Ensimmäiset noin 30 juoksuvuotta pidin breikkiä säännöllisestä juoksusta miltei koko talven ajan. Ennen kun lapset astuivat arkeeni, pidin kuntoani yllä ryhmäliikuntatunneilla ja punttiksella. Myöhemmin lastenvaunujen lykkiminen ja arkiliikunta mahdollistivat sen, ettei keväällä tarvinnut aloittaa juoksua nollilta.
Toki myös talveen mahtui juoksupätkiä, mutta juoksu oli ennemminkin fiilisjuoksua sään mukaan. Jos talvi alkoi myöhään, maaliskuussa alkanut juoksukausi jatkui pidempään. Erityisen hyvin mieleeni on jäänyt vuodenvaihde 2006/2007, jolloin juoksin aktiivisesti äitiysvapaan alkuun saakka ja vielä siitäkin eteenpäin. Juoksu sujui hyvin raskaudesta huolimatta, ja syksyiset ilmat jatkuivat yli tammikuun puolenvälin.
Seuraavaan pidempään aktiiviseen talvijuoksujaksoon vierähti peräti 10 vuotta. Aloin juosta kesällä 2016 tavoitteellisesti ja maratoneille tuli toisenlainen tavoite kuin pelkkä maaliin pääsy. Enää mulle ei riittänyt, että aloitan kevään tultua samasta pisteestä kuin vuotta aikaisemmin.
Kolme-nelikymppisenä mulle riitti kevään mittainen pätkä päästäkseni takaisin maratonkuntoon. Näin viisikymppisenä kesäkään ei tunnu olevan tarpeeksi pitkä aika. Tämä onkin suurin kannusteeni jatkaa juoksuharrastustani läpi vuoden, vaikka en olekaan varsinaisesti talvi-ihminen.
Rajoitteita
Lumi, pakkanen ja liukkaus olivat pitkään ehdottomat nou-nou-tekijät, jotka pysäyttivät mut viimeistään korttelin päässä kotoa. Tarvitsen useamman käden sormet laskeakseni kuinka monta kertaa olen riisunut eteisessä juuri päälle laittamani juoksuvaatteet samalla kun olen manaillut talvea luovilla sanakäänteillä.
Nykyään pakkanen on tästä kolmikosta se, joka siirtää mut todennäköisimmin juoksumatolle hikoilemaan. Pakkasella ja pakkasella on tietty eroja, mutta pakkasen purevuuden yltäessä täällä ikuisen merituulen kehdossa kymmenen pakkasasteen toiselle puolelle, mun on pakko ajatella astmaatikkokeuhkojeni parasta.
Upea auringonlasku ja pääkallokeli
Ratkaisuna oikeanlaiset jalkineet...
Olen pystynyt selättämään lumen oikeanlaisilla jalkineilla. Polviin asti ulottuva lumihanki toimii loistavasti kevyillä lenkeillä ja pitkiksillä. Näillä lenkeillä pärjää loistavasti lenkkareilla, joiden kuvioiduista pohjista löytyy myös pitoa.
Takuuvarma tapa saada alusta juoksukelvottomaksi, on lanata se niin, että kaikki katuvaloissa kirkkaana kimalteleva on verrattavissa liukkaudeltaan jäähän. Samaan tulokseen päästään lämpötilamuutoksilla. Kyllästyin pari talvea sitten siihen, että lenkkipolkuni olivat viikko toisensa perään koko kantakaupungin kokoista jääkenttää. Kävin nappaamassa lähiurheilukaupan alelaarista nastalenkkarit alleni, ja samalla ulkojuoksukaudelle tuli lisää mittaa.
Jäähän ja liukkauteen ei tosin auta aina edes nastalenkkarit, sillä ne jäävät usein sutimaan tyhjää sepelin peittämällä jäällä. Koskapa en täysi luota pystyssä pysymiseen kovassa vauhdissa, siirryn suosiolla tekemään tietyt vauhdikkaat treenit juoksumatolle. Jos olen saanut nastoilla kropan juntturaan, silloin myös pitkiksen mittaiset lenkit hoituvat matolla. Äänikirjaa kuunnellessa ja mattoa vastapäätä olevaa ikkunaa tuijotellessa treeni toimii myös loistavana maratonin tylsyyteen valmistavana treeninä.
Kolmet luottolenkkarit talveen: nastalenkkareina Sarva Xero (vas.), polkujuoksulenkkarit Hoka Challengerit lumihangessa ja loskassa kahlaamiseen (keskellä) ja Hoka Bondit asfalttipitkiksille (oik.). (Hoka-lähettiläänä saan testattavakseni Hokan eri malleja, mukaanluettuna yllä mainitut.)
... ja vaatteet
Vannon pipon, käsineiden, kaulurin ja villasukkien nimeen. Kaivan säärystimet naftaliinista, kunhan maahan sataa lisää lunta ja pakkanen alkaa kiristyä. Olen jo pitkään juossut talvijuoksutrikoissa, ja pian on aika laittaa toppahame tai kalsarit lisälämpöä tuomaan.
Minkä valitset: lumihangen, jään vai kinttupolun?
Reittivalinta ratkaisee
Tiedän, etteivät kaikki pyöräilijät katso mua suopeasti ohiajaessaan, vaikka litistänkin itseni miltei reunaviivan levyiseksi, mutta onneksi he ovat vähemmistössä. Oikeasti sekaan mahtuu kyllä, sillä talvipyöräily ei juurikaan saa ruuhkia aikaiseksi edes lähibaanalla.
Pyrin vältämään mutkittelua ja yllättäviä suunnanvaihdoksia, varsinkin jos juoksen pyörätiellä. Näytän suuntamerkkejä ja nostan käteni ylös pysähtyessäni tai hidastaessani vauhtia, aivan kuten muinakin vuodenaikoina. Näin ollen takaani porhaltava pyöräilijä ei todennäköisesti joudu tekemään vuokseni äkkijarrutuksia ja suunnanvaihtoja.
Mut näkee kuntosalin lisäksi myös Aleksanterinkadulla ja Pohjoisesplanadin lämmitetyillä jalkakäytävillä pinkomassa ties millaisia vetokomboja. Kun lähitienoon kaupat ovat sulkeneet, tilaa on vaikka kuinka.
Tuiki, tuiki, tähtönen
Ymmärrän hyvin, että pyöräilijät ja autokuskit ovat hermona, jos ja kun joku mustiin pukeutunut pärähtää pimeydestä suoraan eteen juoksemaan. Näin juoksijanakin moinen säikäyttää. Vilkkuvat valot ja riittävä määrä heijastavaa pintaa ehkäisevät muiden kanssaliikkujien keljutusta ja vähältä piti -tilanteita. Värikkäät tai vaaleat vaatteet auttavat nekin huomioimisessa.
Välillä jotain ihan muuta
Varmasti mustakin olisi Instassa punaposkisia hiihtokuvia, jos omistaisin sukset ja latu alkaisi korttelin päästä. Koskapa näin ei ole, murtsikasta ei tule (ainakaan toistaiseksi) mulle juoksua talvella korvaavaa lajia. Niinpä talviriennot rajoittuvat mulla luisteluun ja pulkkamäkeen.
Siloin kun skidini harrasti vielä kilpauintia, vesijuoksu ja vedessä jumppaaminen kolme kertaa viikossa pitivät kroppani hyvässä kunnossa. Nämä molemmat pitäisi ehdottomasti lisätä myös tämän talven treeniohjelmaan edes pienissä erissä.
Lepo on paras lääke
Vähäisillä talvijuoksukilometreillä on saattanut ollut oma osuutensa siinä, etten ole juurikaan kärsinyt rasitusvammoista. Kroppa on saanut talven mittaan toisenlaisia ärsykkeitä, ja jalkojen pienet lihasvauriot ovat saaneet parantua rauhassa.
Vaikka nykyään merkitsen lenkkejä myös talvikuukausille, treenimäärät poikkeavat huomattavasti erityisesti kesäkuukausista. Tavoitteenani on pitää talvella tietty peruskunto yllä siten, että kauden pääkisoihin tähtäävän treenin alkaessa mulla on kiristämisen varaa sekä treenien lukumäärän ja keston, että sisällön suhteen.
Perheen yhdessäolo ja riittävä uni ovat tärkeät peruspilarit, joista en tingi talvisin. Kesällä perhe saattaa viettää iltaa ilman mua, jos ilma on erityisen upea juoksuun ja fiilis on kohdillaan, mutta näin talvella pistän lenkkivaatteita päälle harvemmin iltamyöhään. Yöjuoksijan sisäisen kellon saa harhautettua jo ihan normilenkilläkin, kun pimeys ottaa tiukkaan otteeseensa jo ennen kuin edes työpäivä on lopuillaan.
Kalenteri on paras kaverini
Juoksu on henkisesti helpompi tunkea lennosta päiväohjelmaan, kun päivässä on enemmän valoisia tunteja. Näin talvella töistä pimeydessä kotiin kävellessä juoksuinto häviää helposti kiristyvän pakkasen ja luihin ja ytimiin yltävän puhurin vuoksi. Sen sijaan että vaihtaisin kotiinpäästyäni duunivaatteet juoksuvermeisiin, olenkin yllättäen kaivanut yöpuvun päälleni. Pahimmassa tapauksessa maanantaille suunnittelemani treeni siirtyy ensin päivän, sitten kaksi, ja vasta torstaina tulee otettua itseä niskasta kiinni.
Jotta lenkit tulisi tehtyä, perinteisestä paperikalenterista on tullut mulle yksi tärkeimmistä talvijuoksun apuvälineistä. Sen sijaan, että merkitsisin sinne ainoastaan minkä lenkin juoksen minäkin päivänä, kirjaan kalenteriin myös tarkan ajankohdan. Ja mikä tärkeintä, laitan siitä myös duunikalenteriin merkinnän. Työt eivät katoa niitä tekemällä, vaikka työpäivää kuinka venyttäisi. Juoksulenkki antaa energiaa myös seuraavaan työpäivään.
Olen yhdistänyt juoksun työmatkoihin. Pyrin juoksemaan kerran viikossa töistä kotiin ja seuraavana päivänä hölkkään aamuvarhaisella toiseen suuntaan. Viikon ainoa etäpäivä mahdollistaa lounasaikaan osuvan treenin, ja viikonloppuisin synkronoin juoksun skidien treeneihin.
Uudet kujeet ja juoksufrendit pitävät harrastuksen tuoreena
Juoksutreffien sopiminen on yksi parhaista tavoista olla lintsaamatta treenistä. Kaiken lisäksi hyvässä seurassa kilometrit kertyvät kuin itsestään.
Erilaiset yhteislenkit ovat myös hyviä liikuttajia. Olen ollut yksi HCRD:n yhteislenkkien vetäjistä viime keväästä lähtien, mutta pestini ohjaajana päättyi pari viikkoa sitten vetäämääni lenkkiin. Oman yhteislenkkitoiminnan sijaan HCRD tulee tammikuusta alkaen toimimaan yhteistyössä useamman juoksukoulun kanssa, jotka tarjoavat kaikille avoimia maksuttomia treenejä. Katso lisätietoja tästä.
Olo oli haikea viimeisen vetämäni yhteislenkin jälkeen. Mietin, että nyt voisi olla hyvä hetki kaivaa omat kimppalenkit naftaliinista. Täytyypä ottaa kalenteri esiin, ja alkaa suunnitella sopivia koloja yhteislenkeille:
- Merkitsen sinne ainakin lenkin, jonka aikana ihaillaan keskustan jouluvaloja, ja ehkä hörppäämme matkan varrella glögiäkin.
- Länsimetron jatke tulee nähtyä samalla, kun lähdemme juoksemaan päättäriltä kohti Itä-Helsinkiä. Kesällä 2018 saimme porukalla kasaan 28 kilsaa Matinkylästä Vuosaareen.
- Perinteiselle juhannuslenkille pitää myös buukata päivä ajoissa.
Ei kommentteja