä, että lenkit saa ja niiden pitääkin olla vaihtelevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies olisi voinut ihan hyvin vain juosta ohitseni sanomatta mitään. En olisi edes tajunnut, kuka mut ohitti. Hänen äänensä oli tosi ystävällinen, kun kertoi lukeneensa blogistani tapaamisestani. Hän oli tosi vilpittömästi pahoillaan. Mulle tuli tapaamisestamme tosi lämmin, hyvä olo.

      Arjen kiemuroissa vaihtelevuus lenkeissä unohtuu tosi helposti. Mä jouduin tänä kesänä oikein opettelemaan hitaasti juoksua. Alhaisella sykkeellä juoksu on vaikeinta, mutta tosi antoisaa.

      Poista
  3. No jopas! Hieno juttu ja aikuismaista toimintaa! Olen ihan yllättynyt. Kerkesin jo kehittää kunnon närkästyksen asiasta aiemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ehtinyt monta kertaa jo miettiä, miten suhtautuisin tähän kaveriin, jos tapaisimme jossain kekkereissä tms. Hän onnistui puhdistamaan ilman oma-aloitteisesti kertalaakista. Peukut sille!

      Poista
  4. Aivan mahtavaa, että herra osasi pyytää anteeksi typerää kommenttiaan. Ei varmasti ollut helppoa myöntää, että oli käyttäytynyt typerästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei varmasti ollut helppoa. Nöyrä, fiksu kaveri.

      Poista