Maalis-huhtikuun luottojuoksuvaate


Tällä kertaa en listaa villasukkia tai välikerrastoja, sillä onhan nyt viimein kevät! Vaikka kevätkuukaudet eivät ole toistensa kaltaisia, ja ikävien takapakkien vuoksi välikerrokset on kaivettava satunnaisesti naftaliinista, maalis- ja huhtikuun vaatetuksessa on kuitenkin yhtäläisyyksiä, nimittäin...


... värit!



Kaivaria kiertäessäni kilpailen väriloistossa vappupallojen kanssa. Olen kuin värikäs papukaija, joka ei eksy tänne vahingossakaan edes muuttolintujen peesissä. Koskakohan saan jonkun nasevan latinankielisen nimen?


Yhdistelen värejä ennakkoluulottomasti, skidieni kannustamana tai heidän mielipiteistään huolimatta. 




En ole näkymätön. Yöjuoksuilla hämärtyvässä Helsingissä en tarvitse edes heijastimia. Kännisten Alepa-fillareilla huojuvien juhlijoiden on helpompi tähdätä muhun, mutta väriläikän nähdessään jalkakäytävillä kaahailevat sähköpotkulautailijat sentään rinkuttavat varoitusäänen. 




Onneksi värejä löytyy myös lenkkarivalikoimasta. HOKA-lähettiläänä saan testattavakseni eri lenkkarimalleja kauden väreissä. *yhteistyössä: HOKA* 


En ole koskaan juurikaan välittänyt siitä, miltä näytän juostessani. Tai no, ehkä parikymppinen Nina oli tässä asiassa niuhompi kuin viisikymppinen Poppis. Toki saatan vilkaista itseäni peilistä ennen lenkkareiden jalkaan laittamista, mutta sillä mennään mitä päälle on tullut laitettua. 


Joten nähdessäsi mut juoksemassa mitä oudoimmissa väriyhdistelmissä, älä luulekaan, että mulla on päälläni ainoat löytämäni puhtaat vaatteet. Miten niin oranssi, lila, vihreä, turkoosi ja neonkeltainen eivät sovi yhteen?





Yhdistelen myös eri kuoseja railakkaasti. Voiko vaatetuksessa olla ikinä liikaa ruusuja?

Värikkäät juoksuvaatteet on helpompi noukkia muuten niin tummien kledjujen seasta. Ja jos joku pyytäisikin mua leikkimään peiliä kesken lenkin, päihittäisin kaikki muut mennen tullen. Kilpailuviettini hyrisee tyytyväisenä. 


En voi päihittää lähipuussa konsertoivaa mustarastasta upeassa lauluäänessä, mutta juhlistan valon ja kevään saapumista omalla, näkyvällä tavallani. 


Nautinnollista ja värikästä vappua ja kevättä!

Ei kommentteja