Rakastan kahdenkeskisiä kävelyhetkiä lapsieni kanssa. Keskustelu voi siirtyä unelmien futiskenkien esittelystä kuin sormia näpäyttämällä syvälliseen pohdiskeluun. Yhtä nopeasti voidaan hypätä ilman sen kummempia aasinsiltoja vaikkapa kouluruokainhokkien läpikäymiseen.
Kävelimme tyttäreni kanssa lauantai-iltapäivänä Bolliksen kuplaan katsomaan isoveljen futismatseja. Töölönlahdella näimme neljä joutsenta. Kahdella oli vielä harmaata valkoisten sulkien seassa.
Mamma nuohan ovat kuin meidän perheemme. Isä, äiti ja kaksi lasta.Vesi oli sameaa, kaukana Välimeren sinisestä. Joutsenista kookkain siirteli vedessä uiskentelevia kaisloja paikasta toiseen. Tunnelma oli unelias, mutta selvästi linnuilla oli silti kaikki aistit herkkinä. Lähdimme paikalta, kun kuvaajia alkoi tulla lisää ja joutsenet päättivät siirtyä toisaalle passiin.
Vielä toistaiseksi perheemme kulkee paikasta toiseen pareittain, kolmeen pekkaan tai kaikki yhdessä. On kuitenkin huomattavissa viitteitä siitä, että terve itsenäistyminen on mennyt taas nykäyksen verran eteenpäin. Tyttär oli sopinut lähtevänsä ystävälleen yökylään ja myös poika kertoi sopineensa kaverinsa kanssa yövierailusta. Niinpä jäimme mieheni kanssa kahden. Tämä on taas aivan uudenlainen vaihe tämän lapsiperheen elämässä.
Edestakaisin matkamittariin kertyi kuusi kilometriä. Tyttäreni ihmetteli, kuinka kuusi kilometriä kuulostaa tosi paljolta, mutta oikeasti se ei ole mitään.
Ei kommentteja