17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

Olen nähnyt jos jonkinlaisia painajaisia maratonista. Jossain juoksen varvastossuilla, toisessa olen myöhässä startista. Joskus olen järjestänyt maratonmatkan väärälle kuukaudelle ja useassa unessa olen unohtanut piilarit kotiin. Koskaan en ole kuitenkaan osannut kuvitellakaan, että piilari hajoaisi silmään pari tuntia ennen starttia. Näin pääsi kuitenkin käymään sunnuntaiaamuna. Painajainen oli valmis.

Venyttelin ja törkin silmäni herkäksi etsiessäni puolikasta piilaria silmästäni. Sitä ei löytynyt mistään. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin lähteä puolisokeana maratonpaikalle aiottua aiemmin, jotta ehtisin näyttää silmäni ensiavussa. Heitin ylimääräiset kertakäyttöpiilarit ja juoksurillit maratonpussiini ja ei kun matkaan.

Marathon Expo oli vielä tyhjillään torstaina neljän aikaan. Noudimme numerolaput ja samalla reissulla lasten ilmoittaminen minimaratonille (Bambini Lauf) kävi kätevästi. 

Ensiavussa mut kirjattiin potilaaksi saksalaisella järjestelmällisyydellä. Sain kunnian olla päivän ensimmäinen potilas. Tosin kaikki hoitajat enemmän tai vähemmän kauhistuivat kuullessaan, mikä mulla oli vikana. He olivat kaikki erikoistuneet hoitamaan jalkoja, eivät silmiä.

Mut laitettiin makaamaan laverille kyljelleni. Posken alle kiilattiin pahvinen oksennuskaukalo. Sain kuusi hoitajaa, joista yksi venytti silmää yhteen suuntaan, toinen toiseen, kolmas antoi ohjeita, neljäs valutti suolaliuosta tippapullosta silmääni ja kaksi katseli kiinnostuneena. Lopulta meitä oli seitsemän silmäparia tiirailemassa kaukalossa lilluvaa suolavettä. Siellä ei näkynyt piilarijämiä, mutta silmä tuntui hyvältä. Arvelin, että jos voisin pitää uutta piilaria silmässäni kivutta, palanen olisi saatu sieltä pois.

Tarvitsen peiliä, jotta saan laitettua piilarin silmääni. En sitä peiliä oikeastaan käytä mihinkään, mutta sen nyt vaan täytyy olla siinä. Ensiavun ainoa peili löytyi heidän bajamajastaan. Silmä tuntui hyvältä ja uskaltauduin juoksemaan piilareissa. Samalla bajamajareissulla sain hoidettua kätevästi jännitysvatsani tyhjennyksen jonottamatta. Aikamoista luksusta maratonruuhkassa! Mieheni taas joutui säästelemään vessareissuaan lähtökarsinoille saakka, sillä ensiaputelttavisiittini jälkeen olimme toisiltamme kadoksissa, eikä hän uskaltanut käyttää etsintäaikaa vessajonossa seisoskeluun. Onneksemme saimme pakolliset visiitit pois päiväjärjestyksestä ennen ensimmäisen ryhmän lähtölaukausta.

Kännykkäni kamera lopetti toimintansa ensiapupisteessä käyntini jälkeen. Siksi en ole saanut kiteytettyä maratonpäivän tunnelmia kuviin. 

Alussa juoksu oli ihanan väljää, mutta jo parin kilometrin juoksun jälkeen reitti kapeni yllättäen. Vastaavaa tapahtui pitkin reittiä ja jokaisessa tiivistyskohdassa kuului kiroilua ja sakkaavia askelia. En muista, että edellisvuosina olisi ollut aivan vastaavaa. Tai ehkä vain satuin juoksemaan nyt aikaisempaa isommissa sumpuissa. Alun jännitystä lisäsi outo kihelmöinti ja puutumisen tunne vasemman käden sormenpäissä. Hieroin sormiani viiden kilometrin verran ennen kuin sain normalisoitua ne.

Sain pidettyä neljän tunnin jänikset näkösällä aina 23 kilometrin kohdalle. Neljän tunnin alitus tuntui siinä vaiheessa mahdolliselta. Rytmi sekosi kuitenkin täysin juomapisteellä, jossa isokokoinen mies painoi mut selästä maahan. Herralla taisi olla aikamoinen kiire ja olin ilmeisesti hänen tiellään. Menetin tasapainoni, heitin kädet maahan ja peppuni kiepsahti vesipisteen pöydän alle. Kunhan olin huutanut kuuluville kaikki osaamani kirosanat, mua alkoi naurattaa, kun vedenjakajat kurkistelivat pöydän alle ja kyselivät vointiani eri kielillä. Mut kaatanut mies porhalsi jo siinä vaiheessa jossain kaukana. Hänelle ei tietenkään tullut mieleenkään auttaa mua jaloilleni. Onneksi juoksurytmin menetyksen lisäksi rytäkässä ei käynyt mitenkään. Keljutuksesta pääsee helpommin yli kuin vääntyneestä polvesta.

Brooksin piste oli Marathon Expossa lasten suosikki. Radan juoksijat sai etenemään juoksemalla eräänlaisilla steppereillä. 

Mulla oli jälleen kerran hurja jano läpi maratonin. Kuumottavasta auringosta huolimatta hikeä ei pursunnut mistään suunnasta ulos, eikä matkan aikana ollut pienintäkään tarvetta käydä tyhjentämässä virtsarakkoa. Niinpä juoksin maratonin 17 kilsan kohdalta 2,5 kilometrin pätkissä juomapisteeltä toiselle. Pureskelin lisäksi PowerBarin colan makuisia energiakarkkeja ennen vesipisteitä.

Muistelin, että 25 kilsan kohdalla olisi geelijakelu. Pistin muutaman karkin suuhuni sulamaan, sillä arvelin geelipisteellä olevan myös vettä. Sitä ei kuitenkaan näkynyt missään. Sen sijaan lenkkarit tarttuivat tahmaiseen katuun. Keljutti. Pienen matkan päässä oli onneksi paikallisten asukkaiden itse byggaama juomapiste, josta sai virkistävää vettä. Ylt´ympäri olevista tyhjistä mukeista päätellen ylimääräinen juomapiste oli ollut muillekin tarpeellinen. Vesimukien kanssa hääräävät pikkulapset tekivät hurjan duunin päivän mittaan! Tälläkin pisteellä sain niskaani toisen juoksijan. Tällä kertaa säilytin kuitenkin tasapainoni. Koko 42 kilometrin ajan tuntui siltä, kuin olisin ollut jollain tapaa koko ajan tiellä.

Tempelhofin lentokenttä oli jo hyvissä ajoin torstaina valmis lasten lauantaiseen minimaratoniin. 

Pään sisällä ei ollut muuria missään vaiheessa matkaa, mutta 37 kilsan kohdalla jalkani alkoivat olla lyijynraskaat. Olin päättänyt jo ennen juoksua, että saan kävellä vain juomapisteillä. Yritin pysyttäytyä radan keskellä, jotta sivuilla kävelevät eivät saisi mua pauloihinsa.

En kuitenkaan kyennyt juoksemaan pientä mäennyppylää ylös 38 kilometrin juomapisteelle. Mulla ei ollut lainkaan energiaa juoksemiseen. Näin pariskunnan, joka kaatoi juoksijaystävälleen mukillisen Coca Colaa. Heillä oli kertismukeja runsaasti, joten pyysin, josko minäkin voisin saada tilkan. Join puolikkaan mukillisen ja tunsin, kuinka elimistö heräsi taas henkiin. Käännyin katsomaan takaani juoksevaa Donna-nimistä naista. Tarjosin hänelle loput juomastani: "Here you are. Shared Coke is the best Coke." Hän näytti olevan yhtä onnellinen tuosta tummasta kuplivasta juomasta.

Siinä vaiheessa, kun tajusin etten voisi kiriä neljän tunnin ali, tähtäimenä oli lähinnä maaliin pääsy. Vaikka kävelinkin hieman maailman tylsimmällä suoralla 38-40 kilometrin kohdalla, päätin etten lisää turhia minuutteja loppuaikaan sluibailemalla. Olihan mulla sentään suht rullaavat jalat ja moitteettomasti toimivat astmaatikon keuhkot ja sydän.

Olin hehkuttanut ennen maratonia lapsiani hoitavalle anopilleni, kuinka mahtavaa yhteishenki on maratonilla juoksijoiden kesken. Tunne oli saanut matkan varrella kolauksen kaatumiseni ja poskiini pamahtelevien kyynärpäiden vuoksi. Onneksi kuitenkin kohtasin tumman, isokokoisen amerikkalaismiehen 40 kilsan kohdalla. Hän tarkasti ohittamiltaan kävelijöiltä, josko heillä on kaikki kunnossa. Veikkaan, että jos joku olisi valitellut vointiaan, tämä mies olisi pysähtynyt auttamaan. Juuri sillä hetkellä olisin ollut mieluusti kävelijänä, sillä mies heläytti kaikille tarkastamilleen maratoonareille maailman upeimman hymyn ennen kuin jatkoi seuraavan luokse.

Tunteet olivat Brandenburgin portin lähestyessä sen verran pinnassa, etten kyennyt ottamaan perinteistä loppuspurttia maaliin. En siitäkään huolimatta, että porkkanaksi ja olutpulloksi pukeutuneet juoksijat ohittivat mut loppusuoralla. Edes se porkkana ei ottanut ylpeydelle - ainakaan kovin paljoa.


Hain vaatesäilytyksestä pussukkani ja liityin nurmikolle muiden vaatteita vaihtavien seuraan. Kaipa maalialueella olisi virallisia vaihtotelttojakin, mutta kansalaisuudesta huolimatta kaikille juoksijoille tuntui olevan luonnollista vaihtaa vaatteet kuiviin puiden katveessa. Vaikuttaa siltä, että tahaton vilauttelu on juoksijoille yhtä luonnollinen asia, kuin vatsan toiminnasta puhuminen. Suomalaista ei kireäpipoista juoksijaa tämä asenne miellyttää. Ainakin se tekee elämästä helpompaa ja vaatteiden vaihdosta julkisella paikalla hyväksytympää.

Löysin mieheni oluttelttojen kupeesta. Olin odottanut ensimmäistä, raikasta oluthuikallista jo ainakin 35 kilometrin ajan. Olin ansainnut sen ja paljon enemmänkin!

Loppuaikani oli 04:08:10. Kykenin melko tasavauhtiseen juoksuun. Olo tuntui juostessa hyvältä ja koneisto toimi moitteettomasti suurimman osan matkasta. Vielä kun saisin viimeisellä 18 kilometrin pätkällä 28 sekuntia kilometrivauhdista pois, niin neljän tunnin alitus olisi siinä. Ja olihan tämä henkilökohtainen enkkani, eli ihan syytä olla iloinen.

Entä mitä piilolinssin puolikkaalle lopulta kävi? 
Silmääni alkoi painaa illalla nukkumaanmennessä. En kuitenkaan löytänyt piilaripalaa vaikka kuinka pyörittelin luomiani. Tunnehan voisi olla myös lähtöisin silmän sörkkimisestä. Heräsin yöllä pariin kertaan tiputtamaan silmääni silmätippoja. Siitä huolimatta silmäni oli muurautunut aamulla rähmästä umpeen. Arvasin, että piilari oli valunut oksennuskipon sijasta hyvään piiloon silmässäni. Lopullisen helpotuksen sain maanantaina lounasaikaan Potsdamissa optikolla. Yläluomen alla piilotteleva piilaripala saatiin silmästä ja optikko sai palkaksi maailman lämpimimmän halauksen. Ja pääsin viimein käyttämään saksankielisen bravuurini: "Du bist mein Schicksal." Se tuntui tähän kohtaan varsin sopivalta.


Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:

2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017

2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000

7 kommenttia

  1. Hui, hurjia nuo tyypit jotka ovat sua jyränneet pois tieltään! :o Onneksi ei käynyt pahasti!! Ja onneksi piilarikin pysytteli piilossa koko maratonin ajan :D Upea juoksu muuten ja mahtava aika! Onneksi olkoon hienosta suorituksesta! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hanna :) Mieheni sanoin: "Mitä jos edes joskus ihan vain juoksisit maratonin ilman lisävaikeuskerrointa. Sulle kun sattuu ja ainakin tapahtuu."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, kun olen maratonpostauksiasi lukenut, olen samaa mieltä, että sinulle sattuu ja tapahtuu. :) Kiitos kiinnostavista kisaraporteista!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kiitos Jonna kun olet jaksanut kahlata maratonrapparini läpi! Oikein hyviä syysjuoksuja, tulen lueskelemaan jatkossakin kuulumisiasi blogin puolelta :)

      Poista
  3. Auts, itsekin piilarinkäyttäjänä olen monesti pelännyt tuon tapahtuvan juuri väärällä hetkellä. Mullakin on joskus nimittäin ollut piilari tuolla "silmän takana" jopa läpi yön...

    Kiva rapsa ja olipa mukava, että löysin tämän blogin. Pitääkin paremmalla aikaa lueskella rapsa kerrallaan läpi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Au, mulla alkaa nipistellä silmässä kun ajattelenkin sinne yöksi jäänyttä piilaria...

      Kiva että löysit tänne :) Ja pitänee vielä kerran onnitella sua loistavasta 12 tunnin juoksusta ja innostavasta kisaraportista.

      Poista