Vasarasormi


Julkisivuremontin yhteydessä taloomme asennettiin uusi ovipuhelinjärjestelmä. Sitä testatessani mua alkoi heti mietityttää, josko menetän hermoni sen pärinään erityisesti lämpiminä kesäöinä, jolloin on pakko nukkua ikkuna auki. 


Ovipuhelimen summerin äänenvoimakkuus on asetettu siten, että se kuuluisi vaikka ruuhkaisen Mannerhemintien autohälinän yli. Me taas asumme rauhallisella sivukadulla, ja sänkymme sijaitsee vinosti ulko-oven yläpuolella. Välimatkaa ovipuhelimeen on vain noin viitisen metriä.


Myös perheen pojat innostuivat testailemaan ovipuhelinta, ja mä ryntäsin makuhuoneeseen kuuntelemaan kuinka hyvin summeri kuuluu ulkoa suljetun ikkunan läpi. Pikkurilli tarttui vauhdissa päiväpeitton reunaan. Peitto ei kuitenkaan antanut periksi, vaan sormeni.


Tapahtuneen tuoksinnassa en kuullut sen kummempaa risahdusta, mutta tunsin pienen nykäisyn. Hetken kuluttua aloin tuntea pientä jomotusta ja huomasin, että pikkurillini katse oli osoitettu lattiaan. Se oli muutenkin hieman mutkalla ja muuttui pian punaiseksi samaa tahtia kun alkoi kasvaa seuraavaan kokoluokkaan. 



Ovipuhelin eteisen nurkassa. Olisihan sen tietty voinut asettaa hieman keskemmälle. Nyt se nuolee ovenkarmia. 


Viimeisen 13 kuukauden aikana mulle on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä. Olen käynyt lääkärissä niiden 49 vuoden edestä, jolloin olen ollut enemmän tai vähemmän perusterve muutamaa perussairautta lukuunottamatta. Tämän asian tiimoilta en pitänyt kiirettä lääkäriin ryntäämisessä. 


Rakas kotilääkärini kommentoi tapahtunutta:


Fan... Det är nog inte roligaste att åldras...


Pakkohan tapahtunut oli ottaa huumorilla. Tosin laahaava, omaa elämäänsä elävä sormi hankaloitti töissä kolmisormijärjestelmää. Sähköposteihin ilmestyi ylimääräisiä ö- ja ä-kirjaimia. Toisaalta, uudistuneen sormeni koukkuosa sopi loistavasti kännykkätelineeksi kirjoittaessani viestejä. 


Perjantai-iltana mua alkoi mietityttää, josko asialle tulisi tehdä jotain. Sormen suoraksi pakottaminen ei sattunut, mutta kun siitä päästi irti, se palautui samaan asentoon. Pikkurillin nivel oli turvonnut vuorokaudessa kaksinkertaiseksi ja vaikutti siltä, että sormen mahduttaminen villasormikkaaseen olisi pian mahdotonta.


Chattasin työterveyslääkärin kanssa kotileffailtaa viettäessämme. Lääkärin viesti oli selkeä: 


Tuo on mallet finger ja se pitää lastoittaa!! Mene lääkärille!!!

 

Huutomerkkien määrästä päättelin, että lastoitus olisi tehtävä mahdollisimman pian. Onnistuin pienoisen salapoliisityön jälkeen saamaan itselleni ajan jo heti seuraavaksi päiväksi. 



Kuva vasarasormesta heti tapahtuneen jälken. Päältä päin katsottuna sormenpää on kääntynyt vasemmalle. 


Mulle osui mainio lääkäri kohdalle. Kerrottuani mistä sain vasarasormen, hän totesi:


- Ei sitten tullut mistään ninja-taistelusta, jonka voitit?


- Äh, voidaanko ottaa tämä uusiksi? Jos tulen uudestaan sisään ja keksin jonkun tosi hyvän tarinan?


- Valitettavasti jokaisesta ovenavauksesta tulee uusi poliklinikkamaksu. Ja sitten mun varmaan pitäisi kirjata tänne epäilys siitä, ettei potilaan kertoma selitys sovi vammaan.


Sovimme, että pidän lastaa ensin neljä viikkoa ja sen jälkeen vain öisin toisen mokoman. Jos ja kun teippejä pitää vaihtaa ja lastaa puhdistaa, sormi on pidettävä suorana vaikka pesuallasta vasten. Jos pikkurilli pääsee taipumaan itsekseen, neljän viikon jakso alkaa alusta.


- Jos tämä ei parane ja tulen tänne uudestaan, sitten voin vaikka kertoa kuinka pelastin maailman kännissä olevalta joulupukilta, ja taistelun tiimellyksessä sormeni jäi jumiin irtopartaan.


- Sulla on nyt kuukausi aikaa miettiä tätä,

sanoi hän, avasi mulle oven ja toivotti hyvät joulut. 


Jos sormi ei parane oikeanlaisesta hoidosta huolimatta kuukaudessa, sitten mulla onkin treffit kirurgin kanssa. Uskon, ettei leikkaukseen kuitenkaan ole tarvetta. Tällainen vamma kun korjaantuu yleensä pelkällä lastahoidolla. Leikkauksen uhka toimii tosin hyvänä kannusteena hoitaa homma omalta osaltani kunnialla maaliin.



Pieni, mutta kovin ärsyttävä lasta


Ai niin, miten olikaan ovipuhelimen laita? Kuuluiko summeri suljetun ikkunan läpi?


Valitettavasti kyllä. Toivottavasti en saa aikaiseksi jatkokertomusta ulkoa kuuluvasta summerin ulinasta, vaan äänenvoimakkuutta tullaan säätämään ennen kevättä.  


ps. Duodecim-lehden sivuilta löysin vaivaan hyvän selostuksen, linkki tässä, jos vaiva osuu kohdalle tai aihe kiinnostaa muuten. 

1 kommentti

  1. Oho, onpas ärsyttävä vaiva pikkusormessa, haittaa varmasti tietokoneella kirjoittamista. Toivottavasti ovipuhelimen äänet saa kiinni yöksi, varsinkin kun sen ulkoyksikkö on niin lähellä teidän makuuhuonetta. Ihan on tyylikkään näköinen tuo sisäyksikkö, vaikka ei olekaan aivan keskellä!
    https://www.kotiautomaatiokauppa.fi/fi/sivu/ovipuhelinjarjestelmat-alykkaaseen-kotiin

    VastaaPoista