Juoksutreffit Kirsikan kanssa


Tapasimme Kirsikan kanssa Paavo Nurmen patsan juurella lauantaiaamuna puoli kahdeksalta. Aamulenkit eivät ole vahva puoleni, mutta loistava seura ja upea kesäaamu saivat mut ripeästi sängystä ylös ja lenkkipolulle. Suunto löysi gps:n vasta liki kilometrin juostuani. Samoihin aikoihin silmäni alkoivat aueta ja juoksu luistaa.


Kirsikka sanoi tavatessamme ääneen saman, mitä itsekin ajattelin:

Ihan kun me oltaisiin tunnettu jo ikuisuus. Tuntuu että mä tunnen sut tosi hyvin vaikka emme ole ennen tavanneet.

Olemme seuranneet toistemme tekemisiä somessa jo varmaan puolentoista vuoden ajan. Yritimme sovittaa juoksutreffejä jo vuosi sitten aktiivisiin kesäpäiviin, mutta  yrityksistä huolimatta ne jäivät väliin. Muulloin yhteisjuoksuja onkin hieman hankalampi järjestää, sillä Kirsikan kotipaikka on tällä hetkellä Kyproksella.


Kerrankin meillä oli aurinkoinen aamu. Viis siitä että häikäisi välillä silmiin. 

Oli ihana rupatella perhe-elämästä siellä kaukana, pienistä ja isoista haasteista vieraassa ympäristössä sekä freelancerin arjesta. Juteltavaa olisi riittänyt vaikka kuinka.

Kotiin hölkötellessäni kummastelin, kuinka samanhenkisiä ihmisiä sitä löytääkään juoksijaporukoista. Veikkaan, että ne jotka väittävät ettei aikuisiällä ole mahdollisuus saada uusia ystäviä, eivät ole juoksijoita.



Otamme lenkin uusiksi elokuussa, ennen kuin Kirsikan perhe palaa kotiin lämpimään. Ensi kesää odotellessani pidän itseni ajan tasalla Kirsikan tekemisistä hänen My so called Cypriot life-bloginsa kautta.


Töölönlahti toimii lenkkipaikkana vuorokaudenajasta riippumatta. 


La 15.7. juoksutreffit | 10,85 km1:10:53 | 6:31 min/km

2 kommenttia

  1. Olen omista tämän viikon juoksutreffeistä niin fiiliksissä edelleen, että voin vahvistaa ihan kaiken, mitä kirjoitat. Olen itsekin miettinyt tuota, kun uudet juoksututut tuntuvat heti vanhoilta ystäviltä. Mistähän se johtuu? Riittääkö yksi vahva ja rakas asia yhdistämään meidät niin voimakkaasti toisiimme? Vai hakeutuuko juoksun pariin niin samankaltaisia ihmisiä, että heidän mielenlaatunsa tuntuu alusta lähtien samalta kuin oma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisia kysymyksiä. Onko toista helpompi lähestyä avoimin mielin, kun jakaa saman kiinnostuksenkohteen? Taas tuli pohdittavaa yksinäisille yöjuoksuille :)

      Poista