Sunnuntaipäivän hulinaan verrattuna lauantainen Helsinki 10 oli lastenleikkiä. Ei sekään toki helpolla päästänyt, mutta kyllä teinien prinsessajuhlien kapellimestarin homma voittaa kymmenen kilsan kisan raskaudessaan mennen tullen. Sykkeet nousivat lauantaina korkeammalle, mutta desibelitasossa klassikkoleffan sing along -versio hakkasi jopa Helsinki kympin kannustusmusat. Tai no, kuuluttajan huuto mikkiin lähtöviivalla ylitti kyllä kaiken.
Kisapäivän valmistautuminen oli taas sitä sun tätä. Otin Helsinki kympin pohjalle kunnon hiet HOKA-lähettiläshommissa Intersportissa. Duuni vei mukanaan niin, etten edes juomaan tai syömään kerennyt (tajunnut lähteä) hieman yli kuuden tunnin rupeaman keskellä. Hauskaa oli, ja lenkkaria meni kaupaksi, mutta olin kotiin päästyäni kanttuvei. Jos ystäväni Satu ei olisi käynyt hakemassa mulle numeroani, emmekä olisi tavanneet meillä ennen juoksua, olisin varmaankin vetäytynyt aikaiselle yöpuulle ja olisin kisaillut vain unissani.
Pelkäsin, aivan aiheellisesti, miten noilla tönkköjaloilla olisi mahdollista edes juosta, mutta kyllähän se lopulta sujui vanhasta tottumuksesta.
Tavoiteajan määrittäminen
Olin aika väsynyttä seuraa, myönnän. Mulla ei ollut perhosia vatsassa, ei varsinaista tavoitetta. En oikeastaan edes tajunnut, että kohta kiitäisimme taas kovaa, tai ainakin omaa kovaa pitkin eteläistä Helsinkiä.
Asetellessani numerolapua paikoilleen, illan juoksu alkoi tuntua pikku hiljaa todelliselta. Kaikessa tohinassa taioin 54 minsan Spotify-listan valmiiksi. Päätin, että sen pitäisi riittää. Miten helppoa tavoiteajan määrittäminen voikaan olla. Ravista hihaa ja katso mikä luku sieltä tipahtaa.
Lähtö
Aloin herätä horroksesta päästyämme ulkoilmaan. Joku kuvaisi sitä raikkaaksi, mä sanoisin sitä vilpoiseksi. Ehdin manailla mielessäni kevyttä pukeutumistani moneen otteeseen kilsan mittaisella verkalla kisapaikalle. Kunhan olin saanut hieman hikeä pintaan, lyhyt juoksuhame ja t-paita osoittautuivat loistokomboksi vilakkaan kevätiltaan. Tämä taisi olla ensimmäinen lenkki ulkona näissä vetimissä tänä vuonna. Kevät on otettu näin ollen virallisesti vastaan!
Törmäsimme heti Senaatintorille saavuttuamme Juoksukunnossa-Anskuun ja juhannuslenkkiporukan Katiin. Olisihan sitä pulissut kauemminkin, mutta emme olleet varanneet hengailuun sen kummemmin aikaa. Jos mieli juoksemaan, lähtökarsinaan oli suunnattava viimeistään nyt.
Pujahdimme itseämme pidempien miesten imuun ja annoimme heidän johtaa meidät läpi tiiviin juoksijamassan. Pysähdyimme Katin kanssa 52:30 ja 55 minuutin jänisten välimaastoon, sillä senhän verran mulla oli musaa varattuna.
Ansku, Kati, Satu ja Poppis
Yleisön voimalla eteenpäin
Helsinki 10:n reitti on mahtava, eikä vähiten maisemien, lähtöpaikkan, maalin ja kannustuksen vuoksi. Varmaan aika monelle iltakävelyllä olijalle tuli koko tapahtuma yllätyksenä. Tai ainakin niille kilisevät kassit kädessään Kaivarissa vaelteleville nuorille, jotka katselivat juoksijoita siihen malliin, että eihän siellä vain ole vanhempien tuttuja joukossa.
Joskus perustahkoaminen samoilla kulmilla tuntuu puuduttavalta, mutta numerolappu rinnassa juoksu saa ylleen näkymättömän taikapilven. Sellaisen, joka laittaa mielen hyrisemään onnesta.
Pään sisällä oleva hymy yltää kasvoille kohdatessani heijaajien iloisia katseita ja tsemppejä. Jokainen huikattu "Poppis!" ja "Nina!" saavat mulla ihon kananlihalle. Tunnen silloin itseni voimakkaaksi ja henkiset energiavarastoni nousevat vähintään 20 pykälää.
Vetoapua muilta juoksijoilta
Juoksimme Katin kanssa alkumatkan rinta rinnan. 52:30 jänöillä oli hyvä vauhti, mutta porukkaa oli sumpussa yksinkertaisesti liikaa. Niinpä meidän oli pakko ohittaa porukka Merikadulla sopivan paikan tullessa kohdalle.
Hernesaareen kaartaessamme kehotin Katia jatkamaan matkaa omaa tahtiaan. Hänellä oli selvästi menohaluja, enkä halunnut jäädä riippakiveksi roikkumaan. Musta on upeaa, ettei juoksufrendien kanssa tarvitse sopia tällaisista asioista ennakkoon, vaan oman juoksun juokseminen on kaikille itsestäänselvyys.
Lenkillä-Elina tuli hetkeksi viereeni juoksemaan, mutta aika nopeasti hänenkin selkänsä katosi Merisataman suoralle.
Olin löytänyt itselleni sopivan vauhdin, ja mikä parasta, loistavat epäviralliset jänikset. Kunhan pidin Liitävien Lenkkareiden parivaljakon näköetäisyydellä, jaksoin tsempata silloinkin, kun uurastus alkoi vahingossa kääntyä sunnuntaijuoksun puolelle. Vaikka jäinkin jänöistäni hieman jälkeen Olympiaterminaalille noustessamme, pidin kiinni tavoitteestani päästä ennen pitkää takaisin heidän peesiinsä. Kilometri kilometriltä näin paitojen tekstin selässä aina vain isompana.
Kiitos vielä kerran jänistyksestä tätäkin kautta, Liitävien Lenkkareiden Niko ja Matilda!
Myötätuulessa ja vaappuen
Skattalla tuulee aina, mutta tällä kertaa se taisi jäädä jumiin Katajanokan toiselle rannalle, tai sitten muisti tekee tepposet. Merisotilaantorin laidalla piti höllätä vauhtia, jotta säästyisin lipsumiselta mukulakivillä, mutta sen jälkeen vauhti sen kun kiihtyi pienestä ylämäestä huolimatta. Tunnen nämä nurkat kuin omat taskuni, joten uskalsin alkaa nostattaa sykettä surutta täysin uusiin lukemiin.
Mulla oli ollut koko matkan ajan jano, eikä juomapisteellä vetäisty vesihörppy korjannut asiaa. Eipä tietenkään. Tässä kohtaa kisaa huomasin, että ensimmäistä kertaa ikinä, olin vetänyt kympin kisassa energiavarastoni miinuksen puolelle. Päivän syömättömät ateriat ja juomattomat vesilasilliset kostautuivat. Horjahtelin ja vaapuin, mutta pysyin kuin pysyinkin pystyssä. Keskitin ajatukseni juoksuun ja askel askeleelta olin lähempänä maalia.
Vielä kurvaus Wanhan Sataman sisäänkäynnille, tuuletus kannustajille, loppukiri ja kapsahtaminen ventovieraan kanssajuoksijan kaulaan.
Mikä pettymysten pettymys
Pysäytin kellon aikaan 51:58, mutta kun virallinen aika 52:21 pärähti kännykkääni, suu vetäytyi mutruun. Miten en ollut muistanut, että näissä geimeissä ei jaella nettoaikoja, vaan ainoastaan se aika, mikä on kulunut lähtölaukauksesta maaliviivan ylitykseen?
Nettoajan mukaan olisin kohonnut N50-ikäryhmässä sijalle 10. Mun olisi pitänyt päästä lähtökarsinasta lähtöviivalle 4 sekuntia nopeammin, tai sitten olisi pitänyt kiriä ne juostessa, jotta olisin päässyt samalle sijalle bruttoajalla.
Onneksi lopetin turhanpäiväisen nillittämisen, ja keskityin ottamaan kaiken irti juoksun jälkeisestä endorfiinien myllerryksestä. Olin kuin uudestisyntynyt, ja vielä hieman yli tuntia aiemmin tuntemani kokovartaloväsymys oli kadonnut.
Ja mikä biisi mulla jäikään kesken 54 minsan soittolistalta? No tietty Veronica Maggion Vinnaren! Negatiivinen splitti, rento juoksufiilis ja iloinen mieli läpi juoksun ovat juhlimisen arvoisia asioita. Olo oli lopulta kuin voittajalla.
Loppufiilistelyt
Yksi kisojen parhaista hetkistä on se, kun pääsee käymään koettuja hetkiä läpi yhdessä tuttujen ja tuntemattomien juoksijoiden kanssa. Miten helppoa onkaan päästä juttuun, kun on ensin kilometritolkulla juossut välillä toisen edessä ja välillä takana. Hahmo tulee tutuksi ja sitähän miltei ajattelee jo tuntevansa toisen.
Alkoi kuitenkin jo olla myöhä, ja tiesin mieheni odottavan mua ja Satua lämpimien vaatekertojen kanssa jossain päin Wanhaa Satamaa. Oli ihana saada fleecepöksyt ja -pusakka päälle, ja siihen vielä HOKAn pitkä tuulitakki pitämään karkaileva lämpö vaatekertojen sisällä.
Tove Janssonin puiston kukkulalta avautui näkymä kohti Tuomiokirkkoa. Sydämen syke kiihtyi nyt toisesta syystä, kuin vielä hetkeä aiemmin. Rinta oli pakahtua onnesta. Rakastan juoksua ja ystäviäni, jotka olen saanut harrastukseni kautta. Perhettäni, joka ymmärtää ja tukee mua juoksijana. Ja upeaa Helsinkiä, joka tarjosi meille parastaan taas tälläkin kertaa.
Dagen efter
Samalla hetkellä kun astuin kotiovesta sisään, suuntasin ajatukseni seuraavan päivän brunssiin. Laitoin nukkumaan mennessäni puoli yhdeltä herätyskellon soimaan neljän tunnin päähän. Se niistä kisoista ja täysipainoisesta palautumisesta.
Aamulla hieman ennen ovikellon soimista puin itseni juoksijan sijasta Cruellaksi ja urheilujuoman korvasi smoothie.
ps. Vielä siitä lähdön kuulutuksesta... Miksi mikrofoniin ja megafoniin pitää huutaa täysillä? Voihan tunnelmaa nostattaa ihan pelkällä innostuksella ja tarkkaan tilanteeseen valituilla sanoilla?! Apuvälineet hoitavat kyllä homman niin, että kuulutus kuuluu kaikkien korviin, myös korttelin päässä olevien.
Ei kommentteja