Viides kerta toden sanoo

Pitkän juoksutauon jälkeen oli mahtava päästä taas ulos juoksemaan. En aloittanut helpoimmasta päästä, vaan kunnollisesta pakaroita ja reisiä pistelevästä mäkiharjoituksesta.

Olen jo vuosien ajan systerini luona käydessämme haaveillut nousevani ylös läheiselle vuorelle. Jäätävässä tihkusateessa hiekoittamaton reitti ei ollut varmastikaan parhaimmillaan, mutta kun olin päättänyt kivuta huipulle, niin ei siinä valinnanvaraa juuri ollut.

Koiran ulkoiluttajat tervehtivät iloisesti, kun puuskutin yhä ylemmäs lenkkarit lipsuen. Alastulo oli liiankin ripeä, sillä laskettelurinteen läheisyydessä oleva polku oli jäinen. Olin kuin sarjakuvasta repäisty, kun liukastelin alas ryminällä, huutaen koiran pissattajalle: "Jag kommer!!!..."

Sain todistettua tällä lenkkikerralla viiden kerran teoriani. Tämä viides lenkki tauon jälkeen palautti mut taas todellisuuteen. Loppumatkan tasainen kaksikilometrinen tasasi hengityksen ja sai endorfiinit jylläämään. Tämän takia rakastan juoksua!

Lauantai 15.2. | mäkijuoksu 8,2 km | 55 min


2 kommenttia

  1. Mahtavaa! Teoria toimii! Kannatti pakertaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Onneksi en heittänyt rukkasia lenkkipolulle ja jättänyt hommaa siihen.

      Poista