Talvi tuhoaa juoksurutiinit


Talvi on pistänyt juoksurutiinini uuteen uskoon. Tai eihän totutusta säännöllisyydestä ole juuri nyt tietoakaan. Syynä tähän on lasten harrastusvuorojen yllättävä peruutus, muiden ihmisten treeniaktiivisuus, talvisää ja (uskaltaako tätä edes mainita) laiskuus.

Sää

Tyttäreni futistreenit ovat olleet juoksuohjelmani kivijalka on jo pidemmän aikaa. Vien lapsen kentälle ja lähden siitä joko Mustikkamaata kiertämään tai Eltsuun vetämään itseni piippuun. Saan mukavan puolentoista tunnin treenin ennen kuin noudan lapsen kentältä mukaani. Tällä säällähän mä en yksinkertaisesti voi juosta, kuin satunnaisesti. Rasitusastma ja liukkaus ovat edelleenkin sellaisia tekijöitä, jotka mun on otettava huomioon. Nyt uutena haasteena on nuoskalumi, lumikinokset tai ihan mihin tahansa asentoon lumi onkaan vääntäytynyt kadun pinnalla viime aikoina.

Muiden ihmisten treeniaktiivisuus

Onneksi pääsen säätä pakoon kuntosalille. Tehokain treeni tulee näillä pakkaslukemilla ja lumimäärällä sisätiloissa. Mutta, mutta... olen huomannut että vuodenvaihde on innostanut ihmisiä taas kerran entistä innokkaammin salille. Peukutukset heille. Varmasti seassa on myös kaltaisiani, jotka haluavat talvea pakoon lämpimään. Mun on ihan turha lähteä juoksemaan pitkistä tai ihan mitään muutakaan yli 20 minuutin mittaista pätkää juoksumatolle lapsen treenien aikaan. Pahimpaan ruuhka-aikaan en yksinkertaisesti kehtaa pitää laitetta itselläni lämmittelyä pidempään.

Aavelaiva

Harrastusvuorojen peruutus

Arjen aikataulut ovat menneet uusiksi, sillä lasten futistreenit on peruutettu viime viikkoina yksi kerrallaan. Oli sää mikä tahansa, lapset kyllä pelaavat ulkosalla, mutta tekonurmikentällä juoksu ei ole yksinkertaisesti turvallista. Edes nappikset eivät pidä lapsukaisia, eikä meitä aikuisiakaan juoksussa pystyssä. Kentällä pitäisi liikkua mieluiten sukset jalassa. Ja onhan heilläkin pakkasrajat, tosin korkeammat kuin omilla keuhkoillani. Kun pakkasen purevuus on saavuttanut 15 asteen pakkasrajan, silloin pidetään pallo repun suojissa. 

Elämässäni ja illoissani on joustoa, eli ei mun juoksuharrastukseni ihan oikeasti kaadu lasten treeniaikoihin. Yöjuoksijana myöhäinen kellonaikakaan ei ole esteenä juoksulle. Mutta sitten päästäänkin siihen viimeiseen pointtiin.

Onneksi portaissa on kaide, josta pitää kiinni. 

Laiskuus

Lumimyrsky rytisee ikkunoitamme vasten. Kotona on jäätävän kylmä. Lapset ovat menossa nukkumaan ja menen ihan vai pikaisesti viereen köllimään. Lähde nyt sitten sieltä kylmään maailmaan, lumihankeen tarpomaan. Salille ei vie julkiset, ainoastaan omat jalat. Tunnin lenkille tuleekin pituutta matkoineeen ja vaatteiden vaihtamisineen kolme varttia enemmän. 

Kiusaus on liian suuri. Painaudun lämmintä selkää vasten ja rutistan tuhisevaa rakasta. Menen lenkille sitten huomenna. 

Huomisen lenkki: pitkis, jolla on pituutta 130 minuutin verran. 

Etsi kuvasta Ruotsin lähetystö. 

Ei kommentteja