Pakkasukko kylässä



Olen asunut Töölössä pariin otteeseen. Osoitteiden välissä on pieni puisto sekä nopeasti laskettuna 25 vuotta ja risat. En muista ensimmäisestä kodistani Apollonkadulla mitään. Siitä toisesta, vastaremontoidusta kodista on jäänyt mieleen...

...kylpyhuone, jossa olisi voinut pitää kokonsa puolesta tanssiaiset. Kaikki oli tehty pyörätuolimitoituksella. Pyörätuolia ei tosin olisi saanut  kolmanteen kerrokseen. Sekä hissi että portaikko olivat siihen aivan liian ahtaat.

...keittonurkkaus, johon valui yläkerran vedet kesken Fucking Åmålin katsomisen.

...makuuhuone, jossa nukuimme pipot päässä, täkkien alla ja tuplamakuupussin sisällä. Parvekkeen kieroa ovea ei oltu vaihdettu rempassa. Lumi satoi sisään ja pysyi sulamattomana parketilla. Tämä talviajan jääkaappi toimi juhlajuomien viilentäjänä.

Muistot Töölöstä tupsahtivat mieleeni, kun ensimmäisten lumimyrskyjen aikaan huomasin ikkunalaudallamme lunta. Huoltomies oli tosin käynyt ikkunamme läpi kuukautta aiemmin ja fiksannut niitä. Rakkaani teippasi ikkunat näin joulun kunniaksi. Silti joulukuusen koristeet heilahtelevat suloisesti ilmavirrassa.

Kaverit ihanaiset, ottakaa mukaan villasukat kun tulette kyläilemään. Täällä on välillä hieman vilpo.

Katsoimme Lumiukon lasten kanssa kylki kyljessä. Jouluperinteitä tämäkin. 
Eipä se ukkokaan filmissä sulanut kotioloissa. Mitä nyt takkatuli kirpaisi hieman. 

2 kommenttia

  1. Pave taitaa juksata, että tätä kommenttiosiota on vaikea käyttää :D

    VastaaPoista
  2. Nyt vain odottelemme nimettömän kommentointeja...
    Joko sulla Tsupukka on synttärimeiningit selvillä?

    VastaaPoista