Ensimmäiset viisi kilometriä takana


Otin varaslähdön Tukholmaan treenaamisessa. 14 viikon rutistus alkoi tänään tulevan viikon sijaan. Nappasin ruotsinkielisestä Runner´s Worldistä ohjelman, joka sopii vuoden teemaani. Saanen treenin laadun tuolla kohdalleen ja samalla näyttää kilometrejäkin kerääntyvän kopsakka määrä.

Ohjelmassa oli eilen lepo, tänään olisi ollut 6 km kevyttä ja huomenna 7 km mäkijuoksua. Aika oli kortilla, varsinkin kun jouduin odottamaan vuoroani juoksumatolle. Aloitin rennon juoksun sijaan 5 kilometrin mäkijuoksulla, sillä halusin saada kasaan mahdollisimman tehokkaan treenin aikarajoitteesta huolimatta.

Vaikka aionkin jatkossa seurata ohjelmaa melko tarkkaan, en kuitenkaan aio unohtaa juoksuharrastukseni yhtä tärkeimmistä kivijaloista, joustavuutta. Itselleen on oltava armollinen, eikä tehdä juoksusta pakkopullaa. Aina ei saa mennä juoksemaan vaikka kalenterissa olisinkin mikä vaan kilometrimerkintä. Aina ei myöskään tarvitse juosta. Jos kevyen treenin vaihtaa puistohullutteluun lasten kanssa tai illan viettämiseen ystävien luona, niillä voi olla kokonaisuudelle suurempi merkitys kuin ohjelman orjallisella seuraamisella.

Tilasin tänään maratonpäivälle tihkusadetta ja 16 astetta. Sillä säällä, ehjällä juoksukaudella ja ihka uudella ohjelmallani pääsen luultavimmin maaliin asti ja kurkottelen mahdollisesti omaan uuteen ennätykseeni. 


Kuva napattu sivulta www.asics.com.au

Ei kommentteja