Rakkauskirje vesimiehelleni

Kuusi vuotta sitten halusit tulla maailmaan. Olit loikoillut yhdeksän kuukautta välillä potkien, välillä nyrkkeillen. Ilmeisesti aloitit jo silloin uimaharjoittelun. Vasta päivän, pari ennen syntymääsi sait aikaiseksi raivokkaita supistuksia. Olin valmis.

Muistan ensimmäisen kontaktimme. Sinut laitettiin vatsallesi roikkumaan reisieni päälle. Tunsin jotain lämmintä ja painavaa. Jotain, joka ei ollut oikeasti painavaa. Seuraavaksi sain sinut syliini. Kiintymys syntyi heti, rakkaus syttyi myöhemmin ja kasvoi päivä päivältä.

Tiesin, että syntymäsi muuttaa monia asioita, mutta myös sen, että niin moni pysyy samana. Sitä en voinut käsittää, kuinka suurta rakkaus voi oikeasti olla. Rakastan isääsi, siskoani, vanhempiani, ystäviäni... Silti sydän sykkii täysin eri kanavalla, kun on kyse omasta, rakkaasta lapsesta.

Sinusta on kasvanut näiden vuosien aikana reipas lapsi, jonka huumorintaju, herkkyys ja tunneäly yllättävät minut vähän väliä. Jos kirjoittaisin ominaisuuksiasi työhakemukseen, kertoisin ainakin, että olet positiivinen, kohtelias, kaikkien kaveri, urheilullinen, tarkkasilmäinen, railakas, keskittymiskykyinen, huomaavainen sekä pidät muista, tai ainakin pikkusiskostasi huolen. On ilo seurata, mihin luonteesi vivahteet vuosien mittaan vievät sinut.

Heräät huomenaamuna innokkaana. Onhan syntymäpäiväsi. Avaat lahjat etkä millään malttaisi syödä, saati lähteä käsikseen, sillä rakentamattomat Legot houkuttelevat liikaa. Minä taas katson sinua ja olen onnellinen. Onneksi minulla on sinut. Rakastan sinua täydestä sydämestäni ja sen yli.

Junibackenissa lumikuninkaan valtaistuimella

Kröhömköh...

Korvat ovat tukossa, kurkku on karhea, nenä on täynnä liisteriä ja hengittäminen... no jaa... pihisen kyllä ja elossa olen kuitenkin. Nyt on tammikuu ja silti siitepölyallergia tai sen lähisukulainen vaivaa.

Voisikohan tämä johtua siitä, kun R raivasi kirjahyllystä tilaa (vielä) lukemattomille kirjoille? En ole laittanut tikkua ristiin viisi metriä leveän ja kolme metriä korkean hyllyn siivoamiseksi, en juhannuksena enkä jouluna. Veikkaanpa, että kotiimme on hyökännyt pieni armeijallinen siitepölyhiukkasia, vuosikertaa 2012. Siellä ne ovat odottaneet kirjojen päällä, että joku tulee ja heilauttaa ne uuteen ulottuvuuteen. Ei auta kun laittaa antihistamiinia napaan (heti) ja alkaa siivota kunnolla (ylihuomenna).

Löysimme Ágnes Vanillan Budapestin matkalla 10 vuotta sitten. Pitänee joskus etsiä Jósef Attilan runoja suomeksi tai englanniksi käännettynä. Tämä on maaginen.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Maratonmatkailua

Ulkomaisten juoksutapahtumien sivuilla on mukava käydä haaveilemassa. Niin netissä kuin myös maratonexpoilla yksi myyntivalteista on reitti: ”Pääset nauttimaan kaupungin merkittävimmistä nähtävyyksistä...”

Tajusin käydessäni Djurgårdenissa talvisaikaan, että ainakin Tukholman maisemareitillä on rakennuksia, patsaita ja muita yksityiskohtia, joita en ole huomannut koskaan juostessani. Lehtien puuttuminen puista ei voi selittää kaikkia aukkoja. En ollut esimerkiksi pistänyt merkille, että Skansenia vastapäätä on korttelin verran asuinkerrostaloja ja hieman sen jälkeen näkyy Gröna Lundin sisäänkäynnit. Muistan kyseisestä paikasta ainoastaan juomapisteen, erityisesti bajamajat sekä ratikkakiskot.

Huomaamani nähtävyydet ja rakennukset herättävät muistoja 42 kilometrin varrelta kaupungissa käydessäni. Muistan kun tuossa seisoi se vanha pappa heijaamassa kaatosateessa. Tällä aukiolla olin taas kerran varma, että tämä on sitten se viimeinen juoksu. Kaupungintalon kohdalla tulee aina kylmä, helteelläkin. Tällä suoralla sain kitalakeen tarttuvaa keksisuklaata. Juoksen ilmeisesti maratonia Tukholman kaduilla alitajuisesti uudestaan, uudestaan, uudestaan...

Reitti ja sen maisemat ovat suurin syy siihen, etten osallistu enää Helsinki City Maratonille. Olen veivannut sen verran usein Seurasaari – Kuusisaari – Lehtisaari –Laru –Ruoholahti –reittiä, etten jaksa innostua siitä maratonilla. Ehkäpä minut näkisi starttiviivalla uudemman kerran, jos reitistä olisi suurempi osa kunnon kaupunkimiljöössä. Tämä kivitalojen varjossa kasvanut ei saa valitettavasti kiksejä Länsiväylällä kirmaamisesta. Varsinkin, kun siellä ei ole kovinkaan tiuhassa noita vanhoja pappoja (tai edes nuorempia) heijaamassa ja valamassa uskoa siihen, että kyllä minä sinne maaliin asti pääsen. 

Erityisesti taustalla näkyvät kerrostalot on taidettu rakentaa Djurgårdeniin viime kesäkuun jälkeen, sillä nehän EIVÄT ole olleet puiden siimeksessä aiemmin. Etualalla tutuksi tulleet ratikkakiskot.