Sit se sinne ja tää tänne


Helsinkiläisten keskimääräinen asumisväljyys oli vuonna 2008 33 neliötä asukasta kohden ja meidän perheessämme ruhtinaalliset (?!) 15. Emme me vieläkään pääse brassailemaan pesämme suuruudella, mutta nyt meillä on sentään nelihenkiselle perheelle lääniä saman verran kuin 2,2 normisuomalaisella yhteensä. *)
Teimme viime viikonloppuna pienestä mutta ah-niin-valoisasta olohuoneestamme rubikin kuution. Nimensä mukaisesti huoneessa oleillaan ja siihen tarvitaan omat soppensa niin löhöilylle kuin ruokailullekin. Huonekaluja on siis ripoteltu huoneeseen parinkin edestä. Televisiotaso, vanha astiakaappi ja kirjahylly olivat ainoat, joilla emme testanneet lihaskestävyyttä. Kaikki muu sai pyörähtää uusille paikoilleen. Koko perhe osallistui, kukin omien voimiensa mukaan.

Uuteen olohuoneeseemme totuttelu vei hetken. 
Nyt tunnen oloni täällä entistäkin kotoisammaksi.



Mäyris, uskollinen vahtikoiramme

*) Lankinen, Markku & Lönnqvist Henrik (2010): Neliöt tiukilla. Asumisväljyys Helsingissä

Ei kommentteja