Spontaania vai suunnitelmallista treenausta?

Juoksuharjoitteluani kuvaa hyvin sunnuntainen tapahtuma kotosalla: Tytär piti hakea synttäreiltä viideltä ja poika oli lähdössä isänsä kanssa futisturnauksen vikaan koitokseen. Totesin perheen miehille: "Mulla on nyt 40 minsaa omaa aikaa enkä todellakaan aio käyttää sitä siivoamiseen." (= Naisen tapa ilmoittaa, että kotona tulee olemaan aivan yhtä sotkuista heidän kotiintultuaan kuin on lähtiessäkin. Ihan kuin muita perheenjäseniä asia kiinnostaisi...)

Ajattelin istahtaa sohvalle kirja kädessäni ja jäätelökulhollinen edessäni. Mulla on tällä hetkellä kolme kirjaa kesken. Kirjan valinta osoittautui kuitenkin mahdottomaksi. Niinpä laitoin juoksukamat päälle ja kävin katsastamassa josko naistenkymppiläisiä olisi vielä juoksentelemassa Töölönlahdella. Olin valmis heijaamaan sieluni kyllyydeltä. Harmikseni kaikki osallistujat olivat jo tulleet maaliin. Näin ainoastaan autuaasti hymyileviä juoksijoita tallustelemassa pois kisa-alueelta. 

Juoksijoiden sijaan pääsin ihailemaan maalin purkua. 



Aivan kuten sunnuntaina, lenkkeilyni on muutenkin erittäin spontaania. Mulla on kyllä erilaisia ohjelmia, joita voisin seurata. On MyAsicsia, Szalkain maratonraamattua ja ties mitä, mutta niiden noudattaminen pilkulleen onkin jo hankalampaa. Tiedän, että suunnitelmallisuudella pääsisin huimasti parempiin tuloksiin. Ja niitähän olen metsästämässä hyvän olon lisäksi.

Haluaisin kerrankin treenata ohjelman mukaisesti oikaisematta missään vaiheessa juoksukautta. Yksin se on kuitenkin ylipääsemättömän vaikeaa. Mulla pitäisi olla ikioma orjapiiskuri tai edes virtuaalijuoksukaveri, joka potkisi mua ohjelman mukaisesti lenkkipolulle. Kuka ilmoittautuu vapaaehtoiseksi?

su 29.5. | 5,3 km | 28:41 | 5:24


2 kommenttia

  1. Kokeilin tänä keväänä Polarin maratonohjelmaa, muuten ihan ok mutta en pitänyt siitä että ohjelmassa oli juostavan ajan lisäksi kilometrit. Meitsi ei ole ikinä siinä kunnossa, että "kevyt hölkkä 35 min" tarkoittaa seitsemää kilometriä... :D Joskus juoksin tossu.comin ohjelman mukaan, siinä oli aina neljä lenkkiä viikossa, kilometrien määrät vaihteli viikottain. Mutta siinä, kuten kovin monessa muussa ohjelmassa, ei ollut sanaakaan lihaskuntotreenistä. Etsin iis yhä Sitä Oikeaa juoksuohjelmaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevyt hölkkä 7 kilometriä... Siinä on kyllä hölkät kaukana!
      Lihaskuntotreenit jäävät kyllä helposti tekemättä. Nytkin tunnen pistoa omatunnossa.
      Tossussa en olekaan koskaan käynyt. Täytyypä vilkaista mielenkiinnosta.

      Poista