Vuorokaudenaika vaikuttaa juoksumukavuuteen

Pääsin pikkuskidinä näkemään, kun vasikat päästettiin kesälaitumelle. Ne olivat yhtä päätä, häntää ja jalkaa. Riemulla ei ollut rajoja. Kaupunkilaistyttö oli hurmioissaan.

Mulla oli eilen samat fiilikset, kun pääsin ensimmäistä kertaa lenkkipolulle Berliinin maratonin ja sen jälkeisen flunssan jälkeen. Ensimmäinen alamäki hurahti itsestään. Olin alta aikayksikön ekoissa liikennevaloissa ja kaahaamassa kohti Kaivopuistoa. 

Rakastan yöjuoksuja pimeässä. Saan juosta rauhassa näkymättömänä. Tai en mä kyllä aivan huomaamaton ole. Addun lenkkareissa on heijastava pinta, kirkkaankeltaisessa paidassa on heijastimet, samoin juoksuhanskoissa, pipoissa ja juoksutrikoissa. Lisäksi Endomondo paistaa käsivarren kännykkäkotelosta. Tummaan juoksutakkiin siirtyessä laitan vielä lisäksi heijastinliivit. 

Kauppatori oli autio. Vain Ahvenanmaan lipulla varustetusta purjelaivasta kuului iloista juhlintaa. 

Olen harjoitellut aamujuoksuja pitkin kesää. Kyllähän maailma on kauneimmillaan aamun varhaisina hetkinä ja heräävä kaupunki on aina yhtä kiehtova. En saa kuitenkaan aamujuoksusta samanlaisia kiksejä kuin öisin, sillä jalat eivät kulje kunnolla ja elimistökin pistää vastaan. Yöjuoksuihin verrattuna aamulla juokseminen on mulle enemmän suorittamista kuin silkkaa nautintoa. 

Voin juosta öisin yksikseen mutta mieluusti seurakin kelpaa. Onneksi ystäväpiirissäni on juoksuetäisyydellä samassa elämänvaiheessa olevia, joille lasten nukkumaanmeno on lähtölaukaus lenkille. Aamujuoksuille en halua ketään mukaan. Haluan herätellä itseni rauhassa. Taidan olla vähän aamuäreäkin. 

Kaivopuistossa valmistauduttiin kesäkuisena lauantaiaamuna aamuvirkkuihin kahvittelijoihin. 

Päivänvalossa on ehdottomasti mukavinta juosta kaverin kanssa. Maisemista saa useammalla silmäparilla enemmän irti ja maailmasta tulee parempi paikka pulisemalla. Päiväsaikaan juoksemiseen on valitettavasti rajoitetusti tilaisuuksia lapsiperhearjessamme. Kahta lasta pitää vielä saattaa omiin harrastuksiinsa ja niinpä jumpat ja futikset määrittelevät milloin lenkkipolulle on mahdollista päästä. Sen sijaan, että luen kirjaa pukuhuoneessa treenien ajan tai juttelen muiden vanhempien kanssa, lähden useimmiten juoksemaan. Muuten päivänvalossa ei tule  juostua kuin ratikkaan.

Niinä iltoina, jolloin hararstuksia ei ole, haluan olla lasten kanssa yhdessä kotona. Vaikka teemmekin omia juttujamme, olemme kuitenkin tavallaan yhdessä.

Kesään parhaat juoksumuistot ovat viikolta, jolloin lapset olivat mummolassa. Tutkimme lähiympäristöämme mieheni kanssa juosten. Tässä taidetta Jätkäsaaresta. 

Nautin aikaisista, viimeistään kello 11 starttaavista maratoneista siitäkin huolimatta, etten ole aamujuoksija. Aika ristiriitaista, vai mitä? Aikaisten starttien ansiosta päivään jää aikaa muullekin kuin jännittämiselle ja juoksemiselle. 

Aamumaratonit eivät kuitenkaan ole olleet järisyttäviä painajaisjuoksuja alkamisajankohdastaan huolimatta. Voisiko tästä päätellä, että mun pitäisi keskittyä eri pituisiin lenkkeihin eri vuorokaudenaikoina? Tarvitsen näköjään aamulla pidemmän lenkin, jotta elimistöni herää kunnolla ja pääsen flow-tilaan. Iltaisin ja öiseen aikaan juoksu alkaa maittaa noin seitsemän kilsan tietämillä, aamuisin tarvitsen samaan vähintäänkin tuplamatkan. 

Ehkäpä seuraavalla juoksukaudella keskitän 20 kilsan lenkit aamuun ja katson onko teoriallani mitään todellisuuspohjaa. Siihen asti jatkan öisiä pyrähdyksiä eilisen tapaan. Ja nautin niistä jokaisella solullani. 

La 10.10. | 7,4 km | 39:04 | Kuvassa Hakaniemi tänään auringonlaskun aikaan. 


2 kommenttia

  1. Mäkin olen huomannut nauttivani eniten pimeällä/yöllä juostessa. Ehkä siksi nautinkin syksystä, sillä pimeä tulee nopeammin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on mullekin paras juoksuvuodenaika. Kesällä on toki ihana juosta myöhään valoisalla mutta syksyn hämärässä on taikaa.

      Poista