Kusi sukassa - Midnight Run 2015

Vaihdoin Midnight Runin lähtöryhmää hyvin menneen Helsinki Half Marathonin imussa. Kyllähän mä nyt 10 kilometriä vetäisen aikaan 49:59. Ehkäpä sitäkin nopeammin. Kesällä sairaus vei musta kuitenkin kaikki mehut. En kyennyt treenaamaan täysipainoisesti lähes kuuteen viikkoon ja tuntui siltä, kun olisin aloittanut kaiken taas alusta. Vielä kuukausi sitten peruslenkkini sujui pahimmillaan keskinopeudella 7:30 min/km. Ja siinäkin oli tekemistä. Sillä nopeudella en saisi juostua 50 minsassa edes seitsemää kilometriä.

Tunsin olevani aivan väärässä paikassa hyväkuntoisten urheilijoiden keskellä. Olikohan lähtöryhmän vaihto olla järkevää, varsinkin kun en halua olla missään nimeessä radalla tukkeena. Itseni vertailu muihin vaihtui kuitenkin pian tuskalliseen huomioon. Mulla on vessahätä ja lähtöön 4 minsaa aikaa. "No kyllähän mä nyt alle tunnin pystyn pidättelemään, ihan varmasti pystyn." Ei olisi kannatanut nuolaista, ennen kuin tipahtaa. Kirjaimellisesti.

Nappasin Senaatintorilta Midnight Runin valmisteluista yhden kuvan Instagramiin ladattavaksi lauantaiaamuna. Koettelinkohan sillä onneani?



Ensimmäisen kilometrin aikana pöksyissä tuntui lämpimältä. "Perhana. En mä voi noin paljoa hikoilla vielä tässä vaiheessa yöjuoksua. Se on sittenkin vesivahinko." Lyhyet kompressiojuoksutrikooni eivät imeneet läheskään kaikkea, vaan homma meni lopulta täydellisesti kintuille. Lenkkarini täyttyivät alta aikayksikön. Yhdeksän kilometrin ajan kenkieni sisältä kuului jokaisella askeleella pehmeä ääni, "tuff, tuff".

Midnight Run on mieletön juoksuilottelu. Musiikkipisteet upeine valoineen toivat boostausta juoksuun. Juoksin muiden sinipaitaisten imussa ja alle viiden minuutin kilometrivauhti tuntui passelilta. Ensimmäisen kilometrin aikana tosin piti välillä hidastaa, sillä lähtöryhmässämme oli (valitettavasti) myös lungimmin juoksevia. He ehkä säästelivät voimiaan viimeisille kilometreille.

En ehtinyt juuri ihailla maisemia mutta yritin silti bongata parhaani mukaan tuttuja kasvoja heijaajien joukosta. Keskityin juoksemiseen sekä märkiin pöksyihini ja lenkkareihin. Hymyilin kuitenkin välillä täysikuulle, joka seurasi tiiviisti matkaamme. Se oli valtava. Upea ilmestys!

Juoksu oli vaikeimmillaan 7-9 kilometrin pätkällä. Pohjoisrannassa edessäni ei ollutkaan enää kirittäjiä, vaan metreittäin tyhjää. Pelkäsin, että kaiken nolouden lisäksi haisen, eikä kukaan halua juosta lähettyvilläni. Varmasti ongelma oli sillä hetkellä lähinnä vain korvieni välissä - ja kengissäni.

Viimeisellä kilometrillä tuli ontelo olo. "Tässäkö se nyt sitten on?" Olin väsynyt maaliin päästyäni, mutta kropassani oli yhä virtaa. Olisin halunnut juosta vielä hieman lisää. Vaikkapa vain kaksi kilometriä. Tai viisi. Näköjään endorfiiniryöppy iski päälle tavalliseen tapaan vasta 45 minuutin kohdalla.

Jäin tavoitteestani 24 sekuntia ajalla 50:23. En silti enää ajattele olleeni väärässä lähtöryhmässä.

Penkkiurheilijoiden on usein vaikea ymmärtää kestävyysurheilijoiden keskusteluja liittyen vatsan toimintaan tai housuihin pissaamiseen. Ehkäpä joku luki tämänkin blogitekstin myötähäpeää tuntien. Tätä se nyt vain voi joskus olla. Ei Jarkko Kinnunenkaan huvin vuoksi päästellyt menemään 50 kilometrin kävelyssä MM-kisoissa. Onneksi asiat voi kuitenkin kääntää aina positiiviseksi. Ystäväni sanoin olen nyt ajan hermoilla. Jatkan MM-kisoissa aloitettua trendiä lämpimiltään. 


5 kommenttia

  1. Kunnon taistelu! :) Monenlaista olen harjoituslenkeillä kokenut joten tavallaan voin kyllä samaistua mutta onhan se vielä ihan eri asia kokea toi juoksutapahtumassa, muiden juoksijoiden ja katsojien "paineessa". Uskomattoman hyvin vedit kyllä tuohon häiriötekijään nähden. Tosiasiassa pitkän matkan juoksu on kiiltokuvaposeerauksien sijaan usein kirjaimellisesti visvaa, verta, pissaa, kakkaa, irronneita kynsiä ja kuvottavan hikisiä kamppeita.

    Jarkko Kinnusen tapauksessa tilanne oli vielä pari pykälää "rajumpi" monellakin tavalla, tv-katsojat kun seurasivat etenemistä suorana lähetyksenä täysin tietoisena siitä ettei pusseissa ollut enää pelkkiä puhtaita jauhoja. Onneksi siellä oli reitin varrella niitä suihkuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mika :)
      Olen yllättäen saanut joitain sähköposteja blogin s-postilaatikkoon koskien päivitykseni aihealuetta. Muutamalle kirjoittajalle ajatus siitä, että kesken juoksun tulee hätä, on estänyt maratonille osallistumisen. Kirjoitukseni antoi heille pontta siihen, että kyllä he sinne vielä menevät. Olivat napanneet aiemmista postauksistani, että on ihan normaalia käydä bajamajassa kesken juoksun. Tulekohan musta isona pissalähettiläs? Lapsista se olisi varmastikin supernoloa. Näistä asioista kun ei aikuiset saa kuulemma puhua julkisesti.

      Poikani kyseli multa eilen: "Miksi sä juokset niin pitkiä matkoja? Ja vaikka jos sulla on pissat housuissa?" Se pisti mut ajattelemaan, kuinka pitkään olisin sateettomalla maratonilla sinnitellyt läpimärillä (pian haisevilla) pöksyillä, säärillä ja erityisesti sukilla + lenkkareilla. Veikkaan, että olisin yrittänyt sisukkaasti loppuun saakka ja olisin sitten keskittynyt niiden superkauniiden juoksijan jalkojen parantamiseen.

      Ai niin, löysin vielä lisää positiivisia asioita tapahtuneesta: Oli pimeää. Vahinkoa ei varmaankaan kukaan huomannut. Jarkko Kinnuselle tätä pimeyden tuomaa verhoa ei valitettavasti suotu.

      Poista
    2. Kyllä noi ajatukset pyörii omassakin mielessä. Todella usein juoksulenkeillä mulle iskee hätä, liike pistää aineenvaihdunnan kai vauhtiin. Pääsääntöisesti suunnittelen lenkit niin että niiden varrella on hyvä pistäytyä puskassa ja usein noilla kuntoradailla ja purtseilla on myös bajamajoja. Tuosta huolimatta en oo koskaan käynyt juoksutapahtumissa vessassa. Ilmeisesti kisajännityksen vuoksi tulee tyhjennettyä kroppa kaikesta ylimääräisestä kisaa edeltävien tuntien aikana - toisaalta sitten viivalla kieli meinaakin kuivua kiinni kitalakeen ja on todella kuiva fiilis.

      Joissain kisoissa vessatarpeet on otettu tosi hyvin huomioon, mm. Hangon Itämerimaratonilla oli viime syksynä 21 kilometrin kierroksella todella monta hyvin merkittyä vessaan aivan reitin varrella ja ne oli mainittu myös reittikartassa. Peukut sille! Samoin hyvissä kisoissa on ennen starttia kisakeskuksessa riittävästi vessoja eikä niin että 500 ihmistä jonottaa kahteen bajamajaan.

      Tää on tosi hyvä aihe ja voisin kirjoitella siitä itsekin jossain vaiheessa. Hyvä ja rohkea avaus tämä sun kirjoitus!

      Poista
  2. Oj nej, men vilken härlig story! Jag får ofta toalettpanik då jag är ute och springer så du har min sympati. Förra året då jag sprang halvmaraton i Vanda var det en flicka framför mig som hade "gjort en Kinnunen". Det märkte man nog på lukten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack <3 Jag har haft mardrömmar om att jag ska bli plötsligt kissnödig och det finns ingen toa eller jag har för bråttom. Nu det hände ;)

      Jag var inte säkert om jag ska skriva om den här händelsen men nu är jag väldigt glad att jag skrev. Det som hände behöver man inte skämmas.

      Poista