Be more human

Berliiniläisellä metroasemalla törmäsin yhteen vuoden pysäyttävimmistä mainoksista. Reebokin Be more human -kampanjan voi ymmärtää monella tavalla, ainakin sen perusteella, mitä juttelin lasten kanssa.

Lapset näkivät kuvassa mutaisia ihmisiä, jotka ovat kiivenneet muurin päälle. He auttavat kaveriaan, joka on tippumaisillaan. Leikimme ajatuksella, mihin kuva voisi liittyä. Kuva piti lopulta sisällän mitä uskomattomimpia tarinoita.



Viimeaikaisten tapahtumien varjossa kuvasta on tullut minulle entistäkin rakkaampi:

Ole ihminen, jokaisella solullasi toimiva kokonaisuus.
Ole humaani, kunnioita itseäsi ja muita. Auta apua tarvitsevia.
Ole inhimillinen. Tee toiselle mitä haluaisit tehtävän itsellesi. Suvaitse omat ja muiden heikkoudet.


Lähdimme sunnuntaina lenkille koko perhen voimin kuultuani, että Finlandia-talo saa illalla trikolorin värit. Juoksimme mieheni kanssa vaihtelevaa vauhtia lasten pyöräillessä. Sade piiskasi naamaa. Silmälaseihin ilmestyi myös suolaisia pisaroita. 
Kotona meitä odotti kuuma suihku. Elämä ja arki jatkui. Se on inhimillistä. 


1 kommentti

  1. Ajatuksia herättävä postaus. Minkähän vuoksi tuo Tee toiselle mitä haluaisit tehtävän itsellesi -ajatus tuntuu olevan monelle niin vieras nykyään?

    VastaaPoista