Kellonaika | KPK 24/7 tammihaaste


On niitä päiviä, jolloin ainoa lihaskipu on pakaroissa, eikä sekään juoksemisesta, vaan istumisesta. Työmatkani toinen päivä meni hujauksessa toimistolla ja ainoa hetki jaloitteluun oli linja-autoasemalle lumihangen läpi tarpoessani.

Bussissa istuskelun jälkeen iltani jatkui samoissa merkeissä. Lumimassa oli kuitenkin aivan toista, kuin länsirannikolla. Lumiaurat olivat keskittyneet lähinnä autoteiden avaamiseen. Jalkakäytävillä sai kahlata lumessa ja lisää satoi taivaalta. 

Tyttäreni toivoi ja perhelogistiikkamme vaati, että hain lapsukaisen futistreeneistä. Osa matkasta Kampista taittui ratikalla, mutta kotiinpääsy futiskentältä vaati siitä eteenpäin aikamoisia käsilihaksia. Vasta kotona kädet rasituksesta täristen ja hikeä valuen tajusin, että olisin päässyt helpommalla matkalaukkua kantamalla. Eipä tullut mieleenikään. 

Sain lumen vastuksen ansiosta kunnon kokovartalotreenin. Sain kuin sainkin muihinkin lihaksiin kuin vain pakaroihin eloa.

Kello oli jo lähempänä yhdeksää saapuessamme kotiin. 
Tyttären futisreenit olivat päättyneet jo yli puolta tuntia aikaisemmin. 


Ei kommentteja