Tuskien taival


Ensimmäinen juoksemani maraton ei vetänyt kärsimyksessä vertoja järjestyksessään seitsemännelle. Kävin silloin läpi mieheni kanssa todellisen tuskien taipaleen treenamatta, pelkällä yleiskunnolla, lihasmuistilla ja sisulla. Olimme juosseet vain yhden lenkin ennen Tukholman maratonia, pituutta 20 min ja kolme kilometriä + rapiat. En suosittele tätä kenellekään.

Miksi sitten juoksin maratonin harjoittelematta? Kaikkein suurin syy on toki se, että kesäkuun alun koitos pääsi (jälleen) yllättämään. Kun ilmoittautuminen oli käsillä, maratoniin tuntui olevan aikaa vähintään ikuisuuden verran. Yht´äkkiä aika vaan katosi jonnekin.

Kun nyt kerran olimme ilmoittautuneet Tukholmaan, satuimme olemaan molemmat terveitä ja olimme saaneet lapsille hoitajat mukaan, niin kyllähän silloin piti ainakin startata. Lähdimme juoksemaan sillä fiiliksellä, että katsotaan nyt miten tässä käy. Keskeyttäähän voi aina, jos tosi pahalta tuntuu tai ainakin viimeistään puolikkaan kohdalla. Ilmeisesti kärsimysrajamme kulkee pilvissä, sillä kaikesta hirveydestä huolimatta pääsimme maaliin. Kumpikaan ei missään vaiheessa uskaltanut sanoa ääneen, että lopetetaan nyt ja heti. Sen sentään sain suustani, että saa olla viimeinen kerta kun juoksemme 42 kilometriä kylmiltämme. Älyttömällä suomalaisella jääräpäisyydellä tulimme maaliin elämämme surkeimmalla ajalla, 5:35 ja risat. Auta armias, kyllä ihminen voi olla idiootti.

Hämmästyttävintä kaikessa oli se, että palautuminen tapahtui ennätysvauhtia. Ensimmäistä kertaa maratonin jälkeen ei ollut pienintäkään ongelmaa nousta ja laskeutua portaita. Lihaksissa oli väsymystä seuraavina päivinä, mutta kivusta ei ollut tietoakaan. Teoriani "läskissä ei kipu tunnu", taitaa pitää paikkansa. En kuitenkaan lähtenyt juoksemaan seuraavaan 3-4 viikkoon. Läpensä tyhmä en siis ole.

Vastaava palautumisnopeus on ollut ilonani myös tuskien taipaleen jälkeisissä juoksuissa. Ilmeisesti kroppa on alkanut tottua 42,195 kilometrin rutistuksiin. Toivon, että sama trendi jatkuu tämänkin juoksukauden koitoksissa, vaikka aionkin treenata ja kunnolla. 

Tässä lauantai-iltaan ripaus romantiikkaa Niken tapaan:




Ei kommentteja