Lapset liikenteessä

Lasten liikennekaupunki on mielestäni ollut aina olemassa Auroran sairaalan ja Laakson ratsastuskentän kupeessa. Muistan itse käyneeni siellä viimeksi joskus ala-asteikäisenä. Siitähän on jo tosin aikaa.


Metsästämme tänä kesänä maksuttomia menoja lapsille, Onneksi mieheni tajusi tarkastaa liikennepuiston kesäaikataulun, sillä tämänpäiväinen käyntimme siellä oli napakymppi.


Lapset saivat ajella puoli tuntia polkuautoilla ja sen jälkeen he siirtyivät fillareiden selkään. Evästauon jälkeen kävivät vielä testaamassa ajotaitojaan hetken verran, ennen kuin puisto suljettiin tältä päivältä.


Suosittelen lapsiperheille lämpimästi! Liikennepuistossa on perjantaisin ja sunnuntaisin perhepäivä 8.8. saakka. Maanantaisin ja tiistaisin lapsilla on mahdollisuus osallistua autokouluun, jonka läpäistyään he saavat omat polkuautoajokortit. Veikkaanpa, että muistojen arkkuun tallennetaan kesän mittaan mukavia, aurinkoisia muistoja.


Lapsien menomestoissa on yleensä yksi huono puoli. Vanhemmat eivät pääse nauttimaan vauhdin hurmasta lasten lailla. Jalat kaipasivat liikettä, joten oli lähdettävä yöjuoksulle. 
Su 15.6. | 6,2 km | 32:22

Ei kommentteja