Kaupunkisuunnistusta

Hyppäsin IKEA-bussiin ja karautin Vantaan myymälään syömään. Kiersin tavaratalon, vaihdoin juoksukamat päälle ja etsin reitin lähtöpisteen. Tästä juoksu alkoi: 



Oikean reitin löytämisessä oli haasteensa. Kävin muun muassa tekemässä kunniakierroksen Tattarisuolla vain huomatakseni, että sieltä on paras päästä pois ja äkkiä.

Nähdessäni tämän kyltin, tiesin tarkalleen,missä kohtaa kartalla olen. Tästä olisi ollut vain kivenheiton verran matkaa rakkaiden ystävien kotiovelle:


Malmin hautausmaalta mäki lasketteli Pihlajamäkeen.


Viikin tiedepuistoon on vuosien mittaan ilmestynyt taloja kuin sieniä sateella.
Sieltä luontopolku vei Vanhankaupunginkoskelle.


Reitti Vantaalta kotiin kulki välillä ties missä pöpelikössä. Varsinkin keskeneräisillä asuinalueilla törmäsi aikamoisiin vastakohtiin. 


Tukkutorin "etu- ja takapiha". Trendiravintola Teurastamo ja lörpsähtelevä, värinsä menettänyt Helsingin vaakuna:



Merihaan kohdalla takana oli 15 kilsaa ja edessä yksi vaivainen.

Pilvenpiirtäjä 70/80-luvulta:



Päätepysäkki häämötti vastarannalla. Kuvaa ottaessani Kultturisaunasta tulvi houkutteleva, tervainen saunan tuoksu. Sinne täytyy tosiaan mennä hyvässä seurassa.


Vantaa-Helsinki 16 km | 1:37:00

Ei kommentteja