Kotimme kylpyhuone alkaa täyttyä sekalaisella uimaroippeella, eikä ihmekään. Tälläkin viikolla toinen lapsistani on kauhonut kolmena päivänä kilometrikaupalla allasta edestakaisin. Seuraan häntä miltei aina uimahallille, joten saan itsekin tehtyä samalla mukavan treenin. Uiminen ei tosin ole mulla vieläkään loistavissa kantimissa, joten keskityn kroppani hellimiseen vesijuoksulla tai vesijumpalla.
Kun koronarajoituksia höllennettiin toukokuussa, avautuneen uimahallin saunat pidettiin vielä visusti säpissä. Myös vesijuoksuvyöt oli viety lukkojen taakse talteen. Kannoin aina omaa vesijuoksuvyötäni mukana, mutta vaikka se ei paina paljoakaan, sen roudaus alkoi kypsyttää aika nopeasti. Meinasin unohtaa sen pukukoppiin, kaupan kassalle ja metroon. Pussi tuntui olevan koko ajan tiellä ja sieltä valui tasaiseen tahtiin vesitippoja. Niinpä päätin siirtyä vihdoin ja viimein vähemmän tilaa vaativiin vesijuoksukenkiin. Ostin uimahallin kassan suosituksesta samalla uimahanskat lisäämään rasitusta myös yläkroppaan.
Kesäkuussa lukitut kaapit avattiin, mutta olin jo tottunut omien uimalelujeni kantamiseen, joten ne tulee pakattua nykyään automaattisesti uimakassiin pyyhkeen, pefletin ja pesuaineiden kanssa.
Vesijuoksu on siirtynyt nyt aivan uudelle tasolle, sillä saan uusilla leluillani treenistä paljon enemmän irti. Oikean asennon pitäminen vaatii enemmän lihasvoimaa ja ensimmäisten kertojen jälkeen tunsin sen pienoisena nipistelynä kropassa. Vauhti ei edelleenkään päätä huimaa, mutta näissä vesileikeissä otsa kostuu hiestä ja hengästyn niin, että välillä pitää huilata hieman.
Vesijuoksukengät eivät kuitenkaan sovi rauhallisiin terapiavesijuoksurupatteluihin, sillä tunnen uppoavani jokaisella juoksuaskeleella. (Tosin, jos vaipuisin pohjaan, kengät pitäisivät mun jalkapohjani pinnalla, eikä ylös vetäminen olisi varmaankaan järin hankalaa). Lungissa vesijuoksussa alan vedellä sammakkoa käsilläni pysyäkseni pinnalla. Samalla tulee varmistettua, ettemme juoksentele juttukaverin kanssa rinta rinnan, vaan muodollisen välimatkan päässä toisistamme. Ehkäpä juuri sen vaaditun turvavälin verran.
Eilen hilluimme koko perheen voimin uimastadikalla sateessa. Nämä pallot saivat silloin kyytiä. Se oli kuluneen viikon neljäs uintikerta.
Kylppäriimme pitää raivata tilaa myös uusille uimatarvikkeille. Tuplauikkarit ovat must, sillä uimapuvut eivät ehdi kuivua illan treeneistä aamuun mennessä. En viitsisi joka kerta levitellä niitä työpäivän ajaksi omalle työpisteelleni kuivumaan, vaan nappaan mieluummin valmiiksi kuivat uikkarisäkistä mukaan. Lisäksi ostoslistalla on lättärit, räpylät ja snorkkeli. Niin kuin luulin, että tähän lapsen harrastukseen riittää pelkät (yhdet) uikkarit ja uimalasit.
Vesi on kuitenkin niin upea elementti ja vedessä liikuskelu niin oivaa liikuntaa, etten valita. Vielä kun itsekin intoudun tekniikkakouluun, niin saan tehdä saman ostosreissun uusiksi. Tai ehkä lapsen räpylät ovat siihen menneessä menneet pieneksi ja voin periä ne häneltä. Siinä säästyy rahaa yksien uikkareiden verran.
Ei kommentteja